Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 18 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 18-vuotias.
Eilen siivosin kotona ja lähdin Sampsan, Lauran ja Anniinan kanssa katsomaan Da Vinci Koodia. Äiti heitti minut yliopistonkadulle, josta kävelin jonkun ihme tunnelin läpi Jyväskeskusta päin. Tunneli veikin jonnekin asuinalueelle, josta ei päässyt mitenkään pois. Paitsi parkouraamalla. Aita oli seinän yläpuolella ja sen takaa paistoi Jyväskeskus-kyltti. Hyppäsin notkeasti aidan yli roskatynnyriä hyväksi käyttäen. Tylsän leffan jälkeen menin Juhanille jatkamaan iltaa.
Kävelin taas kotiin viime yönä. Rantaväylän kävelytie oli täynnä kastematoja. Väistelin niitä noin 2-3 kilometriä. En vain osannut olla katsomatta asvalttiin. Väistelin siis pikku matosia, kunnes katulamput loppuivat, enkä enää nähnyt jalkojani. Tunsin kuinka jaloissa narskui. Inhottavaa. Jyskän seudulta oli kaikki katulamput sammuksissa ja pitkän kävelyn jälkeen alkoi vähän pelottamaan. Laitoin hieman rauhallisemman playlistin soimaan ja unohdin pelkoni kokonaan.
Pysähdyin vähäksi aikaa bussipysäkille ja huomasin sen takana pyörän, jossa oli lukko auki. Ilmainen pyörä siis. En kuitenkaan ottanut sitä, vaikka olisin päässyt nopeammin kotiin. En minä mikään varas ole. Kävelin sitten loppumatkan kotiin mietiskellen asioita. Yöllä on mukava kävellä kun on niin rauhallista. Ei ketään missään. Yleensä viheltelen ja jopa lauleskelen biisejä joita kuuntelen.
Mietin omaa tulevaisuuttani ja näiden sivujen tulevaisuutta. En ole tarpeeksi ahkera missään. Tällä rollemaa.fiin versiolla (3/2005) on hallussaan pisimpään netissä olleen leiskan ennätys. Pitäisi pikkuhiljaa alkaa suunnittelemaan uutta. Pitäisi.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
