On hämmentävää, miten ihminen elää menneisyydessä tai murehtii tulevaisuudesta. Emme osaa asettua tähän hetkeen. Ja miten voisimmekaan, kun olemme liian itsetietoisia, ajattelevia olentoja? Murehdimme ja päivittelemme sitä miten asiat ovat menneet ja miten ne voisivat tulla menemään, kun kumpikin suunta on vielä saavuttamattomissa.
Olen hölöttänyt hetkeen keskittymisestä vaikka kuinka paljon täälläkin lokin puolella, mutta en oikeasti handlaa vieläkään mindfulnessin perusperiaatteita. Aina kun jotain tapahtuu, perspektiivi kääntää pään väkisin peilaamaan asioita itseensä. Mitä jos -ajatuksille ei saisi antaa valtaa, sillä ne ovat vain hulluja ideoita erilaisista skenaarioista.
On aika katsoa kuolinkalenteria ja muistuttaa itseään Senecan sanoin: ”Kyse ei ole siitä, että meillä olisi lyhyt elinaika, vaan siitä, että tuhlaamme suurimman osan siitä. Elämä on tarpeeksi pitkä ja aikaa on ruhtinaallisesti, etenkin kun käytämme sen oikein.”
Tässä kirjoituksessa on 144 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (17:02) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Meh
Nukun huonosti. Herään yöllä palvelinhälytykseen, joka on ilmeisesti jonkin sortin false positive. Väsyttää ja on hiostava olo ja saan paniikkikohtauksen, koska en jostain syystä pysty nukahtamaan. Öisin panikoin nykyään usein, en tiedä miksi.
Hidas aamu. Kömmin ylös sängystä vasta joskus yhdentoista maissa. Lähden heti juoksemaan. Kolmen kilometrin lenkki sujuu leikiten, pysyn helposti tavoitevauhdissa. RunKeeper on kiva.
Loppupäivä menee koneella säätäessä. Exceliä ja serveriä. Overwatch ei oikein lähde. Kelit kylmenee, on mukavaa olla sisällä. Syön ja juon huonosti, joten päätä alkaa iltapäivällä jomottamaan.
Vähän jotenkin ”meh” päivä. Ehkä huomenna parempi. Nyt joku leffa toimisi, jos ei särkisi päätä. Ääh.
