Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 10 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 26-vuotias.
Tätä minulta kysetään aina toisinaan. Twitterissä on puhuttu viime aikoina erikoisen paljon bloggaamisesta ja olen muunmuassa itsekin perinteisesti ulissut miten en enää bloggaa kuten ennen. Sitä kuuluisaa itsekriittisyyttä ja tietyllä tapaa innottomuutta on esiintynyt jo pidemmän aikaa, mutta olen vakaasti sitä mieltä että kyseessä on enemmänkin kiireisyys kuin mikään muu. Vastauksena kysymykseen siis: Ei millään riitäkään, mutta toisaalta se ei haittaa.
Pitkän ja vilkkaan työpäivän jälkeen tulen kotiin, leikin lasten kanssa ja laitan lapset nukkumaan. Joinakin päivinä lasten kanssa on jäänyt aikaa vain tunti, pari tai vähemmän ennen nukkumaanmenoa. Onneksi kovin usein ei ole venähtänyt työpäivä ihan niin pitkälle että tulen kotiin toteamaan vain että lapset on nukkumassa ja pian aamuvirkku vaimokin. Mutta jos näin käy, siinä minä sitten yhdeksän jälkeen kaikessa hiljaisuudessa hämmästelen ja virkeystilasta riippuen joko koodailen jotain, pistän sen leffan/sarjan pyörimään tai avaan ensimmäistä kertaa päivässä kunnolla sosiaaliset mediat ja katson mitä ihmisille kuuluu.
Oli miten oli, nykyään bloggaaminen käy yllättävän harvoin mielessä. Ei sitä enää hirveän vilkkaan päivän jälkeen tajua ja jos tajuaa niin ei riitä se energia. Ideoita ja ajatuksia on jakaa ihan hirveästi, eikä ole mikään salaisuus että minulla on yhteensä satakunta tekstiä ja luonnosta odottamassa sopivaa hetkeä. Ja kirjakin vielä. Asiaa on niin älyttömästi, mutta aika on priorisoitu muuhun.
Ennen intohimoisempaa työelämän jaksoa joitakin vuosia sitten ei ollut viikkoa, jolloin en olisi blogannut. Parhaimmillaan bloggasin lähes joka päivä. Esimerkiksi syyskuussa 2010 kirjoitin 32 bloggausta jopa ilman että laatu sen kummemmin kärsi. Arkisto kertoo, ja sitä tykkäänkin haikaillen selata. Voi kunpa vielä joskus.
Lohduttaudun sillä, että kyllähän minä nyt useamman kerran kuukaudesta bloggaan. Täällä ei vaan aina näy äksöniä. Katsotaanpas tilannetta ruohonjuuritasolla:
- Olutbloggauksia kirjoitan Huurteinen.fi-olutblogiini viikottain. Tai se on ainakin tavoite. Joinakin viikkoina ehdin kirjoittaa useamman. Oluesta tekstiä syntyy niin helposti ja siinä siemaillessa ei kerkiä edes tuoppia tyhjentää kun kirjoitus on jo valmis. Selkeissä Nichellisissä blogeissa on helpompi kirjoittaa kun aihe on riittävän spesifi.
- Leffa-arvion kirjoitan jokaisen katsomani elokuvan jälkeen ja normaalisti niitä tulee katsottua viikottain, mutta nyt olen katsonut lähinnä sarjoja. Taidetaan tehdä ennätyksiä, sillä en ole nyt kolmeen viikkoon katsonut leffan leffaa. No, elokuvillekin on ehkä jossain vaiheessa taas paremmin aikaa.
- Englanninkieliseen tietotekniikkablogiini Problemsolv.iniin tein tuossa syyskuussa pientä faceliftiä ja innostuin kirjoittelemaankin. Lisää tekstejä tulossa taas kun seuraavan kerran inspaa tai löytyy joku huikea ratkaisu.
- Yritykseni Digitoimisto Duden blogia on elvytelty myös.
Kaikki muut blogini, eli Lasten blogi Pikkuisen oma päiväkirja, unipäiväkirjani (vaikka sinnekin tein uudistuksen ulkoasuun) ja Pulina keskustelukanavan blogi ovat jäissä.
Mikä on Rolleman funktio? Pitkäaikaisemmat lukijani tietävät, että tämä on aiheeton, yleinen jaarittelublogi. Ysärillä nettipäiväkirjana alkanut, sellaisena jatkuva. Joskus ihan oikeaa asiaa, kannanottoja, mielipiteitä, musiikkia, mutta enimmäkseen aiheen vierestä.
Kuulumisia, kuulumisia. Niitä tuppaan kirjoittelemaan tänne ihan sen takia, että nykyisessä hektisessä elämässäni en kerkiä edes soittaa kovin usein vanhemmilleni. Tietävätpähän jotain kautta miten minulla menee. Perheellinen pienyrittäjä kun on – se on kiireistä elämää se. Tykkään kyllä elämästäni tällä hetkellä. Kiireisyys edelleen tavallaan pitää minut järjissäni. Tekemistä on vähän liikaakin, todolistat ja blogien luonnokset pursuavat.
Päivät menee sumussa. Ei minulla mitään asiaa taaskaan ole. Hassua kuitenkin, että usein kuulee että ihmiset tykkäväät lukea blogiani, vaikka täällä ei aina sen ihmeempää sisältöä olekaan. Muistan varsinkin 90-luvulla kun sain sähköpostia tuntemattomilta, jotka ihmettelivät miksi jaan elämäni netissä tuntemattomien kanssa. Silloin se oli vielä enemmän outoa. Nykyään taitaa olla normaalia, on selfiet ja kaikkea. Siksi hauska miettiä menneitä. Nostalgiaa, ah.
Vaimo kuulee päivä päivältä enemmän, mikä on erittäin mielenkiintoista. Yksivuotias poikani opettelee kävelemään. Lapsilla menee hyvin perhepäivähoidossa. Töissä sujuu mainiosti. Ei tässä sen kummempia oikeastaan. Viime yö tosin meni miten meni, kun ei juuri tullut nukuttua kun Manu sai flunssan, eikä osannut tukkoisena nukkua.
Arki jatkuu tiukalla työ/perhe-kahtiajaolla. Melkolailla 50/50 ja vaikka välillä työ ehkä haukkaakin isomman palan päivästä niin yritän pitää arjen balanssissa. Se on haasteellista joskus. Niin kirjoituksia kuin paljon muutakin hienoa tulee sitten taas oikealla hetkellä. Nyt mennään vaan, ja lujaa. Palaillaan taas kun on järkevämpää sanottavaa.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
