Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 19 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.
Tänään en sitten muuta tehnytkään. En tiedä mihin kaikki aika katosi. Tein yhden sivuarvostelun, samiweb.netistä, säädin blogia ja kuuntelin musiikkia. Taisin käväistä irkissäkin, tai no… ainahan minä siellä idlaan mutta harvoin irkkaan. Tietokoneen ääressä meni siis koko ilta. Soitin toki kitaraakin siinä välissä, mutta nimenomaan välissä. Nyt on sitten vähän uneliaisuutta, mutta se on luonnollista.
Unissaan puhuminen ei ole luonnollista, vaikkakin kovin yleistä. Joskus en saa kunnolla unen päästä kiinni ja satun kuulemaan velipojan höpinöitä vähän turhankin monena yönä yhdentoista ja yhden välillä. Monena yönä on tehnyt mieli äänittää kun on ollut niin hassunhauskaa, mutta kamera on ollut aina käden ulottumattomissa. Viimeksi se taisi höpistä jostain Luke Skywalkerista ja vilkuista jotka vilkkuu. Ei siitä kovin paljon saa selvää, – se on vähän kuin viroa puhuis nopeesti ja epäselvästi – mutta sen verran että saa hyvät naurut. Itse puhuin pienenä unissani, mutta nykyisin en ole kuulemma puhunut, enkä kyllä kävellytkään. Hampaitakin narskuttelin joskus, mikä on maailman inhottavinta, mutta se lähti pois kun oikomisohjelma lähti käyntiin hammaslääkärillä.
Kävin tunti sitten suihkussa ja join parit cappucinot ja nyt on taas aika lopetella tältä päivältä. Kyllä se päivä voi nopeastikin mennä ja vaihteeksi se on ihan terveellistäkin. Pitäisi ottaa päiväunia enemmän ettei väsytä aamuisin. Yleensä olen nukkunut torstaisin, joten katsoo nyt jaksaako huomenna koisia koulun jälkeen. Nyt lopetan ja menen nukkumaan. En puhu unissani. Huomenna uusi päivä … ja kuukausi. Tai sitten ei.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
