Mitä väliä mistä Twitter-seuraajat tulevat?

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 9 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 27-vuotias.

Ilman kritiikkiä ja skeptisyyttä ei enää netissä pärjää. Kritiikkiä saa ja pitää olla ja itselleni netissä tärkeimpiä asioita on Twitter. Twitter on ollut sosiaalisten medioiden kanavista itselleni se lempparipalvelu jo vuodesta 2008. Twitterissä on kiva olla kun seuraa kiinnostavaa porukkaa, tweetit ovat lyhyitä ja niitä jaksaa lueskella niinäkin päivinä kun kaikki muu ahdistaa. Koska olen HC-nörtti, avoimuuden ja avoimen lähdekoodin puolestapuhuja sekä sosiaaliseen mediaan hurahtanut addikti, minulle on tärkeää että palvelun taso myös säilyy normien mukaisina.

Twitter alkaa olla sen verran iso palvelu, että siihen alkaa löytyä erilaisia työkaluja ja koska myös Twitter on enimmäkseen avoin rajapintoineen, siihen voi koodata omiakin botteja jos niin tahtoo. Onpa minullakin ollut joskus kokeilumielessä botti, joka tweetaa jokaisen linkin otsikoineen mitä IRCiin postataan.

Palatakseni alkuperäiseen otsikossa esitettyyn kysymykseen, päätin kirjoittaa aiheesta bloggauksen koska vastaus ei mahtunut yhteen tweettiin. Moni suomalainen tweettaaja tietää mistä puhutaan kun viitataan puolet suomalaisista blokanneihin esimerkiksi kirurgiin tai somesuosikkiin. Olen listannut keplottelevia käyttäjiä listaan, josta nousi #listagate alkuvuodesta.

Screen Shot 2015-10-18 at 13.33.47

MTV3 kirjoitti Somevaarista jälleen jutun, johon Teemu Peltola reagoi heti:

Viikonlopun asia on tullut Twitterissä jälleen puheeksi ja jo hieman odotin milloin listagaten Mai tai Aku itse ottavat kantaa kritiikkiin.

https://twitter.com/MayaSuomi/status/655561995203321857

Niin, mitä väliä?

Ei kaikille olekaan. Ei minullekaan enimmäkseen. Mutta silloin on kun aiheesta kirjoitetaan uutinen ja haluan ottaa siihen kantaa. Ihan samoin kuin muissakin uutisissa, journalismi alkaa pian olla katoava luonnonvara jos asioita ei koskaan haluta tarkastella kriittisesti.

  1. Palvelun käyttöehdoilla on väliä. Kuten netissä ylipäätään, netiketillä on väliä. Twitterillä on selkeät säännöt ja yksi sääntö on että massaseuraamiseen tarkoitettuja automatiikoita ei saa käyttää eikä kehittää (Twitter automation rules and best practices). Massaseuraaminen on siis käyttöehtojen rikkomista ja voi johtaa tilin poistamiseen. Akun aiempi tili @aku_ero poistettiin juuri sääntörikkomussyistä.
  2. Seuraajilla on väliä. – Jos seuraajat ovat muualta kuin Suomesta, ei voida puhua ”Suomen suosikkitweettaajasta” ja jos seuraajat on epäeettisin keinoin hankittuja, ei voida puhua aidosti suositusta hahmosta.
  3. Rehellisyydellä on väliä. – Jos väität että olet rehellinen ja avoin, mutta et edes itse tiedä ketä seuraat (tai blokkaat, ks. tweetti).

Vähän taas oli kiikun kaakun kirjoitanko aiheesta mitään, koska tuntuu siltä että kun avaan suuni aiheesta ja esitän omat epäilykseni niin minä olen se ”vihapuhuja” ja ”nettikiusaaja”. Aku tekee hienoa vapaaehtoistyössä ja vaikuttaa hyvältä tyypiltä, kaikki rispekti hänelle! Silti olisi mukavaa, jos oltaisiin rehellisiä myös tältä osin.

Screen Shot 2015-10-18 at 13.23.39

Muunmuassa Unzyme-nimisellä bändillä oli viime vuonna 45 000 tykkääjää, vaikka bändi on suhteellisen tuntematon. Kun he huomasivat että tykkäysmäärästä oli enemmän haittaa kuin hyötyä, he tulivat esiin:

Twitterissä (tai netissä) kuka tahansa voi olla ”somesuosikki” niin halutessaan. Tätä näkee ihan koko ajan, vaikka homma on Suomessa pienemmässä mittakaavassa. On helppo ostaa (tai nörtin koodata) palvelu joka seuraa potentiaalisia käyttäjiä puolestasi esim. 10-50 seuraamista päivätasolla ja sitten napsii seurattavista pois niitä jotka eivät seuraa takaisin. Mutta se ei olisi aitoa. Eikä kivaa. En minäkään enää pysy kaikista seurattavistani kärryillä, mutta kyllä silti tykkään että siinä on joku tolkku ja tiedän itse missä mennään.

Vaikka ei käyttäisi automatiikkaa, niin teinien keskuudessa tätä pelleilyä näkee usein. Tsekkaapas esim. #followback -hashtagit. Joidekin ainoa tavoite Twitterissä on ilmeisesti saada seuraajia.

Seuraajamäärillä on helppo myydä someasiantuntijuutta tai oikeastaan mitä tahansa sellaista, mistä palvelun ulkopuoliset eivät ole niin perillä. Mutta kyllä seuraajamääriä tärkeämpää on laatu ja avoimuus kuin jatkuva kuvien postaaminen (ks. #kuvagate) ja seuraaminen.

Voi olla että olen väärässäkin, se on aina mahdollista ja jos näin on, joku voisi oikeasti osoittaa sen. Pohjaan väitteeni tutkimustuloksiin, tilastoihin ja kokemukseen.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

1 kommentti