Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 19 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.
Kamalaa. En osannut yhtään mitään. EN OSAA! Välillä masentaa tää touhu. Kysyn yhä useamman kerran itseltäni: miksi opiskelen kieliä? Ehkä sen takia kun tekee mieli matkustella, mutta kun matkusteluunkin on niin huonot mahdollisuudet kun ulkomaan matkat ovat niin kalliita enkä tiedä mikä ulkomaan ala sopisi minulle parhaiten.
Mutta palataanpa siihen ranskan tuntiin. Tunnillemme tuli kolmelta isompi ryhmä 15-18 vuotiaita ranskalaisnuoria. He olivat hyvin energisiä ja puheliaita ja sanotaanko nyt että ymmärsin heidän ja opettajan välisestä innokkaasta keskustelusta 5%. He lukivat meille kirjan kappaleen läpi ja sen jälkeen meillä oli ryhmäkeskustelu, joka osoittautuikin parikeskusteluksi, kun heitä olikin tarpeeksi monta. Minun parikseni joutui Florence, joka osasi huomattavasti paremmin ranskaa kuin minä (no yllätys!). Hän kysyi minulta pari kysymystä, sanotaanko nyt että kymmenen, joista osasin vastata kolmeen ja joista ymmärsin neljä. Minä kysyin häneltä kaksi kysymystä ja hän osasi kuin osasikin vastata molempiin ja ymmärsi molemmat.
Tein itsestäni pellen. Ööömm… ööm… quoa? mitä? häh? Sanoin ”je ne comprends pas” enemmän kuin kaksi kertaa. Olen ääliö. Njoo, on aika lähteä Nikolainkulman nettikoneelta, kohta tulee nimittäin bussi enkä halua myöhästyä. Morjens!
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
