Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 16 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 20-vuotias.
Yöllä elokuvaa katsellessa kuulin sadepisaroiden ropisevan ikkunaan. Jotenkin sisätiloissa köllöttäessä sadesäällä tulee aina hirveän turvallinen olo, varsinkin jos ulkona on pimeää tai hämärää. Jotenkin on kiva rentoutua ja katsella leffoja sadesäällä kuin esimerkiksi helteellä. Luonnollistahan tuo, sateella ei hirveästi huvita kastua tai palella ulkona.
Perjantaina olin jälleen Juhanin luona katsomassa jääkiekkoa. Suomi hävisi Venäjälle neljällä maalilla, jonka jälkeen meni vähän into seurata koko kisoja. Ei se räpellys ollut edes kunnon viihdettä silloin. Eilen katsoin vaivihkaa peliä omalta tietokoneeltani ja yllätyin kun nyt vuorostaan Suomi pelasi nollapelin Ruotsin sijaan. Ajattelin ääripessimistisesti että jos kerran Venäjälle hävittiin niin miksei samantien Ruotsille – no, tämäkin saattoi johtua vain siitä että minulta meni mm-kisoihin fiilikset. Mutta onhan pronssikin arvokasta.
Palataanpa perjantaihin. Kun avasin kotioven, kuulin Veeran ja Maken rupattelevan huoneessa. Markus oli tullut Veeran seuraksi sillä välin kun olin jääkiekkoa katsomassa. Lähdimme pian ajelemaan autolla tapaamaan Heikkiä ja Ansua.
Lauantaina oli kohtuullinen sää, joten leffojen katselun lomassa kauppareissun jälkeen (K-Kympissä on muuten 1,5l-Euroshopper-kolat yhden euron) käytiin kirkkopuistossa tapaamassa jänöjä (#keltaiset_jänöt -irc-kanavan ihmisiä). Oli silti vähän vilpoinen, joten mentiin takaisin sisälle.
Lauantaina oli leffapäivä ja päätettiin pitää tänään samanlainen. Elokuvia olisi ehkä noin viitisenkymmentä näkemättä. Joskus on kiva rentoutua katsoen fiktiivistä elämää ruudulta. Ja ystäväni sadepisarat tuovat sanomaa: Älä huoli, rentoudu – sisätiloissa.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
