• Terapia
• Iso kasa erilaisia taskeja
• 1 työnhakijan haastattelu
• 12h+ töitä
• Rajapinta-rewrite illalla
• Tänään opin: Kokonaan oman webhookin tekeminen

Päivä emojina: 😵

”Onko aina pakko tietää?” tokaisee puolisoni, kun sushia syödessäni kerron, että olen unohtanut tarkistaa edellisyön älysormuksen mittaaman unen analyysitiedot. ”On”, vastaan, ja totean heti perään ”Kahdeksan tuntia ja kaksikymmentä minuuttia unta, ihan hyvä”.

Säännöllinen unirytmi on toiminut varsinkin nyt kun olen luopunut aamulenkeistä. En saa aamun ulkoilua mahtumaan kalenteriin millään, enkä halua leikata yöunistani. Parempi ajoittaa treenit keskelle työpäivää tai illalle. Pakko saada joku struktuuri tähän, mutta aamujani en voi mitenkään tunkea täyteen.

Ihan hullu päivä taas. Pelkkiä palavereja. Ei ehdi paljon miettiä välissä. Ihan sama. Illasta kävelylenkille ja höpötystä Juhan kanssa. Sancho ja Pancho, Jobs ja Wozniak, Rolle ja Juha, mitä näitä on…

Keskiviikko on ollut minulle hyvä, mutta illasta iskee ahdistus kun mietin taas liikaa. Onneksi aamulla on terapia.

Kolmatta päivää allapäin. Tyttären osastojakson yhteenveto käynnillä ja jatkotoimenpiteiden sopiminen. Ehkä tämä tästä. Sellainen 🤏 toivon liekki, hiipumassa oleva Calcifer, joka ei kuitenkaan täysin sammu.

Otan kerrankin juoksulenkin iltapäivälle. Aurinko paistaa ja lähden jäälle juoksemaan. Tulipa taas opittua, kuinka liikunta riemastuttaa. Puhelimessa puhuen hölkkä menee niin sutjakkaasti, että koskaan ei ole kymmenen kilometriä taittunut yhtä leikiten. Kotiin palattuani olen kuin uusi mies.

Tapahtuu liikaa asioita. Tytär haluaa huulilävistyksen.

En jaksa.

Tämänpäiväisessä lokissa en viitsi avata mieleni maisemia. Se on tunnelmaltaan tänään oheisen kuvan maailmaa.

Iltapäivällä kuitenkin helpottaa ja lähdemme kahville. Tällä kertaa on outoa olla kahvilla vasta iltapäivällä. Koko päivä on kadonnut kirjaimellisesti mustaan aukkoon. Tätä se on.

Onneksi huomenna pääsee rentoutumaan töihin ja huolet ja murheet unohtuvat hetkeksi.