Terapeuttini mielestä olen liian armoton itselleni. Hän suosittelee, että höllennän henkilökohtaisia tavoitteitani, koska olen valmiiksi sen verran kuormittunut. Listataanpas asioita, joita tällä hetkellä teen, jotka lisäävät vastuitani:

• Projektityöskentely, speksaus
• Markkinointi
• Tiimin vetäminen
• Asiakkuudet, asiakasviestintä, asiakaspalvelu
• Myynti, lisämyynti
• Sysop, palvelimet
• Stack, työkalujen kehitys
• Yleinen liiketoiminta, yrittäminen
• Numerot, seuranta ja kassavirta
• Laskutus, kirjanpito, talous (töissä ja kotona)
• Vaimon asiat, puhelut, Kela
• Lasten asiat, kouluasiat, huolet ja murheet, nukkumaanmeno
• Henkilökohtaiset tavoitteet: Lukeminen joka päivä vähintään puoli tuntia
• Henkilökohtaiset tavoitteet: Päivittäinen päiväkirja
• Lenkki 4 kertaa viikossa
• Henkilökohtaiset muut tavoitteet

Onhan se älytöntä, että luen väkisin kirjaa puoli tuntia joka päivä, vaikka silmät hädin tuskin pysyvät auki. Tai ruoskin itseäni missatusta juoksulenkistä, kun hädin tuskin olen päässyt aamulla ylös sängystä.

Tässä on yhdelle miehelle liikaa. Nautin siitä mitä teen, mutta pitää yrittää levätä. Aina sama laulu, mutta ihan oikeasti. Jotain rotia saatava tähän touhuun.

Tänään on ollut suorastaan kamala päivä. Stressi ja kiire näkyy nyt. Pääsen töistä kotiin vasta klo 20. Huokaus.

Terapeuttini on oikeassa. Ei ole pakko lukea tai lenkkeillä joka päivä. Molemmat jäävät nyt määrittelemättömälle tauolle samoin kuin kirja- ja musaprojekti aiemmin. Liika on liikaa.

Usherin talon tuho tuli Netflixiin. Tätä on odotettu. Mike Flanangan on yksi lempiohjaajistani, hän ei vain osaa tehdä toislaatua. Nyt kelpaa.

Nukun tällä kertaa tahallani kahdeksaan asti. Heti helpottaa. Kyllä sillä tunnilla on merkitystä. Ehkä unirytmini asettuu tosiaan vähän myöhäisempään. Tuntuu, että tunnen itseni todella huonosti välillä, enkä osaa kuunnella kroppaani yhtään. Ainaiset, samat ongelmat ja haasteet.

Huomaan heti aamusta, että päivä ei suju yhtään kuten olen suunnitellut. Auttelen työporukkaa mielelläni, mutta kaikki aika menee projektien pyöritykseen. Tahtotilani on, että voisin jättää proikkarointia vähemmälle ja siirtyä markkinoinnin ja digitaalisen myynnin puolelle, koska saan numeroista ja liiketoimintashowsta eniten kiksejä. Meillä on niin paljon tykinruokaa ja niin paljon potentiaalia lentää sinne kuuhun asti. Nyt ollaan vasta matkalla. Onneksi tähän tarjoutuu mahdollisuuskin todennäköisesti marraskuusta eteenpäin.

Vapaa-aikaa ei jää juuri tänäänkään. Paitsi keskiviikkoyhdessäolo puolison kanssa lounaalla. Olen sushia mutustellessani enimmäkseen muissa maailmoissa. Ajatukseni risteilevät työn ja elon kurjuuden välillä. Tätäkö tämä todella on? Muuttuuko tämä koskaan vähemmän kiireiseksi? Haluanko todella olla koko ajan näin poikki? Haluanko todella itse tehdä tätä näin, vaikka nautin työstäni valtavasti?

Univelkaisena ja ahdistuneena tuntuu, että päivät toistavat vain toinen toistaan ja ovat kopioita toisistaan. Silloin tulee etiäiset siitä kamalasta dissosiaatiovuodesta 2013, jolloin en kokenut omaa elämääni tai edes perspektiiviäni omakseni. Nyt ei olla lähelläkään sitä mustaa kuilua, mutta välillä tulee flashback silloin, kun tulee se fiilis, että on jumissa henkisesti ahdistuksensa kanssa. Ei minua edes nyt ole niin paljon ahdistanut, mutta sellainen tietty tylppä väsymyksen ja ahdistuksen sekoittuminen aiheuttaa tätä.

Triggerivaroitus, seuraava video ei sovi ihmisille, jotka ovat kärsineet tai kärsivät jonkinasteisesta dissosiaatiohäiriöstä.

Päivän katkaisee pojan oppimissuunnitelmakeskustelu koululla. Sekin meinaa vähän venähtää, kun jäämme juttelemaan mahdollisista neuroepätyypillisyyksistä ja autismin kirjon asioista. Pojalla on isoja haasteita eri asioiden hahmottamisessa. Déjà vu -fiilis, tästä on keskusteltu miljoona kertaa aikaisemminkin. Suostumme, että koulupsykologi lähtee tarkkailemaan tilannetta.

Koska jatkan hommia heti kotiin päästyäni, ilta on pitkällä töitä lopeteltaessa. Hitto. Ahdistaa, kun lenkitkin jääneet väliin. Ei vaan jaksa eikä kerkiä. Ei vaan pysty.

Haluaisin sanoa, että loppuillan relaan. Mutta en näköjään osaa.

Pakenen kaamosmasennusta ruudulle. Tekeminen virkistää, edes hieman.

Someja kun on nykyään niin monta, halusin oman Linktree-tyyppisen sivun. Koodasin sen sitten puolessa tunnissa, löytyy osoitteesta rolle.social.

Se on hämmentävää, että pitkän työpäivän jälkeen on ihan poikki, mutta silti iskee joskus kipinä koodata. Ja nyt on puolikuollut olo kello 22:22. Nihil.

Kai se on vain hyväksyttävä, että olen tällainen. Mitäpä minä muutakaan tekisin. Vapaa-aika, meh! Viihtyminen, meh! Lepo, meh!

No, pian tulee se uusi sänky. Viikolla 44. Sitten petraan. Lupaan.

(🤞)

Vaikea maanantai. En ole vieläkään oikein herännyt tähän päivään ja kello on kohta kahdeksan… aamulla ei meinaa päästä ylös sängystä, ei sitten millään, vaikka takana on keskimääräistä parempi kuuden tunnin yöunien yö. En malta odottaa uuden sängyn saapumista.

Mitenhän sitä malttaisi olla joskus tekemättä ihan kaikkea saman päivän aikana?

Vanha ahdistus on tullut takaisin. Mutta ehkä se on tämä väsymys.

Sopivasti kofeiinia, liikaa somea, Mastodonia, Sinitaivasta ja ties mitä. Nykyaika on hullua, mutta todettava kai on, että historia toistaa jossain vaiheessa itseään. Tietokoneet, netti ja some ehtivät elää vuosikymmenen suvantoaikaa ja nyt alkaa sitten tapahtua, kun tekoälyt ja somevaihtoehdot valtaavat verkkokalvot.

Perinteinen sunnuntain kahvittelu, tällä kertaa puhumme vaimon kanssa lähinnä sosiaalisesta mediasta, mistäs muustakaan. Olen myös opetellut siistimään somepalveluitani, vaikka seuraankin käytännössä ”kaikkia”. Blokkiin ja unfolliin kanavasta riippumatta erittäin matalalla kynnyksellä, niin kestää kuuppa hieman paremmin. Jakomielitautinen olo kyllä sinänsä ja tekisi mieli pudottautua kokonaan pois X:stä ja Blueskysta. Mutta toisaalta, kehitys kiinnostaa. Saa nähdä miten pitkään tätä sekoilua jaksaa. Onneksi on aina oma Mastodon-palvelin.

Se siitä viikonlopusta. Hyvät Overwatchit. Tasapaksu henkinen kooma. Aamulla laulatti, mutta muuten fiilis on ollut jotenkin ”flätti” loppupäivän. ”Ei oikein mikään” -olo.

Puhuin näköjään eilen ihan samasta aiheesta, piru vie. Lähimuisti hukassa.

Nihil.