My philosophy is: It’s none of my business what people say of me and think of me. I am what I am and I do what I do. I expect nothing and accept everything. And it makes life so much easier.

Anthony Hopkins

Tuplaterapiapäivä. Tänään on tarkoituksella lyhyt työpäivä. Kerrankin. Töissä sujuu sen verran hyvin, että ei tarvitse illalla nakutella. Tilanteeseen nähden hyvä fiilis. Valoa on tunnelin päässä ja vaikuttaa siltä, että se valo ei ole juna.

Aikuisten potkupukuni tuli. Heräteostos, enkä tiedä mitä mieltä olen tästä. Joskus on kiva vähän poiketa tutusta ja kontrolloidusta kaavasta.

Tänään on jotenkin hankala reflektoida. Veljeni ilmoittaa heti aamusta, että on kipeänä, joten illan visiitti peruuntuu. Tästäkös Manu pettyy suuresti, mutta unohtaa murheensa pian. Menemme sitten viikon päästä.

Viikon keskimääräinen unimäärä on 6h 43min, kun vakio on ollut jo pari kuukautta 7h 25min. Melkoinen dippaus.

Töissä menee hyvin ja kaikki tietokoneella tekemäni tuottaa minulle suunnatonta iloa. Vielä kun osaisi pitää tekemisen määrän päivätasolla aisoissa. Se on edelleen yhtä haasteellista, kun työnsarkaa on loputtomasti ja kaikki on yhtä kivaa.

Minusta tuntuu, että olen löytänyt jonkin uuden yhteyden lapsiini ja ihmisiin, kun keskityn eri tavalla töiden ulkopuolisiin asioihin iltaisin. Olemme täällä vain häviävän pienen hetken, se on aina syytä muistaa.

Pieniä parannuksia.

Kummasti jää enemmän vapaa-aikaa, kun pudottaa puolet päivän tekemisestä pois. Viiden kilometrin aamulenkki tekee myös terää, näitä tarvittiin. Energiat ovat olleet tänään nollissa, koska edelliset kaksi yötä on tullut nukuttua todella huonosti. Ehkä seuraava yö paremmin. Henkilökohtaisen elämän stressailu on jotenkin tapissa, mutta siihen on syy.

Focusoin iltaisin yhä enemmän aikaa lapsille ja vaimolle. Tuntuu kivalta touhuilla yhdessä etenkin lasten kanssa. Tulee olo, että ehkä minulla on sittenkin paikkani. Ehkä minä riitän. Voin olla vaan. Ihan rauhassa.

Minun on vaikea sietää keskeneräisyyttä. Siksi tänään teen töitä 9-21. Tai en oikeastaan siksi, vaan koska en osaa lopettaa. En oikein tiedä mikä minua vaivaa. Vapaa-aikaa jää liian vähän. Tämä on ikuinen, sama tarina.

Kun työ ei tunnu työltä ja sitä tekee mielellään, tähän se kai johtaa. Muut ympärilläni sanovat, että pitää olla muutakin. Tiedän sen, mutta mitä muka?

Suurin ongelma on, että arvioin päivän työmäärän alakanttiin. Huomenna voisi heti aamusta perata kalenterin niin, että otan listalta valmiiksi puolet pois. Jos maltan. Niin. Niinpä.