Otsikko kuulostaa ylimieliseltä, mutta se on käänteispsykologinen ja itseironinen, koska uskon, että kukaan ei ole absoluuttisen oikeassa tai väärässä missään. Tämä aihe saattaa kaikessa syvällisyydessään ahdistaa, joten sisältövaroitus tähän lienee paikallaan. Seuraa rollemaista pohdintaa. Tekstipohdintani sisältää kyseenalaisia aiheita, jotka tuovat elämään sekä iloa että surua, yhtä aikaa.
Ihminen on tavallaan jo syntyessään ylimielinen otus, koska emme ajattele itseämme nisäkäslajina, vaan mielessämme ovat me ja eläimet sitten erikseen. Ihminen on taitava keksimään sääntöjä ja normeja, joiden mukaan elämme. Jos esimerkiksi lihansyönti on yleisesti hyväksyttyä, miksi Kiinassa syödään lemmikkejä, mutta Suomessa ei? Miksi kiinalaiset ovat väärässä ja me oikeassa? Tiedämme vastauksen tähän itsekin: Ihmislajin moraalikäsitys ja säännöt. Silti poikkeavuus on outoa, väärin, sairasta tai kiellettyä. Ja katsantokannastamme riippumatta heitämme arvot romukoppaan, jos täytyy valita arvot tai selviytyminen.
Viime aikoina suomalaisissa blogeissa, somekeskusteluissa ja medioissa on keskusteltu tiukkasävyisesti nuorten suosikkisomesta, TikTokista. Palvelua isoimmin kritisoivat toivovat täyskieltoa, josta palvelusta pitävät pöyristyvät.
- Yle: Loimme 13-vuotiaan Ellan – Tiktok tarjosi hänelle sisältöä itsemurhasta ja kalorien laskemisesta
- Katleena Kortesuo: Tiktok – Kiinan kybersota länttä vastaan
- Iltalehti: Kansanedustaja haluaa kieltää Tiktokin
- Afterdawn: TikTok-kieltoa halutaan Suomeen – vaatimus on sekä populistinen että tekopyhä
Modernin somen haitallisuudesta kirjoittaneena olen henkilökohtaisesti tietenkin sitä mieltä, että kaikki palvelut, johon on rakennettu puolueellinen ja haitallinen algoritmi (jota tietokirjailija-ohjelmoija-futuristi Jaron Lanier nimittää ”sumuttimeksi”) tulisi lakkauttaa kokonaan. Tämä koskee niin TikTokia, Twitteriä, Facebookia, Instagramia, Threadsia kuin LinkedIniäkin. Näissä palvelut näyttävät sisältöä, jotka ovat palvelun olemassaolon kannalta järkevää, saavat ihmiset koukuttumaan palvelun käyttöön ja pahimmillaan aiheuttamaan käyttäjälleen mielihyvän lisäksi ahdistusta. Algoritmille on yhdentekevää kuinka paljon pahaa se levittää ympäriinsä, tärkeintä on valvontakapitalismin hyödyt ja vasta viimeisenä tulee käyttäjä.
Vuonna 2022 kirjoitin ”Twitterin tuhosta” ja sain satapäisen öyhöjoukon kimppuuni. Arvioni kyseisen somen asiaintilasta ei mennyt mitenkään isosti metsään, kuten vuoden 2023 aikana huomattiin (jos et ole kirjaihmisiä, eikä Walter Isaacsonin Elon Musk -kirja kiinnosta, katso edes Areenasta Musk ja Twitterin valloitus).
Maailmassa on jonkin verran asioita, joihin ihmiset ovat tottuneet ja joita pidetään yleisesti ottaen positiivisina elämänlaatua parantavina, mutta jotka ovat samaan aikaan kiistanalaisia tai jopa haitallisia. Tällaisia asioita ovat muunmuassa edellämainitun kaltaisen sosiaalisen median lisäksi lihansyönti, alkoholi, sokeri, kofeiini ja vaikkapa istumatyö. Näitä asioita käyttäessä terve ihminen yleensä rajoittaa käyttöä tai käyttäytymistään jollain tavalla, jotta haitat eivät tule esiin. Välillä se on kuin Jaakobin painia, jossa ihminen ikään kuin jatkuvasti kilvoittelee asian kanssa, toiset sortuvat äärimmäisyyteen ja toiset pärjäävät koko elämänsä pysyen omassa kohtuudessaan.
Innostuttuani alkusyksystä 2022 uudestaan avoimista someista (social web, Fediversumi), tuntui kuin 2000-luvun Internetin hyvät puolet olisivat tulleet takaisin. Avoimen lähdekoodin vapaan somen suosion räjähtäminen ja kehittyminen on ehkä parasta mitä Internetille on tapahtunut pariin vuosikymmeneen. Parikymmentä vuotta sitten kaupallisia algoritmejä ei oltu vielä nykymuodossaan keksitty, eikä somea oltu ”pilattu”, vaan käyttäjät saivat vapaasti seurata ihmisiä aikajärjestyksessä, kuratoida heitä listoihin ja osallistua haluamiinsa keskusteluihin ilman että algoritmi nosti heidän ruudulleen tavaraa, joita he eivät itse päättäneet nähdä. On jotenkin hassua, että edellä kuvaamani mennyt tilanne tuntuu joidenkin mielestä vaivalloiselta, vaikealta ja jopa vastenmieliseltä, mutta nykyään ihmiset ovat tottuneet päinvastaiseen tapaan selata somea, eikä uusi TikTok-sukupolvi edes tiedä perinteisestä, terveemmästä mallista. Siksi 35-vuotiaana vanhan hyvän somen kannattaminen tuntuu melko boomer-meiningiltä.
Innostuttuani asioista minusta tulee hetkeksi täysverinen nettiaktivisti. Se on pahimmillaan kuin ääriveganismia, jossa vastakkaista näkemystä on vaikea ymmärtää ja ihminen alkaa tuputtamaan omaa totuuttaan. Tällöin vaikka tiedostaisinkin, että suurin osa ihmisistä ovat eri mieltä, jatkan silti oman sanoman viestimistä, olenhan ”hyvällä agendalla” liikenteessä. Olen pitänyt tiukan linjan, että puhun vain itsestäni näissä tilanteissa, koska toiseen keskittyvä puhe on moralisoimista ja arvostelemista, eikä siitä kukaan pidä. Silti joidenkin silmissä olen kuin mormoni, joka kiertää ovelta ovelle kertomassa kuinka juuri sinun pitäisi muuttua. Mutta ei se niin mene. Muutos lähtee omasta sisimmästä. Olen jonkun mielestä ”mielipidejohtaja”, toisen mielestä rasittava – kunnes itse tajuan lopettaa, kun huomaan, että voittajia ei ole ja ahdistun keskustelusta itsekin.
Avoimen somen arkipäiväistyttyä ja raittiin elämäntavan tultua vuosien varrella itsestäänselvyydeksi olen hieman höllentänyt otettani. Itseironinen #JeSuisRolle hashtag on ikäänkuin jonkinlainen loppukaneetti someaktivismilleni. Postailen yhä Fediversumista aika ajoin siitäkin huolimatta, että moni ei ymmärrä. Se on osa arkeani. Raittiuteni ei varsinaisesti ollut mitään ”aktivismia”, mutta ehkä verrattavissa tähän vuosien 2020 ja 2021 aikana. Jos kysyt minulta avoimesta lähdekoodista, avoimista tietoverkoista tai raittiudesta, et saa puhetta loppumaan.
”Hyvistä asioista” ja ”totuuksista” puhuminen saattaa tehdä ihmisestä muiden silmissä ylimielisen mulkun. Minulle on suututtu, kun olen avoimesti kritisoinut somessa TikTokia tai alkoholia, sillä näitä asioita niin moni rakastaa. Mitä kivempi asia itselleen on, sitä enemmän sen haittapuolista kuuleminen ärsyttää. Kun haitat on helppo lakaista maton alle yleisen hyväksyttävyyden ja oman subjektiivisen mielihyvän varjolla, ei haittoja varmasti edes nähdä olevan olemassakaan. Silloin minä olen joidenkin silmissä raittiina ”someaktivistina” se ärsyttävä ylimielinen tosikko ja kusipää, joka paasaa jatkuvasti samasta asiasta.
Ihminen tietää pohjimmiltaan mikä hänelle on haitallista, mutta ehdollistumme asioihin huomaamatta. ”Totuus sattuu”, sanotaan. Monesti se onkin niin, emme halua myöntää, että käytämme liikaa alkoholia tai olemme asioihin riippuvaisia, että saamme dopamiinipiikkejä somen tykkäyksistä ja kehuista Instagram-salikuviin. Mutta kuka oikeastaan on oikeassa ja kuka väärässä? Onko jonkun subjektiivinen kokemus toista oikeampi? Jos itseäni nykysome tai alkoholi häiritsee, olenko väärässä? Jos toinen nauttii TikTokin algoritmifeedistä ja juo alkoholia, onko hän väärässä?
Asioilla on monia puolia ja ihmisillä on syynsä. Elon Musk on vain yksi syy esimerkiksi Twitterin (nykyään X) rappeutumiseen, kun koko algoritmisomen voi ajatella kyseenalaisena. Isoimmat kriitikot ovat sitä mieltä että Twitter meni pilalle jo sen perustajan ja entisen toimitusjohtajan Jack Dorseyn aikana, eivätkä tästä syystä usko esimerkiksi Blueskyn menestykseen ollenkaan, vaikka Dorsey ei ole edes aktiivisesti enää toiminnassa mukana.
Elämä on prosessi, jossa ihminen oppii virheistään tai viettää koko elämänsä toistaen niitä. WordCamp Finlandin puheessani 2022 kerroin, kuinka elämänfilosofiani on oppia ja nimenomaan opetella myöntämään, että olen väärässä. Mielipiteeni pohjautuu subjektiiviseen kokemukseeni ja empiiriseen tutkimukseeni. Kukaan ei millään voi olla kaikessa oikeassa. Olen oikeassa, kunnes olen väärässä. Käsi pystyyn virheen merkiksi.
Oikeassa tai väärässä olemista tärkeämpää on olla ensin rehellinen itselleen ja sitten vasta muille. Minulla meni 17 vuotta ymmärtää, että alkoholi on vaarallinen hermomyrkky, enkä tarvitse sitä mihinkään. Jätin väkevät viinat vuonna 2013, mutta lopullisesti vasta 2020. Algoritmisomejen kehityttyä jätin ensin Facebookin vuonna 2015 ja sitten Twitterin 2022. Twitterin osalta mieli ehti muuttua vielä pariin kertaan, kuten kirjoituksistani huomaa. Asiat eivät ole niin yksiselitteisiä, kun eletään yhteiskunnassa, josta putoaa helposti pois, jos ei ole osana valtavirtaa.
Edelleen olen osa koneistoa ja käyn bileissä, joissa kulutetaan alkoholia ja minulla on käyttäjätunnus Facebookiin ja Twitteriin, vaikka en niitä juuri käytäkään. Jos se on kaksinaismoralismia, olkoon sitten niin. Mutta voisin väittää, että yhtä kaksinaismoralistista on tuomita alkoholistista haittajuomista samalla kun käyttää itse alkoholia tai tukea rahallisesti Twitteriä (nykyään X) maksamalla sen käyttämisesttä, vaikka tietää sen tehostavan rangaistavan vihapuheen ja lainvastaisten asioiden leviämistä sananvapauden varjolla. Kaikki lienee suhteellista.
Keskusteluissa on helppo mennä whataboutismiin, asioiden sivuuttamiseen tai kollektiivisen kokemuksen ja yleiskuvan unohtamiseen. TikTokin kohdalla nostetaan jatkuvasti ”no mites sitten Meta, eikö amerikkalaisten some ole vähintään yhtä haitallinen” ja raittiuskeskusteluissa nostetaan rinnastetaan päihde helposti muihin huumeisiin. Joskus näistä on hyötyä, joskus keskustelu ajautuu kokonaan väärille urille. Itse suosin tiedolla johtamisen kulttuuria ja objektiivisia faktoja. Jos puolueettomat tutkimukset sanovat, että alkoholi on vaarallisempi päihde kuin heroiini, ei auta inttää vastaan. Jos Suojelupoliisi ja useat ulkomaiset tahot tutkimuksineen sanovat, että TikTok on poikkeuksellinen vaarallinen somepalvelu, ei asia muuksi muutu vaikka olisimme eri mieltä. Valheita ja nyansseja riittää, mutta kokonaiskuva ja kivenkovat faktat ratkaisevat tilanteen.
Kun ensimmäistä kertaa hohkasin omasta raittiudestani, minulta kysyttiin aionko lopettaa myös kahvinjuonnin tai sokerin käytön. Miksi lopettaa nyt? 82% kofeiinin käyttäjistä on huomannut, että kofeiinin lopettaminen… (odotat varmaan jotain mullistavaa hyvää asiaa tässä kohtaa, mutta ei:) vie viimeisenkin ilon elämästä (tämä pseudotieteellinen vitsi on somesta pöllitty). Olin kofeiinilakossa kolme kuukautta, mutta sitten totesin, että aamukahvi tuntuu hyvältä, eikä aiheuta mahdotonta riippuvuutta. Pointti onkin, että aloitetaan siitä isoimmasta haitasta. Lopetetaan tai rampautetaan TikTok, alkoholi ja lihansyönti. Pienet nyanssit kuten kofeiini ja sokeri saavat hyvin olla. Mikä kenellekin toimii, mutta isoimpia haittoja pitää pyrkiä ehkäisemään, vähentämään tai jopa lopettamaan. Yksittäinen vaikutus on kuin pisara meressä, mutta yksilöstä kaikki saa alkunsa.
Pelkästään tämä modernin somen rinnastaminen alkoholiin voi saada joidenkin veren kiehumaan. Tiedostan sen, mutta Tukholma-syndrooma on läsnä asioissa, jotka aiheuttavat kognitiivista dissonanssia.
Mielestäni on hienoa, että asioista ylipäätään puhutaan nykyään niin paljon ja ihmisten suhtautuminen esimerkiksi niin fyysiseen kuin henkiseenkin terveyteen on suopeampi. Kieltolakiaikaan 1919-1930-luvulla raittiusliikettä ei katsottu hyvällä missään, mutta nykyään sober curiousin ja muun liikehdinnän vuoksi raittius on trendikkäämpää kuin koskaan. Enää et ihan niin automaattisesti joudu silmätikuksi, jos valitset illanistujaisissa alkoholittoman vaihtoehdon.
Kyse ei ole siitä kuka on sataprosenttisesti oikeassa ja kuka väärässä. Kyse on faktoista ja niihin suhtautumisesta, rakentavasta keskustelusta ja hyvien asioiden edistämisestä. Kukaan ei tykkää käännyttäjistä, eikä viisastelijoista, mutta subjektiivista mielihyvää tuottavista asioista pitäisi pystyä keskustelemaan myös kriittiseen sävyyn.
Tärkein sääntö nykyajan tiukassa diskurssissa mielestäni on: Ole ystävällinen (engl. Be kind), olit oikeassa tai et. Silloin ei voi mennä pahasti pieleen.
En tiedä, onko tässä pohdinnassa päätä tai häntää, mutta totean vain: Meitä on moneen junaan ja junia maailmassa riittää.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
