Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 4 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 32-vuotias.
Päätin, että yritän käyttää joka arkiaamu vähän aikaa kirjoittamiseen. Vaikka kirjoitan tällä hetkellä kirjaakin, bloggailussa on edelleen sitä jotain. Kirjoittamistahti on hidastunut 1-2 vuoden sisällä täysin siitä syystä, että työ ja perhe vievät kaiken ajan ja olen luopunut ympärivuorokautisesta työstörytmistä, sillä en halua ennenaikaiseen hautaan sydänkohtauksen takia. Useimmiten en jaksa enää päivän päätteeksi istahtaa tietokoneen äärelle.
Paljon on kymmenessä vuodessa muuttunut jo ihan arkirutiineista lähtien. Ennen järjestin aikaa kirjoitella jatkuvasti. Siispä, täytyy ottaa asennemuutos, eli dokumentoida elämäänsä aamuisin. Työpäiväänsä voi yrittäjän jaksottaa nimittäin melko vapaasti, etenkin koronavirustilanteessa, kun tekee hommia kotoa kuten ”ennen vanhaan”.
Ristin tämän kirjoitusten sarjan nyt toistaiseksi Maailmanlopun päiväkirjaksi. Ensimmäisenä osana voi pitää lauantaista kirjoitustani ”Maailmanloppu tuli – koronaviruspandemia introvertin arjessa”. Kaipaan aikoja, jolloin pystyi kirjoittamaan milloin vain, mistä vain, joten pyrin palauttamaan ne kulta-ajat edes etäisesti tähän päivään. Ajatuksia ylös, kuin terapiaa itselleen, ilman ylenpalttista tavoitteellisuutta. Laitoinkin leikkimielistä kyselyä aiheista, joista ihmiset haluaisivat lukea ja Jussin kommentti palautti minut maan pinnalle:
Tällä hetkellä ideoita teksteille olisi plakkarissa seuraavasti:
- Tämäntyyppinen päiväkirjakirjoittaminen, jota juuri nyt luet
- WordPress, Gutenberg, työasiat (nämä tosin pyrin jättämään firman blogin puolelle)
- Musiikkiaiheiset kirjoitukset, vähän kuin maanantaimetalli aikoinaan. Kuuntelen nykyään paljon enemmän muuta kuin metallia, kuten jazzia, elektronista ja lo-fi instrumental hip hoppia.
- Kannanotot yhteiskuntaan, rahaan, koronaan, televisiossa ja uutisissa pyöriviin aiheisiin.
- Sovelluksista, ohjelmista, jne. arvioita tai kokemuksia.
- Kirjoituksia peleistä. Pelaan nykyään retropelien lisäksi mm. Xonoticia ja Overwatchia.
- Perheestä, lapsista ja isyydestä. Lotta on nykyään 11-vuotias, Manu 6-vuotias.
- Kannanotot muiden blogien aiheisiin.
- Elokuvat ja sarjat. En enää jaksa lisätä joka ikistä yksittäistä elokuvaa leffalistaani, koska minulla on automaattinen seuranta käytössä Traktin kautta, mutta mieleenpainuvimmista elokuvista ja sarjoista voisin kirjoitella tänne blogin puolelle jatkossa.
- Meemit! Mitäpä olisi bloggailu ilman meemejä?
Luonnoksia on tällä hetkellä WordPressin uumenissa seuraavilla ”työnimi”-otsikoilla aika monta. Nämä ovat kirjoituksia, jotka olen aloittanut tai jopa kirjoittanut lähes loppuun, mutta en ole jostain syystä julkaissut, vielä:
- Etätöissä on mukavaa – esittelyssä kotitoimistoni
- Moderni lo-fi chillout auttaa keskittymään etätöissä
- Moderni reititin Amplifi HD tuo nopean netin joka kotiin
- 10 tapaa tienata rahaa netissä
- 20 Android ja iOS appia, joita käytän päivittäin
- Mikä elokuva tai tv-sarja seuraavaksi? näiden sivustojen kautta saat vinkkejä
- Miksi ketään kiinnostaisi, mitä minulla on sanottavana?
- En ole tubettaja – osaan vain blogata
- 10 vinkkiä yrittäjältä yrittäjälle
- Muistelmia
- Kuukauden kirja-arviot
- Ahdistus osa 1 – Miltä ahdistus tuntuu?
- Meillä ei ole ruutuaikaa
- Unen mittaaminen
- Heroes of Might and Magic III: Horn of the Abyss HD+ Macilla – asennusohje ja arvio
- 5 hyödyllistä Mac-sovellusta – osa 1
- Narcosista Dirk Gentlyyn – TV-sarjat vuonna X
- Windows, Linux vai Mac? – Rollen suuri käyttisvertailu
- Esittelyssä podcastit, joissa olen ollut vieraana
- Paras ilmainen sähköpostiohjelma
- Kuka muka enää bloggaa? Seuraamani blogit ennen ja nyt
- Epävakaa elämä – persoonallisuushäiriöinen elää mustavalkoisessa maailmassa
- Kaikkien aikojen lempilevyni
- Introverttiys osa III – Ujosta ”sosiaaliseksi”
- Ilmaista musiikkia suurkuluttajalle
- Netin paras kirjanmerkkipalvelu
- Laadukasta ilmaista musiikkia Bandcampista
- Parhaat editorit Windowsille, Macille, ja Linuxille
- Paras Linux palvelinkäytössä
- 10 biisiä, joista tulee kylmät väreet – osa I
- Koodariyrittäjän ajankäyttö
- Asuminen Jyväskylässä
- GitHub ja koodaamisen ilo
- Android-sovellukset päivittäiseen käyttöön
- Suosituimmat projektini GitHubissa
- Mitä nyky-introvertti olisi ilman Internetiä?
- Paras lukija RSS-syötteille
- 5 ärsyttävintä asiaa Twitterissä
- 5 tapaa katsoa elokuvia ilmaiseksi
- Parhaat Android- ja iPhone-appit ajan tappamiseen
- Miksi kukaan hankkii lapsia?
- Samanlainen vai erilainen puoliso
- 15 eniten käyttämääni sivustoa
- Tähän asti saavutetut asiat elämässä ja veivilista
- Käyttämäni sosiaaliset mediat pähkinänkuoressa
Kirjoitettavaa siis on. Enemmän on kyse siitä, milloin jaksan ja innostun, milloin koen aiheen kirjoittamisen arvoiseksi. Menetän usein mielenkiinnon puhua omista asioistani ja kun se tapahtuu, katson ympärilleni ja päätän että ketään muutakaan ei kiinnosta, jolloin kirjoittamiselle ei synny minkäänlaista pientäkään syytä. Mutta onhan nämä hyviä aiheita rustattavaksi.
Perheestäni ja arjestani haluaisin tavallaan kirjoittaa lisää ihan siitä syystä, että jäisi jotain dokumentaatiota jemmaan vaikkapa jälkipolville. Olen ymmärtänyt kirjoitetun tekstin arvon erityisesti edesmenneen isäni blogiharrastuksen myötä. Hänen blogiaan on tullut luettua jopa lähes päivittäin ”kuin uutena”, sillä aina löytää jotain jota ei muistanutkaan tai tekstejä, joita on mennyt aikoinaan arjen sumussa kokonaan ohi. Isälläni oli hienoja ajatuksia ja olen niin iloinen siitä, että hän kirjoitti paljon, eikä menettänyt otettaan tekstiin edes viime metreillä. Siispä, en aio minäkään.
Mukavaa torstaipäivää sinulle, lukijani. Muista pysyä kotona. 🥳
Maailmanlopun päiväkirja osa V - Sitä samaa mitä eilenkin - Rollemaa
[…] Tavoitteellinen ja aihepitoinen bloggaaminen on jäänyt hieman taka-alalle tässä hässäkässä, vaikka minulla onkin aina aiheita takataskussa. Aiheideoista ja Rollemaan tulevaisuudesta voit lukea koronapäiväkirjan toisesta osasta. […]