Unta rapiat yhdeksän tuntia. Tekee hyvää. Ulkona on sadepäivä ja säätiedotus sanoo, että vesisade ei lakkaa koko päivänä. Katson ulos ja arvioin tilannetta. Näyttää kylmältä ja tuuliselta, mutta ei näytä satavan mitenkään liikaa. Ehdin jo päättää, että en lähde juoksemaan, mutta aamiaisen jälkeen muutan mieleni. Lenkkilokiin tallentuu seuravaa:

Ei ollut YHTÄÄN intoa lähteä sateeseen, mutta sen verran ikävä polulle, että halusin mennä. Orastava päänsärky lähtiessä, mutta epäilen sen olleen kofeiinipäänsärkyä, kun en ole juonut kahvia tänään. BOOM-shotti naamariin ja matkaan. Alku hölkällä, helvetin kylmä ja paska sää, mutta voi pojat kun riemastutti päästä metsään. Kunto rapautunut kun viikkoja ollut ilman säännöllisiä lenkkejä. Kova halu olisi ottaa taas 4-7 kertaa viikossa tahti kuten aiemmin. Minulle toimii paremmin monta kertaa viikossa lyhyet ja kerran viikossa pitkis, kerran kuussa 20km tai enemmän. Hyvä että nyt lähdin, olisi harmittanut jälkeenpäin jos olisi skipannut. Mitä tästä opimme: Aina kannattaa lähteä. Onneksi satoi vain ripeksien, hyvä katsoa aina ikkunasta ennen lähtöä. Kylmyys yllätti, mutta 2km jälkeen ei enää hupparilla paleltanut. Hyvä lenkki!

Orastava päänsärky vaivannut koko päivän, mutta iltapäivällä Maxalt ja Ibuprofein tepsivät. Ihan hyvät Overwatchitkin, vaikka oma tiimi enemmän tai vähemmän humalassa.

Mukava päivä. Fiilis on kohtuu hyvä, vaikka olo jotenkin turta. Ehkä tämä viimeaikojen työmyllerrys, elämän vauhti ja ajatusten paljous vähän väsyttää. Tänään ollut taas kuolemanpelkoa ilmassa, liikaa toksisia someja (Bluesky ja X). Pitää unfollowata ja blokata taas ahkerammin. Tai jättää algoritmisomet kokonaan ja keskittyä terveellisempään.

Hieno perjantai, mutta nyt kyllä väsyttää. Illalla lähden koko perheen kanssa Valon kaupunki -tapahtumaan tallustelemaan. Tässä joitakin kuvia:

Aivan liikaa ihmisiä kadut täynnä. Ryyppääviä alaikäisiä. Kansainvälistä meininkiä Keski-Euroopan maiden kojuineen. Nutella-churroja. Meteliä. Valoja. On hienoa, että Jyväskylä järjestää tällaisia spektaakkeleja, mutta kyllä on mukava olla kotona ja sisällä, poissa ihmisten ilmoilta.

Saldo:

• Psykoterapia. Keholliset harjoitukset ei toimi.
• Ihan OK työpäivä 18 asti.
• Migreenikohtaus, joutuu skippaamaan lenkin.

Keskivertoa nihkeämpi päivä.

Aivo on mennyt solmuun tänään monta kertaa, joten nyrjäytetäänpä se vielä kerran:

”Mitä minä kirjoitan päiväkirjaani?”, kysyn tyttäreltäni. Hän vastaa, että ”Kirjoita: Tänään minä heräsin…”, mutta keskeytän hänet heti, koska minun täytyy heti alkuun todeta, että en koskaan kirjoita päiväkirjaani menneessä muodossa. Käytän perusmuotoa, koska yritän keskittyä tähän hetkeen. Palataanpa siis aamuun ja samalla kerron Lotta-tyttärelleni miten päiväni alkaa.

Vaimollani on hupaisa tapa sanoa joka ilta minulle, että ”Herätä minut kello 7:00”, koska hän on kuuro, eikä kuule herätystä. Mutta silti hän herää itse aina kuudelta tai jopa viideltä. Joten, kun hän herää, herkkäunisena, herään itsekin. Sitten on vaikeampi enää saada unen päästä kiinni. Mutta, en minä häntä siitä syytä. Lotta korjaa tätä tarinaa kuunnellessaan, että ”Joskus Lotta herättää”. Se pitää paikkaansa, nimittäin herään yleensä pieneenkin ääneen, vaikka ääni kuuluisi asuntomme toisesta laidasta. Joskus tämä ”ominaisuus” on itsessäni ärsyttävä, koska haluaisin pystyä nukkumaan sikeämmin. Esimerkiksi, jos joku menee suihkuun aikaisin aamulla, havahdun välittömästi hereille. Lotta keskeyttää kirjoitteluni ja kysyy: ”Heräsitkö eilen, kun kävin suihkussa?”, johon totean, että ”Kyllä heräsin”, mutta Lotta väittää heti perään: ”Etkä!”. Tähän totean tyynen rauhallisesti, koska minua väsyttää selittää asiaa: Avasin silmäni, mutta suljin ne uudelleen.

Viime aikoina olen tosin nukkunut keskimääräistä paremmin, mutta epäilen sen johtuvan siitä, että olen vihdoin alkanut tottumaan TEMPUR Ombracio SmartCool™-tyynyyn, joka on äärimmäisen mukava tyyny. Uuden tyynyn käyttöönoton tottumisessa menee kuitenkin aina tovi.

Tänä aamuna kuitenkin väsyttää tavallista enemmän. Stressi ja kuormitus tuntuvat kropassa. Vaikka nousen seitsemältä ylös, on pakko sammuttaa valot ja torkkua hetki. Herään tietenkin hieman liian myöhään ja töihin tulee kiire. Aamupala jää syömättä. Ei hyvä.

Pikakelaus iltaan. Takana viisi palaveria. Olo on todella väsynyt. Jaksan silti vähän säätää tietokoneella. Hauskaa kyllä, että tämän päivän päiväkirjasta tuleekin yllättävän pitkä sepostus. Kiitos Lotan ja ääneenkerronnan samalla kun näpytän tekstiä iPhonellani. Pitäisi kirjoittaa tällä tavalla ääneen kertoen joskus toistekin. Teksti jää nyt sisällöltään ehkä hieman valjuksi, mutta perus elämäähän tämä vain on. Huomenna taas uudet kuviot. Ei taida jaksaa tänään enää mitään muuta.