Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 13 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 23-vuotias.
Parin viikon sisään on uponnut paljon vanhaa, mutta olen myös löytänyt uudestaan muutamia kauan sitten tutuksi tulleita bändejä. Näistä uudelleen löydetyistä ovat ainakin Mastodon ja Sólstafir. Etenkin Sólstafirin edellistä Köld albumia olen popitellut päivästä toiseen, uutta 19.10. ilmestyvää Svartir Sandar levyä odotellessa.
Sólstafir on jotenkin Kvelertakin tapaista mustaa rokahtavaa punkkia ja Ghost Brigaden tapaista melodisen melankolista metallia yhdistelevä islantilaisbändi. Tässä on bändi, joka on sen verran uniikki, että sitä on mahdotonta genrettää. Sanoisin bändiä kuitenkin jonkin sortin post-metallibändiksi.
Köld on levy, jonka biiseissä on tiettyä synkkyyttä, melankolisuutta, juuri niitä elementtejä joista musiikissa pidän. Levyn nimikkobiisi Köld (
) kertoo kivusta ja synkkyydestä ja riipaisevan tunteen palon pystyy kuulemaan ja jopa aistimaan laualja-kitaristi Aí°albjörn Tryggvason äänestä.
Kun soitamme Köld-biisin Islannissa, näen, kuinka eturivin tytöt itkevät.
Sólstafir: Köld
Toinen soitetuimpia kappaleitani viime aikoina on ruotsalaisen sid metalli -ilmiön Machinae Supremacyn Skin (). Kappale on sen verran popahtava ja fiiliksiä nostattava, että on tänä maanantaina sopivasti vastapainona Köldin synkistelylle. Vaikka vaimolta 22-vuotissyntymäpäivälahjaksi saamani Machinae Supremacyn tuorein lätty A View from the end of the world on puhkikuunneltu, pidän silti Overworldia ja Redeemeriä parempana levynä, vaikka kaikkia MaSun levyt yltävätkin hyvin korkealle arvosteluasteikollani.
Machinae Supremacy: Skin
Näiden voimin on hyvä lähteä puurtamaan maanantaipäivää ja starttaamaan viikkoa. Toivottavasti ensi maanantaina tai sitä seuraavana taas rokataan maanantaimetallin merkeissä!
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
