Yön viehätysvoima

Tänä yönä kysyn itseltäni kysymyksen: Mikä valvomisessa viehättää? Eikö yö ole aika jolloin nukutaan ja päivä jolloin ollaan hereillä? Eikö luontokin jo osoita että auringonlaskun aikaan mennään nukkumaan ja auringon noustessa herätään? Kyllähän se vähän näin on, mutta jokaisella on omat syynsä öisin hereillä olemiseen.

En ole vampyyri, joka kärsii päivänvalossa ja nauttii yön pimeydestä, mutta tykkään olla öisin hereillä. Ehkä se on vain minua. Pidän siitä kun on niin hiljaista ja kaikki muut ovat nukkumassa. Tykkään vaihteeksi omasta rauhasta ja nimenomaan siitä että tietää että kovin moni ei ole tässä maassa tähän aikaan hereillä. Se on jotenkin erikoista ja hassua.

Eri asia tietenkin silloin kun pitää herätä aamulla johonkin. Tosin usein sorrun valvomaan silloinkin ja aamulla luonnollisesti väsyttää. Tosin sitten tulee mukaan energiajuomat, kofeiini ja kahvi. Ja jos seuraavanakin aamuna täytyy herätä aikaisin, on helppo mennä illalla aiemmin nukkumaan ja jättää valvominen väliin – kun jo valmiiksi väsyttää. Kouluaikaan tai työntekijänä on kuitenkin suotavaa jättää valvominen viikonlopuille. Tarkoitinkin lähinnä sitä että valvominen on vapaapäivien iloja.

Valvominen kuluttaa valtavasti energiaa, sillä aivot yrittävät tolkuttaa ruumiille että hei jätkä, sinun pitäisi olla nukkumassa. Valvominen ei ole siis kovinkaan terveellistä. Aivot tarvitsevat lepoa ja ovat luonnollisesti rutinoituneet menemään lepotilaan öisin. Siksi usein öisin tuntuukin menevän kaikki vähän hitaalla. Siksi tästäkin merkinnästä saattoi tulla kieliasultaan tai ajatuskulultaan sekava. Toisaalta joskus olo on öisinkin varsin pirteä.

Väärä unirytmi tekee yöstä osan päivärytmiä. Mutta se ei ole oikein. Itse en edes enää tiedä mikä rytmi tällä hetkellä vallitsee. Viime viikon maanantaista perjantaihin menin nukkumaan joka yö kahdetoista ympärillä ja heräsin joka aamu reilusti ennen puoltapäivää (aikaisintaan jopa seitsemältä aamulla). Nyt viikonloppuna taas olen nukkunut keskimäärin noin kahteen. Hyvin olen kylläkin nukkunut, kuin tukki, sanotaan.

En siis tiedä mikä siinä on. Pidän vain valvomisesta niin mahdottomasti. Eniten ehkä ärsyttää se, että nukkumaanmennessä ajatus rupeaakin kulkemaan älyttömän vilkkaasti, kuten juuri äsken tapahtui. Menin neljältä ”nukkumaan” ja tässä minä olen kirjoittamassa ajatuksiani valvomisesta, tietenkin sängyssä ja läppäri sylissä. Sainpahan kirjoitettua. Nyt nukkumaan. Yritän herätä ennen päiväkolmea…

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää