Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 19 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.
Muut lähtivät jo ja minä jään tänne opiskelemaan ranskaa. Toisaalta se on etuoikeus, toisaalta piina. Edelleen minua mietityttää jos luenkin kieliä turhaan. Mistä saan rahaa matkustamiseen ja milloin pääsen matkustamaan? Tässä vaiheessa kaikki tuntuu niin uskomattomalta, miten joskus edes pystyn muuttamaan omaan kämppään ilman rahaa? No joo nyt lopetan ajattelemisen … … ajattelin sittenkin tulla tänne ummehtuneeseen tietokoneluokkaan raportoimaan kuolleesta kouluelämästäni. Liikuntatunnit menivät nopeasti ja sainkin kunnolla hien pintaan. Tein ennätyksen punnerruksissa. Ensimmäisessä sarjassa sain 21 ”rinta-nyrkkiin” punnerrusta, toisessa 7 ja kolmannessa 2. Vedimme myös joitakin hauiskääntöjä käsipainoilla ja se kyllä tuntuu vieläkin lihaksissa.
Mietin koko ajan mitä aion kirjoittaa siihen englanninprojektiin ja kuinka pitkä siitä tulee. Puhumattakaan sitten henkisestä harjoittelusta, kun se pitäisi esittää pienissä ryhmissä. Kai se hyvin menee, enää ei jotenkin ole niin stressaantunut olo. Ostin taas mountain dewtä, olen parantumaton sokerinarkomaani. Elämä on elämistä varten.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
