Tänään näkyvissä valonpilkahduksia, mutta energiat silti nollissa. Yritän olla miettimättä liikaa ja säilyttää mielen positiivisena, mutta se on vaikeaa. Epätodellinen olo päivästä toiseen. Odotan kovasti stabiilimpaa aikaa.
Samalla tiedän, että ei mikään ole maailmanloppu. Olen ollut pohjalla. Mutta tieto siitä, että voi pudota korkealta takaisin sinne pohjalle, on kammottava. Ei sitä haluaisi enää koskaan kokea.
Pitäisi opetella ajattelemaan, että menetämme kaiken. Koska niin tulee käymään vääjäämättä. Silti jostain syystä ihminen kuvittelee olevansa kuningas.
Miksi odotan tulevaa, kun voin elää nyt? Miksi ihmismieli on tällainen?
Säilytän katseen pallossa, en muuta voi. Sekunti kerrallaan.
Tässä kirjoituksessa on 113 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (23:59) mennessä
