Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 3 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 33-vuotias.
Olin kirjoittamassa tästä aiheesta ensin päivittäiseen lokikirjaani, mutta teksti paisui sen verran pitkäksi, että tästä tulikin ihan ”oikea” blogikirjoitus. Hyvä esimerkki siitä, että tekstiä syntyy minulta välillä vähän liiankin helposti.
Joidenkin mielestä ihmisen ei tulisi kirjoittaa nettiin elämästään, vaan olla yksityinen otus ja jakaa asioitaan kavereille kahden kesken. Muistan jo vuosituhannen vaihteessa sähköpostilaatikkoni täyttyvän ihmettelystä: ”Miksi jaat itsestäsi nettiin niin paljon asioita? Hyödytkö tästä jotenkin rahallisesti?”. En tainnut vastata mitään, koska en osannut vastata mitään. Tykkään vain yksinkertaisesti nettikirjoittelusta, olenhan netti-ihminen.
Joskus nykyäänkin vielä kuitenkin pohdin tätä kysymystä; Miksi haluan kirjoittaa julkisesti? Miksi face-to-face -keskustelut eivät riitä? Vastauksia voi ehkä kaivella vanhoista kirjoituksistani kuten ”Miksi kirjoitan blogiin?” vuodelta 2009, mutta avataanpas nyt aihetta tänään vielä erikseen.
1. Pidän kirjoittamisesta enemmän kuin juttelemisesta
Kirjoittamisen avulla säilytän kontrollin. Puhuessa hyperventiloin, joskus jopa ahdistun. Etenkin vieraissa tai harvinaisissa tilanteissa olen sosiaalisesti kiusallinen, enkä osaa olla itseni kanssa. Tutussakin porukassa on usein haastavaa. Kahdenkeskisissä tilanteissa parhaan kaverin kanssa on helpointa olla.
Minulla on paremmat taidot kirjoittamisessa kuin puhumisessa. Olen kehittänyt livetilanteiden sosiaalisia taitojani rutkasti vuosien varrella, mutta jos pitäisi valita jompi kumpi, kirjoittaisin paljon mieluummin.
2. Olen antisosiaalinen introvertti
Minulla ei ole montaa ystävää, joiden kanssa kaikista mieluiten menisin minne vain maailman ääriin ja juttelisin ummet ja lammet. Niitä on vaimoni lisäksi ihan muutama hassu. Muihin kavereihin ei tule pidettyä juuri ollenkaan yhteyttä. Se on ihan oma vikani ja puoliksi tietoinen valintani, koska en ole luonnostani sosiaalinen.
Jos minun ei tarvitse käydä ulkona (kuten nyt lomalla), en edes poistu kotoani. Eipä jää paljon juteltavaa livenä. Varsinkin, kun en enimmäkseen edes halua jutella. Edes IRC– tai Telegram-ryhmäkeskustelutkaan eivät enää vedä samalla tavalla kuin nuorempana. Enemmän olen lukijan/kuuntelijan kuin keskustelijan roolissa.
3. Yksin kirjoittelu ei vaan ole sama asia
Psykologian peruskäsitteitä on merkityksellisyyden tavoittelu. Jokainen ihminen haluaa teoillaan olevan jokin merkitys. Emme me muuten jaksaisi herätä päivästä toiseen askareisimme, jos emme löytäisi niille mitään tarkoitusta. Nettiin koko maailmalle kirjoittamisella on minulle iso merkitys. Saan kirjoittamalla purettua ajatukseni jonnekin, eikä minun tarvitse niitä sen jälkeen miettiä.
4. Nettikirjoittelu edistää mielenterveyttä
Heti alkuun painotan, että en nyt puhu vihapuheesta, öyhöttämisestä, kaasuvalottamisesta, fleimaamisesta, trollaamisesta, suolaamisesta, servaamisesta tai muusta ihmisperseilystä, jota jotkut kiusaajat harrastavat. Se ei edistä mielenterveyttä, vaan pilaa sitä.
On aivan totta, että tietyt kipeimmät asiat tulisi jättää mielenterveyskuntoutujan ja terapeutin välisiksi asioiksi. Mutta tunti viikossa ei ihan riitä, jos haasteet itsensä kanssa pärjäämisessä ovat osa päivittäistä arkea. Tiedän harmillisen monta surullista kohtaloa, joissa aivan tavallista arkea elävät ihmiset osoittautuivatkin totaalisiksi raunioiksi ja asia huomattiin vasta kun oli liian myöhäistä.
Oman ahdistukseni käsittelyssä on ollut tärkeää, että pääsee kirjoittamaan asiasta jonnekin nettiin, niin että vaikeatkin asiat tavoittavat useamman silmäparin ja mieluiten sellaiset, jotka osaavat samaistua tai ymmärtävät edes etäisesti mistä on kyse. Kirjoittaminen vähentää yksinäisyyden tunnetta ja lisää turvallisuuden tunnetta – maailmassa on muitakin, jotka kärsivät juuri tästä, olemme samassa veneessä.
Lopuksi: Laita välillä ruudut kiinni
Ihmisten nettiin jakamista ei voi vähentää tai estää, mutta kaikkea ei ole pakko lukea. Kun aloitin Internet-päiväkirjan pitämisen ennen kuin weblog ja siitä juontava ”blogi”-sana keksittiin (1998), nettiä käytti 3,8 prosenttia maailman populaatiosta (147 miljoonaa ihmistä), pelkästään Suomessa netinkäyttäjiä oli vuonna 1998 vain noin 300 000 (lähde). Vuonna 2021 nettiä käyttää 59,5 prosenttia maailman väestöstä (4,66 miljardia ihmistä) ja 95 prosenttia Suomen väestöstä (lähde). Käyttölukuihin nähden porukassa ilmenee myös aika paljon enemmän negatiivisuutta, joka tietenkin näkyy positiivisuutta enemmän. Ei mikään ihme, että välillä tuntuu tukalalta.
Somea, blogeja ja verkkolehtiä ei kannata selata koko ajan. Muista, että elät omaa elämääsi myös laitteiden ulkopuolella. Vaikka oma toimintani näkyy ja kuuluu säännöllisesti Twitterissä, Instagramissa, IRCissä, GitHubissa ja täällä blogissa, olen yleensä puolet päivästä ruudut kiinni. Tähän itseni on pitänyt opetella vuosien varrella. Tärkeintä on, että yrittää.
Ympärivuorokautista nettielämää tärkeämpää on liikkua säännöllisesti, syödä terveellisesti, nukkua riittävästi, pitää kiinni hyvistä rutiineista ja keskittyä välillä johonkin ihan muuhun. Tällä hetkellä teen esimerkiksi koti-inventaariota listaamalla jokaisen tavaran ylös. KonMari-kirja on vielä lukematta, mutta tämä on kuulemma sitä konmaritusta.
Aion jatkossakin kirjoittaa julkisesti, sillä sitä kautta edistän omaa vointiani, kehitän itseäni ja saan elämälleni merkityksen.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
