Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 13 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 23-vuotias.
Facebook-kaverini Jonna kirjoitti niin hyvän tekstin aiheesta ”Valikoiva kuulo ja ymmärrys”, että se pisti minutkin ajattelemaan. Kirjoituksessa käsitellään stereotypiohini ja pätemiseen liittyviä argumentteja, joita kuulee jatkuvasti keskusteluissa. Koska kirjoituksen aihe on niin hyvä, pureudun nyt Jonnan esillepanemiin esimerkkeihin pala palalta ja lisäilen samalla aiheeseen omat mielipiteeni ja kokemukseni. Ja koska teksti taitaa olla näkyvissä vain Jonnan kavereille, ruodin sitä hieman täällä Jonnan luvalla.
Mikä hitto siinä on niin vaikeaa tajuta että on olemassa asioita jotka voi koittaa hyväksyä ja yrittää ymmärtää syitä miksi joku niitä tekee, vaikka ei itsellä todellakaan ole mitään viehtymystä/mielenkiintoa moiseen? Hyväksyntä ei edellytä että pitäisi itse kuulua siihen joukkoon. Johtuuko tällainen kapeakatseinen ajattelumalli siitä että ihmiset yleensä puolustavat vain asioita jotka ovat heille läheisiä?
Tämä ensimmäinen esimerkki pätee myös asioihin, joita ei hyväksy. Jos ei hyväksy uskontoa tai kirkkoa, tuskinpa on menossa polttamaan kirkkoja tai ryhtymässä saatananpalvojaksi. Vastaavasti jos ei hyväksy homoutta, tuskin on menossa homojen turparalli- tai lahtausretkelle. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Hevosista tai eläimistä tykkäävä ei välttämättä halua kuitenkaan itse omistaa eläintä. Ja niin edelleen.
Kuva: Gustavo Minas
Toisessa esimerkissä Jonna kävi läpi sukupuoleen liittyviä stereotypioita. Se, että oletetaan että kaikki naiset meikkaavat tai tykkäävät suklaasta, tykkäävät lapsista tai että miehet juovat olutta, katsovat jääkiekkoa ja osaavat korjata auton milloin vain…
Stereotypioilla vapautetaan sanoja siitä ajattelusta että ihmiset ovat individuaalisia olentoja eikä jokaisen aivoituksia voi perustaa johonkin ennalta saneltuun olettamukseen. Myöskin jos aina vaan toimitaan olettamalla että ”tätä se ajattelee ja haluaa kun se on nainen/mies” niin ei ihme jos ihmiset ei ymmärrä toisiaan kun ei vaivauduta tutustamaan ihmisen persoonaan vaan koitetaan jollain ennalta sanellulla muotilla järjestää kaikki tietyn sukupuolen/ihmisryhmän edustajat samalle viivalle.
Kolmas esimerkki on ehkä kaikista surkuhupaisin. Jotkut ihmiset nimittäin uskovat kivenkovaan tietävänsä paremmin ”minä tiedän, koska kuulin tämän jutun jostain, et sinä vaikka sinä olet sen kokenut!” -mentaliteetillä. Toisinaaan tällaiset ihmiset väittävät myös kokeneensa samaa mitä itse on kokenut, mikä ei kovin usein ole edes mahdollista – samatkin asiat ihmiset kokevat usein eri tavalla. Joillakin ihmisillä on pakottava tarve tietää paremmin miten toisella menee, mikä on toiselle parhaaksi tai mikä on toiselle turmioksi. Otetaan keskusteluun fyysiset tai mielenterveydelliset sairaukset, usko/uskonto, tiede, auta armias.
Tällainen pätee moneen muuhunkin asiaan. Ihmiset saattaa epäillä ja esittää besserwissereitä vaikka vieressä olisi henkilö jolla on asiasta käytännön tietoa koska hän on kyseisen asian kokenut/tehnyt/omistaa. Tottahan toki voi esittää tietoa jonka on kuullut/lukenut jostain mutta senkin voi esittää siinä valossa missä se on, eikä niin että ”tämä on nyt se absoluuttinen totuus”.
Ja nimenomaan, vaikka sen olisikin kokenut, kokemus on todennäköisesti ollut erilainen kuin asianomaisella. Voisi kysyä Jonnan tapaan onko se vaan niin, että ihmisten on hankalaa muuttaa olettamuksiaan, hankalaa tunnustaa ettei se oma oikeaksi luultu tieto välttämättä olekaan pitävää, tai että ne omat kokemukset eivät välttämättä olekaan juuri sellaisia mitä toinen on käynyt läpi ja näin ollen ei voida sanoa yhtä tiettyä linjaa?
Kuva: greekadman
Puhumattakaan älypäistä, jotka kuvittelevat tietävänsä millainen on toiselle hyvä kumppani, millainen on oikea tapa kosia, paljonko on sallittu ikäero ja kuinka pitkään täytyy seurustella ennen kuin voi sitoutua… ihmisiä on moneen junaan, mutta itse pyrin hyppäämään pois siitä junasta missä arvostellaan muita ihmisiä pätemis- ja jonkinlaisessa pönkittämistarkoituksessa. Peesi:
Tiedän omakohtaisestikin että joskus on hyvin hämmentävää huomata olleensa väärässä jonkin asian suhteen mutta ”kolahduksesta” huolimatta, oloni on usein huojentunut koska olenpahan saanut selville miten asia oikeasti on, enkä elä enää väärässä tiedossa. Tavallaan kokee jonkinlaisen ahaa-elämyksen. Toisaalta syy siihen miksi jotkut ihmiset eivät suostu ottamaan tietoa vastaan, voi olla se että he kokevat itsensä loukatuksi ja hölmöiksi jos ovat aiemmin uskoneet johonkin muuhun tietoon kuin oikeaksi todettuun ja siksi sitä on vaikea myöntää. Toisaalta, eikö ole parempi tietää se asian oikea laita, kuin levittää väärää tietoa, joskus vieläpä niin että toiset antavat tämän yhden olla siinä harhaluulossaan ja kun se paljastuu, niin sekös vasta typerän olon saakin aikaan.
Saa keskustella. Keskustelu kehittää ja hyvästä keskustelusta jokainen oppii jotain, toivottavasti keskustelun vastakkaiselta osapuolelta. Ylläolevat esimerkit tuntuvat vievän kuitenkin kaikenlaiselta keskustelulta idean ja pilaavat usein myös päivän. Palaan vielä Katleenan mahtavaan huomioon, pettämättömään argumenttiin, jota olen itsekin aikojen saatossa huomannut pulpahtelevan ihmisten suusta:
Mutta eikös tuo ole aivan pikkuseikka? Ajattelehan vaikka kaikkia kehitysmaiden lapsia / ympäristökatastrofia / maailmanloppua / [lisää tähän jokin muu valtavan iso teema]. Älä nyt nillitä pikkujutuista.
, johon voi vastata helposti
Mutta eikös tuo osallistumisesi tähän keskusteluun ole pikkuseikka? Mitäs jos keskittyisit kehitysmaiden lapsiin / ympäristökatastrofiin / maailmanloppuun / [lisää tähän jokin muu valtavan iso teema], niin nekin asiat tulisivat kuntoon? Äläpäs nillitä pikkujutuista.
Jos unohdettaisiin tuomitseminen, ”minä tiedän paremmin”-päteminen ja ad hominem ja keskityttäisiin vain omiin elämiimme?
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
Rauno
Ihan hyvä analyysi. Kuten kirjoitit ”Jos ei hyväksy uskontoa tai kirkkoa, tuskinpa on menossa polttamaan kirkkoja tai ryhtymässä saatananpalvojaksi”. Näinhän se on, vaikka ääripäistä kirkonpolttajiakin löytyy. Myös ”hyväksyjien” joukosta ”ei-hyväksyjiä” kohtaan.
Lainauksessa kirjoittaja peräänkuuluttaa asioiden hyväksymistä ja ymmärtämisen yrittämistä, määrittelemättä tarkemmin mitä pitäisi hyväksyä ja yrittää ymmärtää. Onko kyse sellaisista asioista, jotka kirjoittaja itse hyväksyy ja yrittää ymmärtää, tai ovat hänelle läheisiä? Mikäli näin on, niin kirjoittaja osoittaa olevansa yhtä kapeakatseinen kuin ne, joihin hän viittaa. Mielestäni asioiden ”hyväksymisen ja ymmärtämisen” ikään kuin vaatiminen, on varsinaista muottiin tunkemista.
Mielenkiintoista se, että usein ”hyväksyjät” suuttuvat ”ei-hyväksyjiin”, jos nämä ”eivät ymmärrä” asioita samalla tavalla kuin ”hyväksyjä”. Mielestäni ei ole tarpeen hyväksyä tai yrittää ymmärtää (hyväksyjien tarkoittamalla tavalla) asioita, joihin ei itsellä ole viehtymystä. Tuskinpa hyväksyjien ja ei-hyväksyjien ryhmät kuunaan kohtaavat. Ihmiset ovat aina olleet ja pysyvät vastakin erimielisinä maailman tappiin, muodostaen ryhmiä ja kuppikuntia samanmielisten kanssa.
Rolle
Kiitos hyvästä kommentista.
Hyvä huomio, en sitä älynnyt tekstissä mainita. Kyse oli hänen diabeteksestaan:
Eli hänhän yritti juuri painottaa että joskus toisen on parempi olla puuttumatta toisen asioihin jotka eivät loppupeleissä liikuta urputtajaa ollenkaan.
Rauno
Muistatko vanhan blogini jutun, kun autoin sokeaa junassa, kun hän hapuili ovinappia. Jäin vielä asemalle, josko tarvitsisi apua, kun ei tullut kukaan hakemaan ja kaveri näytti pyörivän asemasillalla, niin että voi pudota hunttaan tai junan alle. Se oli virhe, koska kaveri otti pahat pultit siitä. Kuvittelin auttaneeni, mutta teinkin väärin. Monet vastaavat tilanteet, joita minulle on sattunut, ovat jo tehneet minusta kyynisen, eikä tee pahemmin mielikään sekaantua, tyyliin . ”olkoot kaikki omillaan, niin olen itsekin”. Ja sitten ihmetellään ja valitetaan, kun ei kukaan välitä.
Yleisestikin ajatellen, mielestäni, kynnys sekaantua toisten asioihin on Suomessa korkea. Onnettomuuden uhrit jätetään tien poskeen, ihmisiä löytyy kuolleena ja se huomataan vasta, kun postilaatikkoon ei mahdu enää mainoksia, jne.
”Siinä on sokeria” kertoo mielestäni vain välittämisestä ja henkilön huomioimisesta, eikä ole mitään ”vaahtoamista”. En ymmärrä miksi hyvän tarkoittamiseen pitää suhtautua jyrkän torjuvasti, ikään kuin siinä olisi jotain pahaa. Olen sanonut saman äidilleni lukuisia kertoja, vaikka tiedän, että äitini tietää, että sokeritautinen voi joskus syödä makeisia. Silti sanon ”onko siinä sokeria” usein, eikä äitini suhtaudu siihen tuolla tavoin. Toissa päivänä kävin äitini luona ja hänen teki mieli jäätelöä ja sanoin taas ”siinä on sokeria”, mutta kävin kuitenkin ostamassa. Sokeriarvot sen jälkeen 23, kun terveellä ihmisellä alle 5. Välittömän sokerin syönnin jälkeen voi hetkellisesti olla pari-kolme pykälää korkeampi. Mainittakoon, että äitini sokeriarvot hipovat välillä yli 30 ja on täytynyt mennä sairaalaan säätämään insuliinia.
Rolle
Joo, muistan tapauksen. Asia tosin oli eri, koska et häneltä mennyt kyselemään sen enempää vammasta? tyyppi ehkä vain käsitti vähän väärin, oli ehkä huonoja kokemuksia ihmisistä tai jotain. Mutta totta puhut… toiset ihmiset eivät kaipaa apua, koska olettavat avun antajan olevan heti tuomitsemassa tai arvostelemassa. Kaipa se riippuu elämänkokemuksista, maailmankuvasta ja siitä millaisen kuvan on ihmisistä saanut?
Ehkä vähän huono yksittäinen esimerkki tuo, siksi en sitä tähän omaan tekstiini lisännytkään. Asianomaista ehkä ärsytti enemmänkin se että siitä sokerista jatkettiin jankkaamista, ei niinkään se että sanoi että siinä on sokeria?
Omalla kohdallani tarkoitin nyt ehkä enemmänkin niitä elämäni arvostelijoita ja tuomitsijoita, joilla ei ole mistään ”välittämisestä” käsitystä, vaan tarkoitus vain päteä, syyllistää ja ”tietää paremmin”. Olkoon vaikka esimerkkinä se teille tapahtunut (Viranomaiset epäilevät, ettei avioliittoni kestä). Vaikea selittää.
Rauno
Kieltämättä hieman vastaavasti taisin suhtautua, kun kirjoitin ”viranomaiset ovat tietävinään suhteeni laadun”. Lähetin, muuten valituksen, koska minulle sellainen mahdollisuus annettiin ja vaikka etukäteen tiesin lopputuloksen, niin ihan periaatteessa käytin kansalaisoikeuksiani demokraattisessa maassa,
Tänään sitten tuli hylsy odotetusti, pitkien perustelujen kera. Mukana kuitenkin uusi kirjekuori ja maininta, että voin halutessani lähettää uuden selvityksen. En vielä tiedä lähetänkö. Ehkä lähetänkin, vaikka en edelleenkään jaksa uskoa, että minunlaiseni ”ei kukaan” voisi saada asiaansa läpi byrokraattisen jättiläisen rattaissa.
Anonyymi
Jostain syystä se, etten naisena halua lapsia, on monelle naiselle kova paikka. Siitä kysellään ja se, ettei halua, ei riitä. Pitää olla perustelut. Minun ei tarvitse mielestäni perustella kantaani kenellekään.
Viranomaisten kanssa pitää asioida hallintolaki kourassa, jotta jotain tapahtuu. Rasittavaa, mutta niin tyydyttävää, kun viranomainen huomaakin olevansa väärässä.