Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 12 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 24-vuotias.
Tänä maanantaina avaan Rollemaassa uuden oven metallimusiikin maailmaan, soin nimittäin itselleni kunnian kertoa yhdestä metallin alagenrestä, jota maanantaimetallissa ei ole vielä aiemmin käsitelty. En ainakaan muista, eikä jaksa tarkistaa.
Kyseessä on genre, joka sanotaan olevan lähtöisin bändistä nimeltä Meshuggah. Genretys on kiistelty, mutta perinteisen turhan laajaskaalaisen progressiivisen metallin tai teknisen metallin sijaan on käytetty termejä kuten math metal eli matikkametalli, mikä kuvaa musiikkia ehkä vähän enemmän. Genret djent tai jopa ”polymetrinen metalli” ovat tämänkaltaisten bändien itse keksimiä, ja mielestäni vähän kaukaa haettuja. Djent tulee siitä miltä tämäntyyppinen kitara kuulostaa (djun djun, tai jotain sinnepäin).
Matikkahomma, rytmien ja tahtien jakaminen ja progressiivisuuden teoria menee minulla vähän yli hilseen (reputin lyhyen matikan aikoinaan).
Tyypillisin polymetri, toiselta nimeltään polyrytminen sekvenssi, on juuri kolmijakoinen sekvenssi soitettuna kaksijakoisen metrin (tahtilajin) päälle, esimerkiksi beat-kompissa bassorummulla soitetaan pisteellisiä kahdeksasosia käsien soittaessa peruskauraa.
Polyrytmissä sama metri jaetaan eri pituisiin iskuihin, esimerkiksi 6/8-metri jaetaan kahden ja kolmen kahdeksasosan ryhmiin samanaikaisesti, jolloin muodostuu 3:2-polyrytmi. Amerkikan kielessä tämän tyyppisiä polyrytmejä kutsutaan tcross-rhythmeiksi. Myos pitkäaikainen synkoopeilla pysyminen on polyrytmi, sillä se tapahtuu yhdessä ja samassa metrissä.
Näistä bändeistä TesseracT Meshuggahin ohella on uponnut itselleni ehkä parhaiten. TesseracTin musiikki on tunnelmallista ja hypnoottista. Genreksi sanoisin jotain progressiivisen metalcoren suuntaan, jos halutaan käyttää ”oikeita” genretyksiä.
Nyt kun Century Mediaa löytyy jälleen Spotifysta, myös TesseracTin mainio kokopitkä OneAcceptance alta.
Miko
Synthetic Breedin ensimmäinen levy kolahtaa ainakin meikäläiselle. Hyvin meshuggahmaista menoa, suosittelen tutustumaan mikäli levy ei ole vielä ollut kuuntelussa.