Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 15 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 21-vuotias.
No jopas on tullut sosialisoiduttua tänään, Pyhän kolminaisuuden päivänä. Säikähdin jo tuossa että tänään on maanantai ja missasin jälleen pääsykokeen, mutta helpotuksen huokaus kun onkin vasta sunnuntai. Kesäpäivät menevät niin pirun nopeasti.
Veera herätti minut kahdeltatoista. Anoppi oli tulossa kylään. Siinä sitten siivoiltiin äkkiä paikat perussiistiksi ja pian ovea olikin kolkuttamassa anoppini perheineen. Kaikki olivat jälleen hirveän innoissaan pienestä Lotasta. Nelivuotias Tiia-täti oli innoissaan kun sai pitää tyttöä sylissään.
Pian Veeran äidin tultua kylään saapui myös Marianne ja Katja. Tuli höpistyä aika paljon kaikesta ja aika meni erittäin nopeasti. Olen melko ylpeä itsestäni, kun kehityn koko ajan viittomakielessä. Juteltiin mm. pikkuisesta, viittomakielen oppimisestani, opiskeluista ja elämästä ylipäätään. Ja välissä juotiin kahvit. Testiin lähti Veeran ostama pääkallomuki. Nami.
Nyt on sitten jostain kumman syystä adrenaliinia veressä. Tärisyttää ja hytisyttää. Huomenna on journalistiikan pääsykoe, johon piti kuulemma lukea 300-sivuinen kirja… koe alkaa kymmeneltä ja kirjasto aukeaa yhdeksältä = Fail. Olisi pitänyt huomata aiemmin. Jotenkin jäi päähän sen ammatinvalintaneuvojan jankutus että ”eihän noihin sinun hakemiisi opiskelupaikkoihin ole edes ennakkomateriaalia, sen kun käyt tekemässä”. Mutta taas tulee syyttävä alter-egoni läiskimään vasten kasvoja, ”mitäs et tarkistanut asiaa ajoissa, v*tun luuseri, laiskuri, mitäänsaamaton kakkaläjä”. Toinen puoli minusta keksii tekosyitä miksi en varautunut. No, käynpähän ainakin tekemässä…
Nykyään tuntuu siltä että ehkä minun pitäisi aloittaa uudelleen lääkitys. Tuntuu että mielenterveys on koko ajan lankulla. Ihan pienestäkin vastoinkäymisestä tulee hirveä shokkitila, enkä osaa rauhoittua kovin helposti. Pyörii vain vanhat paskat mielessä ja itsetunto ja varsinkaan -luottamus ei tunnu olevan missään vaiheessa koholla mihinkään suuntaan – tai no ehkä alaspäin. Olen hirveän itsekriittinen enkä kuitenkaan tee asialle mitään = masentaa. Hassua, eikös?
Olisi niin paljon hankittavaa, asioita joita tarvitsisi ja haluaisi. Mutta kun ei ole fyffeä. Töitä pitäisi saada, jotta saisi enemmän kyhnyä. Mutta kun töiden etsiminenkin on oma työnsä. Ja lehtien jakamisesta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Urakkapalkka ei ole minua varten. Ja jos tienaan vähemmän kuin mitä saan tämänhetkisillä tuilla, en elä sitäkään vähää. Kelakin kehtaa viivytellä asumistukipäätöksen kanssa, vaikka kyse on tarkistushakemuksesta minkä päätös piti kuulemma tulla alle viikossa. Kohta kaksi viikkoa mennyt. On se vaan niin perseestä.
Vaalit eivät kiinnosta hevon pyllyä. Mitä minun ääneni muka vaikuttaa? Sitä paitsi en tiedä ketä äänestäisin, enkä halua äänestää randomia. Ehdokkaisiin tutustuminen on liian vaivalloista, koska minua ei kiinnosta.
Innostuin Metallimusiikki.netin pestistä, mutta tämä päivä oli vähän turhan kiireinen juttujen kirjoittamiselle. Yhden levyarvostelun ehdin kyllä taas aloittaa. Keskustelin pääjehun kanssa bändihaastiksista ja päädyttiin siihen että niitäkin aloitan jossain vaiheessa tekemään. Vielä on kuitenkin asiat auki. Mutta kiva harrastustyö tämä kyllä on kaikin puolin. Kiitokset kuuluu Petrille.
Tänään olen mm. tuunaillut Rollemaata (ks. #pohja), koodaillut hieman javascriptiä, kuunnellut pääasiassa Summoningia ja Ajattaraa.
Huh. Tämä alkoi perinteisenä kuulumispäiväkirjamerkintänä ja päätyi vuodatukseen. Joku tässä mättää. Hihitän Simsiä pelaavalle söpölle vaimolle. Onneksi minulla on tytöt, he jaksavat aina pelastaa päivän. Muuta en tarvitse.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
