Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 15 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 21-vuotias.
En saa taaskaan unta, päässä on liikaa ajatuksia. Makoilen sängyssä, tuijotan verhoja, joiden takana valkenee aamu. Ruumis on väsynyt, mutta mieli virkeä. Minulla on niin paljon ongelmia, joista en voi täällä puhua. Meni jo into vuodatuksiin vuosia sitten, jolloin sain tietää että ongelmista kirjoittaminen ei aiheuta muuta kuin lisää ongelmia. Suomalaiset eivät ole ystävällisiä toisilleen.
Jos unettomuus jatkuu, pitänee harkita uni- tai nukahtamislääkettä. Tosin en siltikään tunne vielä tarvitsevani. Ahdistaa vähän että olen vieläkin hereillä, vaikka lupasin itselleni että menen viimeistään kahdelta nukkumaan. Sitä on helppo venyttää. Jos kolmelta. Jos neljältä. Tosin mikäs kiire minulla on herätäkään, työtön perheenisä kun olen.
Ulkoa kuuluu tuulen huminaa ja roska-auton sihinää. Kuuntelen. Joskus on ihan mukava vain kuunnella yötä. Mutta usein tuppaavat ajatukset lentämään tielle. Ahdistaa hieman työttömyys. Suomessa pitää olla joku neropatti saadakseen kohtalaisen työpaikan. Jospa vain syksyllä menisin sinne datanomikoulutukseen, jonne pääsisin suoraan. Tuntuu vain että lukio tuli käytyä ”turhaan” kun ei minnekään parempaan pääse.
Toisaalta, joka paikasta ei ole tullut vielä kirjettä. Ja toisaalta, olen ihan tyytyväinen isän rooliin. Ja haluan olla tässä osassa pidempään. Matti kukkarossa ei ole kuitenkaan samaa mieltä. Eikä yhteiskunta.
Ärsyttää ihmiset, jotka suhtautuvat masentuneisiin samalla tavalla kuin Hitler juutalaisiin. Ärsyttää ne uudet Auviset, keiden mielestä luonnonvalinta on arkipäivää ja ihmisten on kuoltava. Misantropia on hyvä juttu siihen asti kun se menee liian pitkälle. Ei ihmisistä tarvitse tykätä, mutta ei niitä tarvitse vihatakaan.
Miksi kivoille tapahtuu pahaa ja ilkeät ihmiset saavat elää ilman kärsimystä? Miksi ihmiset käyttävät empaattisia ja sinisilmäisiä ihmisiä hyväksi? Miksi ihmisten tunteilla leikitään? Miksi ihmiset? Voisin saman tien kysyä miksi maailmassa on pahuutta? Ei ole vastausta. Ihminen on paha. Eniten ärsyttää se että voisi edes yrittää olla kiltti. Mutta kun ei.
Itsessäni on hyvä ja huono puoli. Pyrin etsimään ilkeistäkin ihmisistä aina ne hyvät puolet. Pyrin olemaan kiltti ja empaattinen ja hyväksyvä, myös vihamiehiäni kohtaan. Mutta usein masennun kun huomaan että en saa vastaavaa kohtelua takaisin.
Haluaisin palata korjaamaan virheet. Korjaamaan muiden ihmisten virheet. Estämään ongelmien delekoinnin ja kasaantumisen. Estämään pahan olon väärän purkautumistavan. Mutta en ole Kaikkivaltias. Olen vain pieni mies, joka elää päänsä sisällä.
Ajatukset. Olen jo melko väsynyt ja tahdon nyt lopettaa kirjoittamisen tältä illalta. Painan nyt silmäluomet alas ja toivon etten näe painajaisia, kuten viimeksi. Osa tämän merkinnän asioista eivät viitanneet minuun, vaan yleisesti ottaen ympärilleni. Nyt, hyvää yötä.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
tms_
Btw, tuli vaan mieleen tässä viestiä lukiessani, että ootko miettinyt, että voisit ruveta harrastamaan jotain liikuntaa säännöllisesti? Ite oon lenkkeillyt tässä muutaman kuukauden, ja voin kyllä sanoa, että hyvää tekee. Tuntuu, että stressistä katoaa puolet, kun pääsee pururadalle vähän purkamaan jännityksiä. Ja jälkikäteen kun endorfiinit jyllää, koko illan yhtä ahhh :P Ruokahalu parantunut kanssa huomattavasti ja illalla nukuttaa (eri asia sitten, haluaako silti taistella sitä vastaan…)
Se tunti vaikka kolmasti viikossa ei oo lopulta kovin paha.
Tämä ois varmaan yksi asia, joka voisi auttaa.
rolle
Keskustan betoniviidakossa ei huvita juosta, pyörä on rikki (pitäisi viedä koko peruskalusto huoltoon), eikä muutenkaan ole minkäänlaista kiinnostusta/innostusta lähteä lenkille. Eihän se paha olisi mutta kun on niin iso kynnys aloittaa moinen. Koskaan en ole siihen pystynyt enkä pysty nykyäänkään. Enkä usko itseeni tarpeeksi. Eikä taida olla ketään kaveriakaan kenen kanssa lähteä. Yksin ei huvita. Hm. Tiedä sitten. Kiitos kuitenkin.
Tuomas
Keskustasta ei oo ollenkaan pitkä matka kuokkalan rantaraitille esim, joka on mainio ja hyvin kaunis lenkkipolku. Jos oot vaille lenkkikaveria, niin voin ilmoittautua vapaaehtoiseksi =)
tms_
”Koskaan en ole siihen pystynyt enkä pysty nykyäänkään. Enkä usko itseeni tarpeeksi.”
Mullakin on ollut vähän samoja ongelmia lenkkeilyn, ja liikunnan yleensäkin kanssa… Mutta nyt on ollut oikeesti älyttömän hienoa huomata, että yllättäen pystynkin. Ekaa kertaa oon kunnolla vasta nyt esim. huomannut, että vaikka vetäisi jalat jossain ylämäessä vähän hapoille, ei olekaan mikään pakko heti luovuttaa ja löysätä… It’s up to me. :D
Jaatinen
Tuo TMS:n ehdotus on hyvä, kannattaa kokeilla. Kuten UKK:kin viisaana miehenä aikoinaan sanoi, ”Kaikki syyt jotka estävät meitä säännöllisesti liikkumasta ovat tekosyitä.” :) iPod vaan housuun ja rantaraitille. :D Tai sitten kokeile geokätköilyä, se on saanut ainakin meikäläisen vaikka minkälaiseen korpeen ja seikkailuun…