Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 12 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 24-vuotias.
Siinäpä se viikko taas vierähti, todella hujauksessa töitä tehdessä ja lasta kaitsiessa. Tuntuu että tämä elämäntilanne ei muuksi muutu ainakaan hetkeen. On ollut tavallaan hieman rankkaakin kun väsymys puskee päivin päälle ja öisin piristyy – unirytmi on selkeästi mennyt ihan perseelleen. Vampyyriluonne olen ollut aina, tykännyt yön rauhasta. On ollut yllättävää, että kiirekin aiheuttaa välillä aika paskaa oloa, kun ei ehdi rentoutumaan, relaamaan, purkamaan jotenkin sitä hektisyyttä jonnekin. Eskapistisesti olen paennut leffojen maailmaan illan jos toisenkin – no, ne ovat muutenkin olleet aina lähellä sydäntä.
Pariin kertaan olen ollut ihan sippi, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Rahan kanssakin on jopa joutunut painimaan, kun on ehkä hoitanut noita velka-asioitakin vähän yli varojen. Enimmäkseen olen ollut kuitenkin ihan okei ja ihan yllätyin kun eilen ihmiset jopa huolestuivat minusta. Tietenkin töissä ja perusarjessa olen ihan normaali oma itseni, mutta iltaa kohden rupeaa välillä vanhat ajatukset painamaan. Enää ei ole isää ja äitiäkään lähellä, joiden luokse mennä viettämään iltaa. Ei kerkiä soittaa eikä puhua kenellekään. Onneksi on vaimo, joka ymmärtää.
Minä ja Lotta keväisessä auringonpaisteessa, 8.4.2012.
Kameran kanssa ei ole tullut oltua pitkään aikaan. Yllä ainoa kuva minusta, jonka olen tajunnut räppästä tässä kuussa.
Se siitä purkautumisesta, eipä tässä mitään hätää ole. Nyt on taas viikonloppu, ja jos sitä kerrankin osaisi levätä. Vaimo lähtee huomenna kädentaitomessuille ja anoppi tulee iltapäivästä käymään.
Sanon tuhannen kerran; Sen verran tapahtuu koko ajan, että Rollemaa on vahingossa jäänyt vähän taka-alalle. Koitan jotenkin bookmarkata tämän, että muistan välillä kirjoitella. Sentään tahti on pysynyt kohtuullisena.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
