Nukun taas pitkään, mutta en yhtä pitkään kuin eilen. Päivä kuluu tietokoneen ääressä. En tee mitään kehittävää, paitsi listan rakentelua, jos sitä voi sellaiseksi laskea. Joulukuusessa on vihdoin koristeet ja valot, rouva kävi hakemassa. Rustalta 1. joulukuuta tilatut värivalot eivät ole saapuneet vieläkään. ”Toimitusaikamme on 5-10 arkipäivää. Varastollamme on tällä hetkellä ruuhkaa ja henkilökuntamme purkaa sitä täydellä teholla. Käsittelemme tilauksesi mahdollisimman pian.”, no, huomenna on yhdestoista päivä. Eipä vishiin.
Olen juossut tällä viikolla 20.6km/20km, mutta silti pääkoppani jotenkin nakuttaa, että pitäisi ylittää itsensä ja käydä vielä neljännen kerran. Vuosi sitten ei ollut meno yhtään tehokkaampi. Ja miksi aina tarvitsisi muka tehdä ”vielä paremmin”? Nyt loppuu tämä suorittaminen.
Muutenkin mentaliteettini on jotenkin ollut tehdä vapaa-ajankin asioita ”alta pois”. Se on hyvä periaate, mutta ei silloin kun ”alta pois”-asioita alkaa tehdä pakonomaisesti esimerkiksi syömisen ehdoilla. Ikään kuin en voi rauhoittua olemaan aloillani, ennen kuin kasvit on kasteltu, päiväkirja kirjoitettu, budjetti laskettu, kirja luettu ja niin edespäin… ei se ole elämää se, jos kaikki kivatkin asiat ovat vain ”alta pois” suoritettavia juttuja.
Yritän jatkossa viikonloppuisin olla rakentamatta liian tarkkaa suunnitelmaa tekemisille ja vaikka sitten ”unohtaa” jonkun tekemisen ihan tahallani. On tärkeämpää osata olla vain, kuin koko ajan tehdä jotain.
Tässä kirjoituksessa on 238 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (18:49) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Ajan rakenne on muuttunut
Nukuin rapiat kymmenen tuntia, yhdestätoista kymmeneen. Selvästi taas unen tarpeessa.
Heräsin ensimmäisen kerran seitsemän aikoihin. Jotenkin sisäinen kello on vinksallaan. Johtuu maanantain itsenäisyyspäivän vapaasta. Pääkoppa ei oikein osaa asennoitua nelipäiväiseen työviikkoon.
Oli jotenkin niin lokoisaa, että jatkoin unia hieman pidempään. Niskaa jomottaa sen verran, että korvissa tinnitti noustessa ylös sängystä. Onneksi tiistaina pääsen taas Tinolle, mestarin pojalle niksautettavaksi.
Vihdoin lauhtuu. Ellei pimeä tulisi niin nopeasti, kävisin juoksemassa. Ehkä käyn siitäkin huolimatta.
Aamupala, imurointi, Linux-konfigurointia, Kobon e-kirjojen järjestelyä…
Koetan rajoittaa kofeiininkäyttöä, joten kaksi kuppia kahvia saa luvan riittää. Tuntuu, että ei tuo kofeiini liikaa pääse vaikuttamaan, mutta pienetkin piikit ahdistuskäyrissä hieman mietityttävät.
Miksi viisarit vilisevät ja viikot menevät salamannopeasti? Odotan edelleen sitä, että vauhti pysähtyy.
Ajattelen, että ajallinen elämä on kuin tuulen henkäys. Lahja, jonka Jumala on antanut. Se viheltää nopeasti ohitse vaikka yli satavuotiaaksi eläisi. Rangaistuslaitos tai ei, maailmassa on vielä jäljellä paljon kaunistakin nähtävää ja koettavaa.
Rauno Laukkarinen, 22.1.2017
Loppupäivä rennosti.
Ei hätää.
Kaikki on hyvin.
