Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.
Uudenvuodenaatto oli tavallaan pettymys. En ole osannut nauttia joulukuusta täysillä, ainakaan samalla tavalla kuin ennen. Syynä on tietysti ainakin kotoperheeni ”hajoaminen”. Vietimme tosiaan melko yksinkertaisen joulun Kajaanissa. Uutena vuotena ajattelin tavata kavereita, mutta päädyinkin jonnekin random-bileisiin, josta en tuntenut juuri ketään. En edes tiedä miksi sinne lähdin. Tulipahan huomattua, että minusta ei ole enää suuriin (tai edes pieniin) pippaloihin, sillä en enää osaa viihtyä niissä… vaikka en enää ihmisten keskellä ujostelekaan, kiinnostuksenkohteeni eivät tunnu natsaavan kenenkään kanssa. Ennemmin tai myöhemmin puheenaiheet siirtyvät aina nörttijuttuihin, lapseeni, tai perheeseeni, jolloin porukka kaikkoaa.
Aaton ilta alkoi ja eteni todella hitaasti. Joelia oli kuitenkin ihan kiva nähdä pitkästä aikaa. Tutustuinpa pariin uuteen tyyppiinkin, joita en varmaankaan enää tule näkemään uudestaan. Hieman harmittaa kun jossain vaiheessa iltaa tajusin että ainoa tukipilarini oli lähtenyt kotiin, eikä minulla ollut tietoa kyydistä takaisin keskustaan. Sain kuitenkin kyydin ja matkalla vuosi olikin jo vaihtunut ja ehdin näkemään jopa raketteja.
Kun olin poissa, kotona vietettiin tyttöjen iltaa kakun, limpparin, jäätelön, donitsien ja hyvän ruoan kera. Olisin loppupeleissä halunnut viettää uuden vuoden aaton kotona, mutta olin päättänyt toisin. Jälkiviisaana hieman kaduttaa. Mutta mitäpä turhaan miettimään menneitä, vuosi vaihtui jo. Olipahan kerrankin erilainen uusivuosi jossain muualla. Ainakin tosiaan opin että bileet eivät ole enää tämän perheenisän juttu. Siellä on vain yksinäistä, tylsää ja ikävä kotiin vaimon ja lapsen luokse.
Nyt on uusi vuosi, eikä tunnu yhtään erilaiselta. Mutta ei se mitään. Toivoisin tältä vuodelta enemmän onnellisuutta, enemmän positiivisuutta ja ehkä uusia mahdollisuuksia. Peace.