Seitsemältä ylös, hädin tuskin. Kuvittelen tulkin saapuvan kello 8:20 ja laitan itseni valmiiksi siihen mennessä. Mutta sitten tajuankin, että tulkki saapuu 8:50, joten jostain yllättäen saankin puoli tuntia lisää aikaa. Pitäisi huijata itseään näin arkenakin, niin tulee oltua oikeasti ajoissa joka paikassa. Ei taida kuitenkaan onnistua, kun ”tietää liikaa”.

Hotellilla cappucinoa. Kuuluu kuulemma aamiaiseen. Luulikohan hotellivieraaksi? Olen vain täällä vieraana… ilmainen kahvi kuitenkin kelpaa ja lähden kuuntelemaan kuntoutuksesta. Mielenkiintoista settiä. Tampereella tuntuu olevan hyvät oltavat toimintakeskuksessa. Kesken höpöttelyiden jaan vielä anekdootin Mastodoniin:

Kotiin päästessäni iskee ahdistus. Lapset ovat tietenkin sotkeneet, enkä voi pakkomielteisenä antaa asian olla. Pikasiivous ja koneelle koodaamaan. Mastodon ja Mastodon Bird UI saavat uutta päivitystä.

Loppupäivän voisi pelata tai katsoa vaikkapa elokuvan. Sunnuntaita on vielä jäljellä.

Herään seitsemän kieppeillä. Vaikka periaatteessa pitäisi nousta samaan aikaan ylös myös viikonloppuisin, ei tunnu inhimilliseltä. Torkutan kahdeksaan asti. On tälle heräämiselle syynsäkin, sillä tänään osallistun Veeran kanssa Suomen kuurosokeat ry:n syyskokoukseen. Aikaisemmin olen ollut mukana omaisjäsenenä ainakin vuosien 2012, 2014 ja 2018 kokouksissa.

Nuorempana ehkä jaksoin sosialisoida, mutta nyt tuntuu jo ensiminuuteilta, että väsymys iskee. Mikään määrä kofeiinia ei tunnu auttavan. Minulla ei ole äänioikeutta muutenkaan, joten ohjelmaosuuden nakutan vuokaaviota Macbook Pro:llani. Skippasin koronavuodet, joten on ilo nähdä, että infonäyttöihin ja etäyhteyksiin on panostettu. Tuntuu suurelta teknologiselta harppaukselta se, että viittomakielen tulkki näkyy näytöllä. Vielä viisi vuotta sitten näin ei ollut.

On mukava nähdä vaimon nauravan ja iloitsevan ystäviensä seurasta. Hän on täällä kuin kotonaan. Ymmärrän hyvin kaikkien viittomista, mutta jostain syystä koen hieman ulkopuolisuuden tunnetta. Ehkä olen tullut vanhaksi ja hieman kyynistynyt tai vieraantunut porukoista. Tai sitten se on tämä yleinen väsymys, joka on edelleen päällä.

Illan päälle iskee migreeni. Syömme maittavan jouluaterian ja sanomme kavereille heipat. Savugraavilohi on suussa sulavaa. Mätimousse ja aioli ovat myös ilmiömäistä herkkua. Enpä muista milloin viimeksi olisin syönyt yhtä laadukkaasti.

Illalla skaalaan tietokantapalvelinta 40 gigasta teraan. Liukusäädin lipsahtaa toiseen päätyyn. Onneksi SSD storage on Hetznerillä kohtuu edullista.

Aamulla taas mennään. Silmät painuvat kiinni…

Päivän askeleet: 14268. Töiden jälkeen Giganttiin ostamaan firmalle televisio asennuksineen. Päivä on ollut mahtava, eikä viikkokaan ollenkaan hassumpi.

Aivossa ei kulje ajatus, joten kirjoitetaan ajatuksen virtaa. Senhän minä osaan. Firman blogissa tänään asiaa, suuntaa vaikka sinne.

Terapeuttini suosittelee, että hommaisin fyysisen päiväkirjan, johon kirjoittaisin oikealla kynällä vain itselleni. Remarkablea olen miettinyt myös, mutta jos kynäilyhommiin mennään niin kyllä se real deal toimii itselleni paremmin, digitaaliset hommat sitten suoraan näppiksellä.

Olen miettinyt privaattipäiväkirjaa muutenkin, koska elämässäni on joitakin asioita, joita en mielelläni julkisesti kirjoita. Vaikka 90% elämästäni on avointa ja käypää kamaa, on ihan terveellistä että ei puhu kaikesta maailmalle. Negativiiset tunteet, diipimmät jutut tai esimerkiksi muihin ihmisiin liittyvät asiat voivat olla aiheita, joista voisi tulla sanomista sanomista. Jotkin asiat on hyvä pitää visusti itsellään.

Koska kirjoittaminen on minulle kullanarvoista terapiaa, julkisesta kirjoittamisesta saan paljon henkisiä voimavaroja. Mutta se viimeinen silaus voisi tapahtua fyysisen päiväkirjan kautta, vaikka niin että tuhoaisi sivun jälkeenpäin. Koska siinä oleellista ei ole se, että teksti jää talteen, vaan se, että asian saa ulos. Vähän kuin möykyn.

Pitääpä alkaa katsomaan. Sopivasti Black Friday.

Havahdun hereille, nousen istumaan. Tarkemmin ajatellen olen jo valmiiksi hereillä, en oikeastaan nukkunut laisinkaan. Kello on vähän vajaa kolme, päässä pyörii ympyrää samat tehtävälistat. Kirjaan muutaman tehtävän lisää iPhonen todoappiin. Käyn selvästi ylikierroksilla.

Tunne on ristiriitainen, sillä olen asettunut nukkumaan jo yhdeksän jälkeen illalla. Se on minulle liian aikaisin, mutta silmät eivät vain yksinkertaisesti pysy auki. Siitäkin huolimatta en nuku, vaan käytännössä makoilen silmät kiinni.

Turhauttaa. Käyn heittämässä kepillisen ja palaan vuoteeseen. Jollakin ilveellä nukahdan ja sitten vaimo herää. Ajatukset kiertävät kehää.

Yö menee miten menee. Aamulla on siihen nähden yllättävän virkeä olo. Rutiinit ovat olleet romukopassa maanantaista lähtien. Nyt on vasta keskiviikko, mutta jälleen tuntuu siltä kuin se toinen maailmansota olisi sodittu taas uudestaan.

Pikakelaus iltaan. Keskiviikkoilta 18:43, toimistolla on valot päällä. Minähän se siellä, toisen kerroksen ikkunassa. On pitänyt lopettaa ja lähteä muiden vanavedessä, ”ihan kohta perässä”. Mutta sitten huomaan puutteen omassa rajapinnassani api.rolle.wtf, joka tulostaa Databox-seinälle numeroita. Pakkohan bugi on korjata. Ei ratkeakaan ihan tunnissa. Perkkeleeee…

InboZero, TodoZero, 23 tehtävää suoritettu.

Koneet kiinni.