Katson ulos toimiston ikkunasta. On pimeää. Mietin jälleen, mitä elämältäni haluan. Onko se tätä? Haluanko istua tietokoneella joka ikinen päivä aamusta iltaan? Vai haluaisinko myös tehdä jotain muuta…
En tiedä. Tätä olen tehnyt aina. En tavallaan tiedä mistään paremmasta. Toisaalta näiden pohdintojen syynä voi olla myös tämä ikuiselta tuntuva, synkkä ja pimeä marraskuu. Kaikki tuntuu jotenkin niin karulta ja yhdentekevältä. Vaikka hyviä asioita tapahtuisi, tämä tunnelma latistaa.
Kyllä, tätä minä haluan. Minä olen parhaimmillani netissä, silloin kun en pääse kesäiseen metsään juoksemaan. Pimeässä en halua juosta. Netissä en ole koskaan pimeässä.
PS. Sanelin tämän iPhonen sanelutoiminnolla. Ei tule ihan yhtä luonnostaan kuin kirjoittaminen, mutta käyhän se näköjään näinkin.
Tässä kirjoituksessa on 136 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (19:37) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Isänpäivä
Neljästoista isänpäivä omien lasteni näkökulmasta ja kolmaskymmenesviides isänpäivä oman jo maailmasta poistuneen isäni näkökulmasta. Hassu lause edes kirjoitettavaksi. Tänään on taas juhlittu minua ja isyyttäni ja muisteltu pappaa ja isopappaa. Hämmentävää palata ajassa takaisin ensimmäiseen omaan isänpäivääni, jolloin olin niin nuori. Yhtä mukavaa on lukea vanhoja isänpäivän kirjoituksia omasta isästäni, joka ehti nähdä rakkaudenosoitukset vielä elossa ollessaan.
Hyvää isänpäivää kaikille, myös heille, joilla ei ole varsinaisesti mahdollisuutta juhlia omaa isäänsä.
PS. Kahvikupillinen auttaa maagisesti migreeniin. Outoa.
