Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 19 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.
Lähiaikoina olen ruvennut tajuamaan mitä ystävät oikeesti merkitsee. Tänään oli aikomuksena mennä sinne Juhanille, mutta sitten jotain tapahtui ja se ei käykään. Iski hirvee masennus päälle… mitä nyt teen? Oon oottanu perjantaita koko viikon ja yhtäkkiä minulla ei olekaan mitään tekemistä. Foorumin modeja yritän saada takaisin ja musiikkia yritän kuunnella (tällä hetkellä eniten angst-musaa), mutta mitään leppoisaa viikonlopun alkua ei yhtäkkiä olekaan. Tätäkö varten odotin?
Elämässäni ei ole loppujen lopuksi paljoa sisältöä. Käyn koulussa yksin, käyn koulussa, tulen kotiin, istun koneelle, nukun, odotan viikonloppua, menen kaverille jos pääsen tai jos minut päästetään. Ja sama kierto jatkuu. Niiskis. Ennen luulin että mulla oli paljon kavereita. No niin on vieläkin, mutta kaikki on niin kaukana. Ketään ei asu tässä lähellä. Juusokin muutti pari vuotta sitten ruotsiin tuosta kilsan päästä. Kun kerran irl-kavereita ei löydy, lisätkää minut journal-ystäviin. Saanpahan ainakin nettikavereita, jos niitäkään.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
