Parhaat olosuhteet nukahtamiseen

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Unettomuus. Tuo ainainen ongelma. Olen aiemmin pohtinut miksi en saa nukuttua. Koska olen pohtinut aihetta aiemmin, lainaan kätevästi itseäni:

Pitkäaikainen unettomuuteni on liittynyt ehkä eniten siihen että ajatuksenjuoksuni on liian kova. Osaa ja arpaa asiaan on myös kesällä, helteillä, tietokoneella, elokuvilla, irkillä, Linuxilla ja pelkästään sillä että tykkään yön rauhasta ja “ täytyy myöntää “ valvomisesta. Mutta kuitenkin, vaikka menisin petiin jo yhdeksältä, uni ei tule koska päässä on liikaa ajatuksia. […]

Tähän voisi lisätä masennuksen ja sekä tietoisesti että alitajuisesti vaivaavat asiat, kuten raha-asiat ja isommat ongelmat ja ajatukset.

Tällä kertaa päätin kuitenkin pohtia sitä milloin ja missä tilanteessa nukun hyvin, jos sellainen ihmeyö joskus toteutuu. Nukun parhaiten varmaankin loppukesällä tai syksyllä kun sää on viileä ja ikkunanraosta tuulahtaa viileää ilmaa huoneeseen ja peiton alla on mukava olla. Lämpötilalla on yllättävän iso merkitys. Nukun paremmin vaikka olisi hieman kylmäkin, koska silloin voi käpertyä syvälle lämpimän peiton uumeniin. Liian kuuma ei saa olla. Ja esimerkiksi istualtaan tai huonossa asennossa en pysty nukkumaan ollenkaan.

Parhaiten nukun silloin kun ulkona sataa vettä ja kuulen kuinka sadepisarat piiskaavat ikkunaa tai ikkunalautaa. Sadepisaroiden ääni on mahtava juttu. Se on tavallaan psyykkistä huijausta aivoille, mutta joillakin se toimii. Kesäisin olen todennut riippumaton tehokkaaksi, mutta en ole tainnut nukkua riippumatossa ainakaan 5-6 vuoteen. Kerrostalomiljöössä ei pahemmin riippumattoilla. Toisaalta, parvekkeella on koukut seinässä, hmm. Mutta kesä alkaa olla pian jo ohitse…

Kuvankaappaus Rainymood.com-verkkosivustosta

Tutustuin hiljattain RainyMood.comiin. Kyseessä on James Dueck -nimisen kaverin nauhoittamaa todella hyvänlaatuista sateen ropinaa. Kokeilin eräänä yönä rainymoodin kanssa nukkumista, mutta tämä ”tekosade” vain häiritsi minua, koska tiesin että ulkona ei oikeasti sada vettä. Jotenkin en saanut huijattua itseäni ollenkaan, joten päätin luovuttaa. Kappaleen voi myös ladata ainakin Mediafirestä, jos sen haluaa vaikka scrobblata.

Pitäisi kokeilla muita Soundscapeja, ne vain ovat harmillisen usein maksullisia. Rentoutushypnoosia olen kokeillut, sekä mielentyhjennysnauhoja, mutta ei niistä oikein ole ollut apua. Unilääkkeitä en aio koskaan hankkia, sillä kuuron vaimoni takia täytyy olla valppaana jos tytölle tulee yöllä joku hätä. Onneksi hän nukkuu poikkeuksetta yöt 12 tuntia putkeen.

Tänä yönä on juuri täydellinen nukkumissää; On tarpeeksi viileää, ihana tuulenvire silittää selkää, väsyttää kunnolla ja on todella pimeää. Mutta silti olen vielä hereillä… mikä minua oikein vaivaa?

Miten sinä nukut? Entä miten nukut parhaiten? Onko sinulla Rollelle vinkkejä nukahtamiseen? Ota kantaa kommentoimalla tekstiä.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

2 kommenttia

  1. Agakonna

    Minäkin saan huonosti unta, mutta hyvä keino on yrittää mennä aikaisemmin vain noin 30 min aikaisemmin nukkumaan kuin yleensä. Ja toinen on sellainen, että yrittää ajatella saman päivän tapahtumia ja välttää valoa, näyttöjä ja turhaa liikkumista.

  2. Joanna

    Olen itse kärsinyt univaikeuksista jo parikymmentä vuotta. Huonoiten olen nukkunut ikävuodet 16-24. Eli kevyt kahdeksan vuoden kappale tuossa.

    Olen kokeillut nukahtamislääkkeitä, luontaistuotteita, yömaitoa, melatoniinia, homeopaattisia tuotteita ja masennuslääkkeitä (Mirtazapin). Ehkä tehokkaimmin noista toimii itselle tuo viimeksimainittu.

    Itselle aina vaikein paikka nukahtaa on ollut oma sänky ja öisin. Osittain varmaan johtuen siitä paineesta, mikä tulee siitä sänkyynmenosta ”pakkonukahtaa, pakkonukahtaa jne”. Sen sijaan usein nukahdin sohvalle, junassa nukkuminen on parasta ja olenpa nukkunut jopa istualleen asemalle. Täysi hiljaisuus ei ole minua varten, ja olenkin aina asunut lähellä liikennettä. Tosin nykyään sekään ei ole välttämätöntä.

    Toivottavasti ikä parantyaa sinullakin unenlaatua.