Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 6 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 30-vuotias.
Kirjoitin viime vuonna loman viimeisellä viikolla kirjoituksen ”Loma-ajan ajatuksia – väsymisestä, tekemisestä ja sen ilosta”. On hämmentävää lukea tekstiä, sillä fiilikset ovat tänä vuonna samoihin aikoihin aika täsmälleen samat. Lievä uupuminen, retropelimasiina – kaikki toistaa itseään. Siksi tuosta en nyt jauha, lue mieluummin teksti.
Loma
Tänäkin vuonna pystyin ottamaan koko heinäkuun vapaaksi. Olin aika vähän tietokoneella, ja hyvä niin. Halusin irtautua kaikista peruspäivän rutiineista. Valvoin myöhään ja nukuin pitkään. Käytiin perheen kanssa uimassa ja jätettiin kyläilyt ja ylimääräiset reissailut minimiin. Luin paljon kirjoja ja olin vain. Rakentelin retroPC-konetta ja suunnittelin omaa sääasemaa Arduinolla.
Soitin pianoa, jonka sain keväällä viritettyä, mutta en säveltänyt musiikkia. Puhti kaikkeen luovaan oli poissa, enkä pystynyt edes koodailemaan mitään. No, vähän pythonia kyllä kirjoitin mediaserverille…
Ennen lomaa vähän hirvitti, että mitä jos loma ei riitäkään. Mitä jos elokuussa on vieläkin paska olo. Toisaalta turha jossitella ja miettiä asioita liian pitkälle, mutta pidän kuitenkin tietynlaisesta suunnitelmallisuudesta.
Kesäflunssa
Ei kulunut kuin viikko niin olin jo flunssan kourissa. Oli kuuma, eikä syytä sairasteluun ollut, mutta epäilin lomaa edeltävää stressiä tai uupumusta syyksi. Fyysinen oireilu tulee aina vähän viiveellä. Ikään kuin se ei olisi ollut tarpeeksi, loman puolivälissä sain vielä korvatulehduksen päälle.
Nielussakin oli jotain viikkokaupalla, sillä röhiminen ei ole vieläkään hellittänyt. Pahimmillaan meni kolme yötä valvoessa kun en saanut yskän takia nukuttua silmällistäkään. Ei auttanut tee, Resilar, höyryhengitys, sauna tai sängynpään kohottaminen, sen verran tiukassa lima.
Lomasta siis leipäosa meni sairastellessa, mutta se vain korosti sitä ”vain olemista”, eikä tavallaan siksi haitannut liikaa. Leffoja tuli katsottua parisenkymmentä, ylikin.
Tästä eteenpäin
Vaikka luin jo huhtikuussa Mark Mansonin kirjan The Subtle Art of Not Giving a F*ck: A Counterintuitive Approach to Living a Good Life (josta on muuten tullut myös sen jälkeen suomeksi käännetty versio, Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan), en silti ottanut kirjan vinkkejä käyttöön. Miellytän yhä liikaa muita ihmisiä ja ajattelen yhä liikaa sitä mitä muut minusta ajattelevat.
Käytän siis turhaan energiaa asioihin, jotka eivät ole hallinnassani tai joista ei pitäisi olla huolissaan. Se on tietysti osa diagnosiani, yleistä ahdistuneisuushäiriötä. Turhauttavinta on kun tiedostaa märehtimisen hyödyttömyyden, mutta ei voi silti ahdistukselleen mitään.
Ajatukset ja tavoitteet ovat edelleen aikalailla samat kuin aiemminkin. Edelleen haluan lisää taloudellista ja henkistä hyvinvointia. Vuosi vuodelta menee onneksi paremmin, mutta toivottavasti ei mene liian pitkään, sillä elämän tiimalasin hiekkaa on rajallisesti, eikä kukaan meistä tiedä kuinka paljon sitä hiekkaa on. Toisilla enemmän, toisilla vähemmän.
Loman aikana hyvä miettiä mitä uraltaan haluaa, mikä on vointi, paraneeko se, miten asioita voisi kehittää, voiko ollenkaan… huomaan olevani edelleen väsynyt ja hukassa. Haluaisin menestyä, rakentaa paremman elämän ennen kuin kuolen. Liikaa mennyt aikaa kitkutteluun. #nanoblogi
— Roni Laukkarinen (rolle.social) (@rolle) July 5, 2018
Avoimuus kannattaa, myös somessa
Olen ollut hiljaa Twitterissä, blogissa ja jättänyt muutenkin joitakin asioita itselleni. Välillä miettinyt, että lopettaisi koko nettisosiaalisuuden niin ihmiset eivät pystyisi “käyttämään tietoa hyväksi”, eli kuittailemaan turhista asioista tai tekemään omia johtopäätöksiään (jota tosin ei ole hirveästi edes tapahtunut).
Olen kuitenkin tullut aina siihen lopputulokseen, että avoimuus kannattaa. Ei pelkästään oman jaksamisen vuoksi, mutta olen aika varma, että Rolle-”henkilöbrändiä” ja välttämättä sitä pientä menestystäkään olisi ilman nettielämää.
Hesarin kolumnissa kerrottiin että yksi toisensa perään alkaa saada tarpeekseen Twitteristä. Minä en ole saanut tarpeekseni, se on itselleni silti edelleen ainoa sosiaalinen media, joka ei ahdista. En osaa enää ahdistua tai ottaa nokkiini nettikirjoittelusta.
Arki käyntiin rauhassa, omilla ehdoilla
Hirveän energisesti tuskin lähtee elokuun alku, mutta pikkuhiljaa. Loppuvuonna aion antaa itselleni enemmän armoa, olla itsekkäämpi eli miettiä enemmän omaa hyvinvointiani kuin aikaisemmin, kaiken suhteen. Paljon on ajatuksia päässä, ideoita ja olen saanut jopa vähän luovaa fiilistä takaisin. Ehkä loma täytti tarkoituksensa. Muutama viikko olisi toiminut tietysti vielä, mutta joku roti lomailussakin.
Aion virkistää Rollemaatakin uusien tekstien suhteen siten, että kirjoittelu ei jää pelkästään parin kuukauden välisiin kuulumisblogauksiin.
Nyt maalle isän luokse, off the grid, vielä hetkeksi. Adiós!
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
