Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 12 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 24-vuotias.
Välillä törmään heihin, jotka eivät tykkää murinasta/örinästä biiseissä, eivätkä ymmärrä sitä. He kysyvät miksi metallikappaleissa pitää öristä? Minä kysyn, miksi siitä hevikappaleiden örinästä pitää aina vinkua? Örinä on metallikappaleen keskeinen elementti ja jos sitä ei ymmärrä, ei varmaan kannata raskaampaa musiikkia kuunnella. Itse asiassa örinä taitaakin olla se mikä erottaa jyvät akanoista. Kappaleita, joissa ei öristä, pidetään usein kevyempinä hevibiiseinä. Sitä sopii miettiä mistä kevyemmäksi mielletty power metal on saanut kutsumanimen ”kikkelimetalli”. Laulavat kovaa ja korkealta, eivätkä örise. Se on sitä perinteistä metallia, jota myös naapurin mummot pystyvät kuuntelemaan ja sitä joka Suomessa tunnetaan mainstreamina.
Murina, örinä, death growl, miksi sitä kutsutaankin, tuo metallikappaleeseen syvyyttä, raskautta, agressiivisuutta. Muistan kyllä ajat jolloin ensimmäisen kerran kuuntelin jotain In Flamesia ja ihmettelin örinän pointtia. Pian se kuitenkin valkeni, että raskas musiikki menettää osan raskaudestaan ja sitä tiettyä soundia ilman örinää. Örinän pitää tietysti olla taitavaa, jotta musiikki kuulostaa hyvältä. On toisaalta väärin sanoa että hevissä öristään koska ei osata laulaa. Se on jossakin mielessä totta, sillä kaikki örisijät eivät osaa selkeää laulua, mutta pitää osata öristäkin jotta kappale kuulostaa joltain. Surkeat vokalit tuhoavat biisin niin murinabiiseissä kuin selkeän laulun omaavissa kappaleissakin. Monet bändit käyttävät molempia tekniikoita.
Tiedän liikaa hyviä murisijoita, mutta näin nopeasti listattuna niitä ovat ainakin Jari Mäenpää (Ex-Ensiferum, Wintersun), Shagrath (Dimmu Borgir), edesmennyt Steingrim (Celestial Bloodshed), edesmennyt Dead (Mayhem), edesmennyt Terje ”Valfar” Bakken (Windir), í˜rjan ”Hoest” Stedjeberg (Taake). Kotikylästäni Jyväskylästä mainittavia ovat ehdottomasti Kai Leikola (Soulfallen), Mikko Kotamäki (Swallow the Sun, Barren Earth) ja Manne Ikonen (Ghost Brigade).
En jaksa listata paljon, sillä tiedän tuhansia bändejä, mutta tässä muutamia hyviä esimerkkejä hyvästä örinästä ja pörinästä.
Wintersun – Sadness and Hate (alkaa 2:30 jälkeen)
Windir – Todeswalzer
Celestial Bloodshed – Cursed, Scarred And Forever Possessed (alkaa 1:20 jälkeen)
Mitä tämäkin superdepressiivinen taideteos olisi ilman saksalaisen G.B.:n kirskuntaosuuksia:
Coldworld – A Dream Of A Dead Sun (alkaa 1:30 jälkeen)
Lamb of Godin Randy Blythe on itseasiassa voittanut parhaan hevilaulajan palkinnon. Sen kyllä huomaa:
Depressiivisessä bläkkiksessä saa huutaa ja itkeä, hyvänä esimerkkinä Silencer (alla):
Silencer – Sterile Nails And Thunderbowels
Drown in Solituden Alexandre Ghashlord on pohjanoteeraus. Tämä kuulostaa lähinnä elefantilta:
Drown in Solitude – Hope is Dead
En halua yleistää, mutta moni meksikolainen hevibändi on kuulostanut surkealta juuri huonojen lauluosuuksien vuoksi.
Muita hyviä sekä melodisen että murinan loistavasti taitavia laulajia on pakko mainita muutama tähän loppuun nopeasti, liukuhihnalta sen enempää ajattelematta: Mirrorthronen Vladimir Cochet, Opethin Mikael í…kerfelt, Peter Tägtgren (Pain, Hypocrisy), Björn ”Speed” Strid (Soilwork, Disarmonia Mundi). Älä lynkkaa minua jos joku hyvä jäi mainitsematta, tiedän kyllä että paljonkin hyviä puuttuu näistä listauksista. En vain halua kirjoittaa tätä bloggausta kovin montaa tuntia. Jos kiinnostaa oppia, tässä hyvä video siihen ja sivupalkissa lisää vastaavia.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
vpv
Mä olen viime aikoina taas kuunnellut aika paljon Noumenaa, tollanen matalampi murina jotenkin viehättää: http://youtu.be/qmsNqFmqp-Y
Kalmahin ”laulajalla” on vähän samantyylinen soundi.
Ovatkin kuulemma tulossa maaliskuussa lämppäämään Insomniumia Helsinkiin, en olekaan aiemmin Noumenaa vielä nähnyt livenä, sinne siis :)
Arto666
Obituaryn John Tardy = brutal
http://www.youtube.com/watch?v=jnsjVD8dZCQ
Rolle
Molemmat tuttuja. Mutta kuten sanoin, en jaksa listata ihan kaikkia, koska siinä menisi ikä ja terveys :) toki saatte listailla hyviä tänne kommenttiosastoon! Kiitos!
Joonas
Mielestäni örinän tarkoitus on sen lisäksi, että se on ehkä aggressiivisin mahdollinen tapa tuottaa huuto, korostaa epäinhimillistä tunnelmaa musiikissa.
Aika harvoin tulee vastaan mitään ”surkeata murinatyyliä”, jota korostat kirjoituksessasi. Yleensä silloin kun laulaja antaa kaikkensa ja biisi on miksattu oikein, ei itse tekniikalla ole niin merkitystä. Tuo Drown in Solitude on hyvä esimerkki siitä, miten miksaamalla saa varmaan ihan ok:n laulusuorituksen pilattua. Jos muut soittimet kuulostaisivat riittävän vahvoilta ja vokaalit olisi miksattu kevyemmällä huonekaiulla taaemmas, niin kukaan ei pitäisi niitä huonoina.
DSBM:ssä kuten monessa muussakin marginaaligenreissä ongelmana on se, että musiikkia tuotetaan yksin. Silloin ei ole varaa äänittää studiossa, vaan kaikki tehdään yksin kotona, jolloin on tyydyttävä niihin taitoihin, joita itse tai kaverit osaavat sekä niihin laitteisiin, joita on saatavilla. Tosin Itse pidän myös tuosta DiS:stä. Onko mitään epäinhimillisempää kuin se, että vokaalit eivät edes kuulosta ihmiseltä vaan elefantilta?
OssiJ
Kirjoituksessa unohdetaan täysin yksi asia – melodia. Ainakin itselleni melodia on se musiikin ”suurin juttu”. Ja yleistäen populaarimusiikissa se asia, joka ensimmäisenä havaitaan.
Lisäksi: kun laulumelodioita ei ole, ei ole myöskään lauluharmonioita. Musiikista siis ikään kuin napataan yksi ulottuvuus pois. Tuotannolla on väliä, juuri nämä kuorrutukset kun voivat nostaa ”vain hyvät” kappaleet tai levyt täsmäosumiksi. TJEU: mitä olisi Bohemian Rhapsody yksiäänisesti laulettuna? Saati öristynä?
(Toki örinän korvatessa puhtaan laulun itse kappale nousee paremmin esille. Toimivalla laulumelodialla kun voi hyvin monen korvissa korvata kappaleen keskinkertaisuuden, minkä näin kärjistettynä mikä tahansa kolmen soinnun geneerinen radiossa soiva rokki- tai poppikappale todistaa.)
Tämä toki power metalista diggaavan (ja örinäkamasta vähemmän diggaavan) mielipide.
Gerry
Ite tykkään puhtaan laulun ja örinän sekoituksesta, ja melodiasta, Profane Omen (joka ei kyllä kuulu genreen, mutta örinää ja puhdasta löytyy siltäkin,enemmän tykkään ko.laulajan tekemistä vierailubiiseistä muualla), Swallow The Sun, Insomnium, Chaosweaver….etenkin 2 vikaa + just mainitsemani Profane Omenin Julesin ääni muutamasas feattausbiisissä onniin komeen kuulosta. Pain myöskin.
Rolle
OssiJ, Melodia on olennainen osa metallia, kyllä, ja sitä täytyy löytyä myös black metallissa. On kuitenkin mielestäni väärin sanoa että yksi ulottuvuus lähtee pois mörinän myötä, örinääkin kun on erilaista. Ja esimerkiksi black metal ilman korkeita murinoita ei oikein ole black metallia, murinalaulu nimenomaan tuo sen uuden ulottuvuuden metallimusiikkiin. Örinää ei mielestäni voi myöskään verrata yksiäänisyyteen, se kun on paljon monipuolisempi käsite. Plus Queen on klassista rokkia, eikä päde kun puhutaan metallista.
hthfth
Riipuu metallin lajista… esim oopperatekniikka käy paremmin sinfoniseen metalliin kuin liika mörinä.
Rolle
”Liika mörinä” käsitettä ei ole olemassakaan kun puhutaan metallista. Sinfoninen black metal ja sinfoninen death metal on ihan huikeaa. Sinfoninen metal ilman ördäystä onkin sitten jo goottimetallia. Paitsi Draconianissa ja Amaranthessa esimerkiksi on molempia.
Milja
Asiaa! Välillä harmittelen sitä, kun joku musiikillisesti raskas ja hyvänkuuloinen bändi on pilattu turhan autotunetetuilla cleaneilla lauluilla. Jo niiden tilalla olisi aggressiivista örinää olisi lopputulos huomattavasti asiallisempaa. Tietysti jotkut bändit hakevat puhtailla lauluilla erilaista soundia eikä tarkoituskaan ole olla överi mättöä mutta omaa makua sellainen miellyttää enemmän joten asiaan tulee kiinnitettyä huomiota. Kommentti hieman ohi aiheen,ehkä, musiikista on kuitenkin kiva lukea ja keskustella.