Ajattelen siirtäväni vain tunnit uuteen järjestelmään, mutta ihan täysmittainen yli 7 tunnin työpäivä siitä tulee sittenkin. Mutta on wörtti.

Ilta menee lapsista huolehtimisessa ja sushin syömisessä. Salin joudun skippaamaan migreenin takia. Vähän ankea päivä jotenkin. Huomenna parempi.

Koitan harjoitella positiivisuutta ja affirmaatioita, joten tässä nyt muutama työviikon päätteeksi:

• Rolle, sinä olet kone!
• Hitto, miten hyvä viikko, huh huh! Hienoa Rolle!
• Esitelmä ajanseurantajärjestelmän uudistuksesta meni hienosti ja henkilökunta tykkäsi! Upea juttu, kovaa kamaa!
• Hyvä sinä, olet ihan huippu!

Koitan jopa uskoa näihin. Terapeuttini mielestä pitäisi joskus muistaa kehua myös itseään, eikä aina vain muita. Opettelen.

Tässä kuva seinästä, sellainen tuli vastaan:

Pitkästä aikaa Tampereelle. Kaksi asiakastapaamista, molemmat sujuvat hienosti. Kolmannen latten kohdalla alkaa kofeiini tuntumaan elimistössä. Kadulla tulee näyttelijä Eero Aho vastaan, se Louhimiehen Tuntemattoman Sotilaan Rokka.

Tuntuu hyvältä olla kotona. Vaikka ihan kiva reissu, kestää loppuviikko palautua. En pidä matkustelusta.

En näköjään pysty nukkumaan seitsemää tuntia pidempään. Jotenkin sitä on kierroksilla, vaikka menen suhteellisen ajoissa nukkumaan (yhdentoista aikoihin). On viimeinen talvilomapäivä ja tuntuu, että en ole saanut mitään aikaiseksi. Vaikka olenhan minä.

Mietin ensin kuntosalia, mutta juoksin jo aamulenkin. Väsyttää niin, että melkein päiväunet olisivat paikallaan. En yleensä harrasta päiväunia, mutta nyt tuntuu siltä, että ehkä…

Hetki kerrallaan. Nyt en pingota.