Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.
Synnyin vuonna 1988, mutta koska ehdin elää 80-lukua lähinnä pari ensimmäistä vuottani, en luonnollisestikaan tiedä sen ajan maailman menosta tai elämästä mitään. Siispä 90-luku oli minulle todellista lapsuutta, joskin lapsuudestanikin olen suurimman osan unohtanut. Syynä varmaankin elämän tasapaksuus – ei ollut mitenkään liikaa niin hyviä eikä huonojakaan hetkiä. Tällä kertaa puhun kuitenkin niin sanotusta musiikillisesta kasvamisestani.
Musiikki on enemmän tai vähemmän ollut minulle tärkeää, vaikka sen tiedostinkin ”myöhemmällä iällä”, kymmenen vuotta täytettyäni. Olen saanut kristillisen peruskasvatuksen, mikä ehkä heijastui myös musiikkimaussani, jota ei oikeastaan ollut vasta kuin murrosiässä.
Musiikillinen innostus lähti varmaankin radiosta. Silloin ei oikein ollut muuta tapaa kuunnella musiikkia, eikä oikein mitään tietoakaan musiikista tai mistä sitä voisi löytää. Nauhoittelin vanhalla mankalla kymmenvuotiaana C-kaseteille lempibiisejäni. Radio Mafia oli kova sana jo 90-luvulla ja sieltä tuli välillä vähän hevimpääkin, mm. Metalliliitto -ohjelman kautta. Hevimusiikki kiinnosti, mutta resurssien puuttuessa en siitäkään oikein vielä tuolloin innostunut jostain kumman syystä.
Enemmän tykkäsin tarttuvista biiseistä, popista, eurodancesta (kova juttu 90-luvulla!), elektronisesta ja ehkä jopa rokista. E-Type oli tuolloin kova ja on vielä nykyäänkin. Jossain vaiheessa peruskoulua, 12- tai 13-vuotiaana innostuin häpeäkseni Backstreet Boysista. Samaan aikaan kun se oli teinityttöjen suosikkibändi, minua he kiinnostivat musiikillisesti – osaltaan myös mainonnan ja niiden lähikioskista saatavien keräilytarrojen syytä…
Kristillinen nu-metal-kokoonpano Payable on Death, nykyisemmin lyhyesti ”P.O.D.”
Tietyt vaiheet oli ja meni. Varhaisessa teini-iässä ehkä ensimmäisiä ”raskaampia” bändejä olivat mm. ruotsalainen hardcore metalliyhtye Blindside, amerikkalainen nu-metal kokoonpano Payable on Death (nykyisin tunnettu lyhyesti P.O.D.:nä), suomalainen rapcore-yhtye Jacks of All Trades ja perinteistä rock’n’rollia sekä metallia yhdistelevä Dust Eater Dogs.
Kaikki edellämainituista ovat enemmän tai vähemmän kristillisiä bändejä. Bändit soittivat kuitenkin sen verran kovaa ja raskaasti, että yht’äkkiset musiikilliset suuntautumiseni otettiin rankan syynnin alle Kristillisen Koulun hallituksen kokouksessa. Olin nimittäin ottanut koulun levyraatiin Ala-Asteella P.O.D.:n kappaleen ”Rock the Party (Off the Hook)” C-kasetilla, joka julkaistiin vuonna 1999 levyllä The Fundamental Elements of Southtown. Olin tuolloin 11-vuotias. Ironista että bändi soittaa kristillistä musaa ja silti sitä katsottiin melkein paholaisenpalvontana…
Silloin P.O.D. ei ollut vielä niin suosittu kuin nykyään. Muutamia vuosia myöhemmin yhtye ponnahti kuuluisuuteen Grammy-palkintojakin niittäneen Satellite -albumin myötä (mm. radiossakin soineet hitit Alive ja Youth of the Nation).
C-kaseteille nauhoittelu lakkasi kun korvalappustereot vaihtuivat CD-soittimeen vuosituhannen vaihteessa. Sitten tuli ostettua joitakin levyjä. Mp3 yleistyi pian ja mp3.com oli paikka josta hankin kaiken musiikkini, ilmaiseksi ja laillisesti. Polttelin levyille parhaita löytöjä.
Naapuri osti MiniDiscin ja olin hänelle siitä kateellinen. Halusin itse samanlaisen, kaiken sen hypetyksen jälkeen. MiniDisk oli kuitenkin todella nopeasti ohimenevä muoti-ilmiö ja mp3-soittimien tullessa markkinoille en voinut olla olematta vahingoniloinen naapurilleni. Saihan jo halvemmalla kätevämpää ja kapasiteetiltaan isompaa soitinta. iPodeista ei kuitenkaan tuolloin ollut vielä tietoakaan, eikä minulla ollut mahdollisuuksia saada edes niitä ensimmäisiä mp3soitinvehkeitä…
Kaverit polttivat levyjä ja ensikosketukset piratismiin alkoivat. Oli Napster, Kazaa, WinMX ja tietenkin ne kaverit. Biisejä sai aina jostain kun vain osasi etsiä. Vertaisverkko ja ohjelmat kehittyivät ja pian musiikkia oli saatavilla ilman pelkoa viruksista ja haittaohjelmista, jotka olivat varsinkin alussa kauhea riesa. Tietenkin hyvät levyt aina ostettiin ja huono musiikki poistettiin koneelta. Kokonaisia albumeja ei ollut juuri koskaan, vaan yksittäisiä kappaleita polteltiin levylle.
Kuuntelin rokkia ja metallia puolin ja toisin, joskin kitaramusiikki oli melko rajoitettua tuolloin omassa elämässäni. En ollut vieläkään saanut sitä lopullista otetta musiikin kuunteluharrastukseen ja kuuntelemieni artistien määrä oli kahden käden sormilla laskettavissa.
Jossain vaiheessa hylkäsin kitaraan liittyvän musiikin täysin ja aloitin konemusiikin kuuntelemisen. Ylä-Asteella kuuntelin paljon erilaista trancea ja dancea. Konemusiikissa yksittäisillä artisteilla harvoin oli mitään levyjä, sillä elektronisessa skenessä on totuttu lainailemaan ja pyörittämään kappaleita eri esittäjiltä samalla albumilla. Keräiltiin kavereiden kanssa kokoelmalevyjä, joista bongattiin aina nimekkäimmät tiskijukat. Kovia nimiä olivat ainakin Tií«sto, Armin van Buuren, Mike Foyle, myöhemmin litania muita nimiä. Myös omia levyjä tehnyt ATB oli ehdoton ainakin dance-rintamalla. Hollannista tuli aina ne parhaat DJ:t. Löysin myös DJ-listoilta ja mp3.comista uusia artisteja ja genrejä ja tutustuin mm. drum n’ bassiin.
Tiësto
Trance-intoilua kesti muutaman vuoden. Lukioaikoina sytyin uudestaan rokkiin ja metalliin. 14-15-vuotiaana skeittasin paljon ja aloitin punk rockin kuuntelun. Bändit kuten blink-182 ja Green Day tuppasivat olemaan soittimessa, mutta tuli sitä jopa ug:takin kuultua ainakin lukioaikoihin mennessä. Hc-punkiin en silti koskenut pitkällä tikullakaan, se kuulosti aina niin paskalta. Ensimmäisiä hevibändejä olivat varmaankin In Flames ja Cannibal Corpse. Vähän myöhemmin tulivat Soilwork, Children of Bodom (joka alkoi olla muiden mielestä jo lähellä sitä saatananpalvontaa)…
Vuonna 2004 räjähti. Löysin suomalaisen folk metal bändin nimeltä Ensiferum ja rupesin tutkimaan metallin eri muotoja enemmän. Löysin valtavasti uusia bändejä ja olin myyty. Konemusiikkiharrastus jäi pikkuhiljaa taka-alalle ja lukion päätyttyä loputkin haaveet levysoittimen ostosta kaatuivat kitaran tullessa mukaan kuvioihin. Sille tielle jäin. Jumputus sai väistyä kun kitara oli paljon kiinnostavampaa.
Levyjen ostaminen aina vain vähentyi, eikä enää edes ollut halua säilyttää mitään konkreettista musiikkia. Ostetut levyt rapistuivat, pyörivät nurkissa ja lopulta hajosivat ja samalla loputkin musiikit siirtyivät datavirraksi. Mp3:sta nykyään on kaikki.
Viitisen vuotta sitten ostin ensimmäisen iPodini ja kolme vuotta sitten iPod Touchin välittömästi sen Suomen markkinoille kivuttua. Musiikin graafisuus on aina ollut minulle tärkeää ja kannet on oltava jpg-muodossa sekä id-tageissa iPodia ja musiikkisoittimia varten. Minulla on pluggarit, jotka hakevat biisin metatageihin myös sanoitukset. iPod Touchilla kuuntelu on kuin vanhaa kunnon CD:tä pläräisi.
Spotifyn tultua viime vuoden alkupuolella suomalaisten tietouteen musiikin digitalisoituminen vain syveni. Nykyään ei tarvitse hankkia musiikkia tai mpkolmosia edes koneelleen kun omat lempiartistit löytyvät Spotifysta parin klikkauksen takaa. Levyjen ostokin vähenee kun levyä voi kuunnella ilmaiseksi Spotifystakin. Toisaalta Spotify on varmasti hienosti ehkäissyt piratismia, eikä mielestäni musiikin digitalisoitumisessa ole muutenkaan vikaa. Toisaalta rahaa tahkoavana artistina voisin olla eri mieltä…
Musiikin muoto on muuttunut vuosisadan sisällä huimasti. Silti musiikki on aina soinut, eikä muodolla tai tavalla ole suurta merkitystä elämässäni, kunhan saan vain kuunnella musiikkia josta tykkään. Nykyään musiikin kuunteluni on rankasti hevipainotteista, mutta voisin silti sanoa että kuuntelen lähes kaikkea laidasta laitaan. En oikeastaan karta mitään genreä, ainakaan tosissani. Iskelmää ja thrash metallia tulee vähiten kuunneltua – kuuntelen jopa popimpaa enemmän kuin näitä kahta kyseistä genreä.
Ov Hell -black metal-yhtye
Jotta saisit vähän osviittaa musiikillisista mieltymyksistäni, tässä Songbirdin genrelistani (lihavoitua genreä on eniten): acoustic, ambient, black metal, blackened death metal, brutal death metal, a cappella metal, classical, dark ambient, death metal, depressive black metal, doom metal, drum & bass, electronic, folk metal, funeral doom metal, gothic metal, grindcore, groove metal, heavy metal, hip hop, industrial metal, industrial, instrumental, jazz, math metal, melodic black metal, melodic death metal, metal, metalcore, neofolk, new age, nu metal, post-metal, post-pop, post-rock, power metal, progressive metal, psychedelic trance, punk rock, rock, savo metal, sid metal, techincal death metal, trance, thrash metal.
Voisi sanoa että olen kokeillut lähes kaikkea ja löytänyt sen oman paikkani. Olisin halunnut kokea hevin kulta-ajat, Black Sabbathit, Deep Purplet ja Iron Maidenit. Olisin halunnut kokea gramofonit ja vinyylit, mutta synnyin tässä(kin) tapauksessa liian myöhään. Hieman huvittaa ja hämmentää se että 2000- ja 2010-luvulla syntyneet lapset syntyvät maailmaan jossa tämäkin asia on kehittynyt jo valmiiksi. He elävät ehkä ikuisesti edes tietämättä vinyyleistä tai c-kaseteista. Niitä kun ei enää nykyään tarvitse… It’s obsolete.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
