Syyslomani jatkuu rauhallisissa merkeissä. Aamulla olo on levännyt ja mieli virkeä. Pidän siitä, että aikatauluja ei ole ja saan mennä päivän virran mukana.
Veeralla on reissua Helsinkiin, joten saatamme pojan kanssa äitinsä junaan. Heti tulee ikävä. Viiton junan ikkunan läpi, että onko varmasti oikea juna, koska en tule tarkistaneeni rouvan lippuja. Heinäkuun junailusta on jäänyt pieni trauma. Ihan oikea se on. Heippaamme ja lähdemme pojan kanssa karkkikaupalle.
Kotona jatkuu ohjelmointi, mutta illasta päätän pelata.
Päivän aikana ajatukset harhailevat myös työasioihin, vaikka koetan parhaani mukaan pitää ne loitolla. Mietin projekteja ja tulevia tavoitteita, mutta päätän antaa niiden odottaa. Onneksi tiedän, että kaikki on hallinnassa – syysloma on juuri sitä varten, että saa hengähtää ja antaa asioiden kypsyä rauhassa. Kyllä he siellä varmasti pärjäävät, kuten ovatkin pärjänneet koko viikon. Firma on jo iso.
Syksyn pimeys laskeutuu aikaisin, mutta se tuntuu vielä toistaiseksi enemmän rauhoittavalta kuin masentavalta. Tunnelma on kotoisa ja mukava, ja tämä perjantai tuntuu hyvältä. Mutta tulisipa Veera pian takaisin.
Tässä kirjoituksessa on 185 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (18:53) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Tyhjyys
Hupparini on läpimärkä hiestä. Yksitoista päivää edellisestä juoksulenkistä ja viikko siitä, kun poistin juoksulenkit kalenteristani. Istun ja mietiskelen, kirjoitan ajatukseni ylös ennen kuin ne katoavat.
Tänään en herää, vaikka kaksi erillistä herätyskelloa pauhaavat, aamutelkkari ja älyvalaistus lähtevät käyntiin. En vain saa silmiäni auki, vaikka alla on noin kahdeksan tuntia unta. Raahaudun vasta vähän yhdeksän jälkeen keittiöön tekemään kahvia.
Olo on musta, eikä muutu yhtään positiivisemmaksi päivän mittaan. Kuin sieluni olisi nielaissut musta aukko niin, että jäljelle on jäänyt vain tyhjä kuori. En pysty iloitsemaan edes puolisoni hyväntuulisuudesta. Aloitan tehtävien tekemisen yksi kerrallaan, vaikka pää ei ole oikein mukana.
Töitä, puolison puheluita, sähköposteja, lisää sähköposteja. En pääse tekemään asioita, joita piti, sillä koko ajan jotain akuutimpaa tulee vastaan. Stressaa. Huomaan, että stressaa ihan pirusti. Minun pitäisi muovata suhtautumistani, että kaikki pitäisi tehdä täydellisesti ja saada tänään hoidettua. Mutta se on vaikeaa tällaisena, tyhjänä kuorena. Jollakin se tyhjyys on täytettävä, vaikka sitten työn tekemisellä.
On keskiviikko, eli lounas vaimon kanssa. Vakio sushipaikkamme on täynnä. Outoa, sillä kello on melkein puoli kaksi. Ai niin, nyt on syyslomaviikko. Koko maailma on päättänyt lähteä ulos syömään juuri tänään. Vaihdamme paikkaa, onneksi Bella Romassa on tilaa. Ruoassa kestää ja minulla on kiireen tunne perseessä. Ahdistaa.
En saa sanaa suustani. Vaimo kysyy, olenko vihainen hänelle. En ole vihainen. En vain osaa selittää negatiivisuuttani. Olen äärimmäisen väsynyt. Poika kommentoi eilen silmäpussejani, tokaisen. Tuntuu kuin olisin unen ja valveen rajamailla ja aika vain kuluu eteenpäin. Kuulostan hullulta. Olenkohan tulossa hulluksi?
Olen taitava sivuuttamaan asioita ja pakenemaan työntekemiseen. Ajatukseni palaavat tiistai-iltaan, jolloin piti levätä. Sen sijaan naksautin Monster-energiajuoman auki, avasin Linux-koneen ja lähdin kokeilemaan erilaisia monimutkaisia palvelinmonitorointijärjestelmiä kuten checkmk. Joitakin tunteja myöhemmin havahduin, kun ajatus ei enää kulkenut ja jouduin luovuttamaan. Siirryin tietokoneelta pesemään hampaita kuin hidastetussa elokuvassa. Olin ajoissa vuoteessa, mutta en silti saanut unta ennen yhtä, kiitos kofeiinin. Nukkumisen sijaan taivutin peistä jossain helvetin Blueskyssa ja olin ikävä ihminen IRCissä, koska joku oli väärässä Internetissä… minusta tulee näköjään kusipää, kun tarpeeksi ahdistaa ja väsyttää.
Syvimpiä sisimpäni mustelmia en tännekään jaksa kirjoittaa, mutta nyt on jokin vaikea viikko käsillä. Tuntuu, ettei mikään piristä päivää, kaikki on yhtä samaa mustaa suppiloa. Luovutan tänään aikaisin iltapäivästä kerrankin, mutta en pääsekään ajoissa juoksemaan, koska ne kuuluisat taikanappikuulokkeet ovat taas kateissa. Lähden ulos ilman kuulokkeita ja päätänkin soittaa Juhalle. Puhelu jää lyhyeen, kun tytär soittaa että kuulokkeet löytyivät Manun huoneen sängyn alta. Vannon, että ne teleporttasivat sinne. Viimeksi kun kuulokkeet hävisivät, olin tarkastanut kaikki paikat, mukaanlukien kylpytakkini taskut viisi kertaa, jonka jälkeen Veera löysi kuulokkeet kylpytakkini taskusta. Ihan piruuttaan paikasta toiseen teleporttaavat taikakuulokkeet. En voi käsittää.
Kuulokkeet korviin saatuani lähden juoksulenkille. Juoksen kymmenen kilometriä. Pysähdyn seuraamaan auringonlaskua Tuomiojärvelle, vaikka syyssää on hyytävä. Kaunista. Otan kuulokkeet hetkeksi korvilta ja kuuntelen aaltojen liplatusta. Hetkeksi ahdistus hieman lievittyy. Tällaista tarvitsen enemmän.
Minun on vaikea selittää tätä tyhjyyttä. Onko se masennusta, uupumusta tai jotain siltä väliltä. En haluaisi liikaa avautua tästä, ettei kukaan liikaa huolestuisi. Enkä myöskään haluaisi aina uhriutua siitä, miten moni asia on minun varassani. Olen itse itseni pahin vihollinen. Tiedän, että maailma ei syty palamaan jos en teekään niin paljoa. Tiedän, että on ihan OK sanoa että väsyttää ja vituttaa. Mutta jos lakkaan tekemästä, onko sekään hyvä, minulle tai muillekaan. Ehkä pitää vaan koittaa nyt löytää jokin kultainen keskitie. Vähentää sitä kuormaa. Keksiä mieluummin vaikka 3 hoidettavaa asiaa tänään sen 30 sijaan. Iso osa niistä kuitenkin ovat sellaisia, jotka malttavat odottaa. Mutta minä en.
En edes tiedä mikä on kuluttavinta, koska edelleen rakastan työtäni ja nautin siitä. Ehkä jatkuva tunne siitä, että niin moni asia on minusta kiinni. Ehkä otteen lipsuminen joissakin asioissa, kun hommaa on liikaa, enkä pysty keskittymään kaikkeen satasella samalla kun autan jokaista eteenpäin vuoronperään. Ehkä kasvavat liiketoiminnalliset paineet ja yleinen taloudellinen tilanne. Ehkä kaikki surut ja murheet yhdessä ja kotiasiat tähän päälle.
Hämmentävintä on, että en edes koe ”murehtivani” tai ”märehtiväni” erityisemmin asioista. Minä vain stressaan ja sen lisäksi on tyhjä ja turta olo, jota on vaikeaa saada karistettua pois.
Täysin digitön aika on olematonta ja rutiineja ei ole ollut hetkeen. Tämä lenkki teki hyvää pitkästä aikaa, mutta ei korjaa yksinään tilannetta. Pitkät yöunet eivät tuo lepoa. Nämä ovat isoja red flägejä jaksamisessa.
Juoksulenkin jälkeen toivottavasti uni maittaa. Voisinkin laittaa saunan päälle. Lupaan, että en avaa enää tietokonetta tänään.
