Vuoden viimeinen kirjoitus

Minulla on ollut yli vuosikymmenen ajan perinne kirjoittaa vuoden viimeinen kirjoitus. Edellisten vuosien kirjoituksia voit selata vuoden viimeinen -avainsanan alta. Viime vuosina kirjoituksen merkitys on korostunut entisestään, koska en kirjoita enää blogia muuten kuin tavoitteellisesti. En ole enää pitkään aikaan kyennyt allokoimaan henkilökohtaista ”kallisarvoista” aikaani päämäärättömien tekstien synnyttämiseen. En, siitäkään huolimatta että tekstin tuottaminen on minulle sujuvaa ja helppoa tai että nautin kirjoittamisesta ja se antaa minulle suurta mielihyvää. Minulla on yksinkertaisesti liikaa muuta, paljon tärkeämpää tekemistä ja kirjoittamista. Kuten olen aiemminkin jankuttanut, ”ei ole aikaa” on maailman suurin tekosyy. Meillä kaikilla on saman verran aikaa, mutta eri verran tekemistä. Kyse on siis puhtaasti priorisoinnista ja siitä mikä tuntuu tärkeimmältä.

Edellä mainituista syistä aloitin tämän tekstin hahmottelun ja ajatusprosessin jo joulukuun alussa. Minulla on ollut omituisia rituaaleja, että vuoden viimeinen kirjoitus pitäisi kirjoittaa aina vuoden viimeisenä päivänä. Muistan kuinka erityisesti teini-ikäisenä kiiruhdin päätelaitteen äärelle rakettien katsomisen tai alkoholin nauttimisen lomasta välillä jopa väkisin. Joskus jaksoin kirjoittaa ajatuksella tammikuusta maaliskuuhun ja loppuvuoden yhteenvedot jäivät tyngiksi kun kirjoittamisen tilalle tuli uudenvuodenaattona jotain tärkeämpää.

Twitterissä on kiertänyt monta uuden vuoden meemiä. Eräässä ideana oli pisteyttää vuosi 2020. Minä annoin 9/10 seuraavin perustein:

Viime vuosi olisi ollut ehkä 5/10, siihen nähden koronavuosi oli oikein hyvä.

On aika katsoa toteutuiko viime vuoden toive:

Mitä toivon vuodelta 2020? Vähemmän paskaa, kaikin puolin. Vähemmän muiden arvostelua, vähemmän itsekritiikkiä, vähemmän negatiivisuutta. Enemmän positiivisuutta, rohkeutta, iloa itselle ja muille. Voi olla sananhelinää, mutta sitä tosiaan toivon, itseltäni ja muilta.

Vuosikymmenen viimeinen, 31. joulukuuta 2019

Taisi enimmäkseen toteutua tosiaan, koronasta huolimatta.

Koska tilastot kirjoitetuista koodiriveistä (paljon, ks. GitHub), katsotuista elokuvista (vähemmän, ks. IMDb), kuunnelluista kappaleista (jonkin verran, ks. Last.fm) ja luetuista kirjoista (alle tavoitteen, ks. Goodreads) alkaa olla niin nähtyjä, on aika avata valokuvakirjasto kohdasta tammikuu 2020.

…ja siinä ei juuri katselemista olekaan. Pari epäonnistunutta selfietä aamukahvikuppi kädessä ja tämä:

Eli koronasta oli jo tuolloin tullut tietoa minunkin hoksottimiin.

Helmikuussa hommasin uuden reitittimen ja aloitin kirjan kirjoittamisen. Helmikuussa ehti myös käydä Swallow the Sunia katsomassa Lutakossa ja samalla tapaamaan kavereita. Mieleen jäi Kynnyksen papupeli ja Oton omat säännöt.

Maaliskuussa iskivät koronarajoitukset päälle ja ihmiset menivät paniikkiin. Kuva-arkistosta löytyy meemikuvaa vessapapereista jne. kyllä sinä muistat millaista se oli.

Toimistollamme vitsailtiin näinkin kevyesti (ennen julkaisematon kuva, otan julkaisusta täyden henkilökohtaisen vastuun):

Maaliskuussa aloitin blogin puolella Maailmanlopun päiväkirja -juttusarjan, jossa kerroin koronakuulumisiani. Jatkoin kirjoittelua koko viisiviikkoisen eristyksissäolon ajan aina huhtikuun loppuun saakka.

Huhtikuussa oli isojen ja vaikeiden päätösten paikka. Firman kevät oli ollut kuivahko ja touko-kesäkuu näytti pahalta kassan suhteen, joten oli pakko lomauttaa työntekijät ja jättää oma yrittäjän palkka nostamatta. Toimitusjohtaja kirjoitti tuntemuksiaan tuosta hetkestä Duden blogiin, käy ihmeessä lukemassa. Minulla olisi myös kuvankaappauksia osakkaiden Google Meet -palaverista hetkestä, jossa tehtiin päätöksiä, mutta enpä taida jakaa niitä tässä kun on niin kalpakkaa ukkoa kuvassa. Täytyy sanoa että itseänikin harmitti, että tilanne meni niin huonoksi. Mutta siitä onneksi selvittiin ja miten selvittiinkään! Huh.

Toukokuukin meni lähinnä työn merkeissä. Ylläolevaa selfietä lukuunottamatta ei tullut otettua valokuvia. Lenkkihommia, ruokahommia, hyviä hommia. Koronauutisista ja työkiireistä huolimatta yritin keskittyä hyvään. Aurinko paistoi ja positiivisuus loisti.

Isäni perintöhommat olivat pitkittyneet sattuneista syistä.

Jo pidempään huonona ollut mummoni poistui keskuudestamme 6. huhtikuuta… kesällä piti alkaa hoitamaan mummoni ja isäni kotia myyntikuntoon. Haikein mielin lähdin tyhjentämään taloa.

Mummolassa tuli vietettyä lukuisat lapsuuden kesät ja vierailtua tuli säännöllisesti aikuisiällä, erityisesti sen jälkeen kun isäni muutti taloon. Vanhempieni eron jälkeen hän asui talossa kesäisin, talvet Thaimaassa. Syöpädiagnoosin saatuaan 2016 hän muutti taloon pysyvästi.

Juhannuksen vietimme mökillä keskellä ei mitään, lähellä Hitonhautaa, jossa kävin patikoimassa samalla reissulla. Tuli uitua, saunottua ja paistettua makkaraa. Perusasioiden äärellä.

Heinäkuun toinen päivä vietimme kahtatoista hääpäiväämme vaimoni kanssa ja kävimme läheisessä Amarillossa syömässä ja illan vietimme sampanjaa juoden ja lautapelejä pelaillen. Koska kliseiset pariselfiet on tässä vaiheessa jo niin kulunutta kamaa, julkaisen salakuvat jotka otimme toisistamme:

Tässä vielä tweetti:

Kaikista hääpäiväkuvista tämä on lempparini.

Kesällä saatiin Duden uudet sivut valmiiksi. Olen sivuista erityisen ylpeä kun sain ne ennätysajassa koodattua omin pikku kätösin. Kulmia on sittemmin hiottu suoremmiksi.

Elokuussa kokoonnuimme perinteisille JussiLANeille Mikkelin maaseudun rauhaan äijäporukalla. Hauskaa oli.

Kuvien perusteella syys-lokakuussa on tullut lähinnä paiskittua kovasti töitä.

Syntymäpäivä 1.11.2020. No, se oli syntymäpäivä. Täytin 32. Kävin lenkillä Juhan kanssa. Tilattiin pizzat ja sushit. Ihan hyvä päivä.

Marraskuussa uudistelin työpistettäni ja laitoin uutta työpöytäkonekokoonpanoa tilaukseen.

Ensi vuoden suunnitelmissa uudistaa pöytälevy ja muutenkin laittaa vähän sisustusta uusiksi, pala kerrallaan.

Tähän loppuun vielä selfie eiliseltä (joku pisti partapäivityksen Telegram-ryhmässä, joten ajattelin näyttää omat naamakarvani):

Siinäpä se. Syyskuu-Joulukuu väliltä valokuvia on ihan muutama hassu. Ilmeisesti vähän kyllästyttänyt ja väsyttänyt. Tavallaan ollut aika ponneton vuosi, tavallaan todella hyvä.

Keväällä ja kesällä aika vähän junnasi paikallaan koronasyistä, mutta loppuvuosi meni todella nopeasti. Tuli kyllä paiskittua töitä niin melkoisesti, että kolmen viikon joululoma on ansaittua.

Instagramista saa aika hyvän läpileikkauksen vuoteni kuvioihin.

Mitä toivon vuodelta 2021? En yhtään tiedä. Ehdottomasti hyviä hetkiä vieläkin enemmän kuin tänä vuonna. Kokonainen vuosi velattomana ja alkoholittomana.

Tänään vuoden viimeisenä päivänä julkaisin myös uuden biisin ja blogauksen Huurteiseen. Käy tsekkaamassa.

Aika hassua, että vaikka alustin tätä kirjoitusta jo aikaisemmin, meni julkaisu perinteisesti viime tippaan. Blogaus virallisesti valmis 31.12.2020 kello 23:31. Täpärällä oli! Tekstiä viimeistellessä soi Chilled Jazz. Raketit eivät juuri paukkuneet, varmaan koronasyistä.

Hyvää uutta vuotta!

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää