Kai sitä jaksaa vielä iltalenkin?

Nyt on hyvä määrä unta alla ja jaksaa jotain tehdäkin. Kuuma päivä tänäänkin. Lähdemme tuttuun tapaan Veeran kanssa sunnuntaikahville. Odottamaton puhelu, ei mitään vaarallista kuitenkaan tällä kertaa.

Jotenkin huvittavaa, että tässä kaikessa kaaoksessa osa peloista menettää merkityksensä. Kun pelot ovat niin suuria, eivät pienet asiat enää haittaa. Jos joku kitisee jostakin irkkipalvelimesta, annan olla. Jos jokin ei jossain toimi, mitä väliä.

Asia korostuu, kun sisälle on nyt lentänyt ampiainen. Minä, vanhana ampiaiskammoisena, otan lasipurkin esille ja pistän ampiaisen purkkiin. Aiemmin tämä ei ole onnistunut, olen laittanut Lotan asialle. Olin jotakuinkin kymmenvuotias nimittäin, kun astuin maa-ampiaispesän päälle ja koko yhdyskunta hyökkäsi kimppuun. Sitä kipua ja pelkoa en unohda koskaan. Traumahan siitä jäi ja siksi nykyään panikoin aina kun näen ampiaisen.

Nyt jokin kuitenkin on muuttunut. En panikoi ihan heti, kerään itseni ja kohtaan pelkoni. Yllättävän helppo laittaa purkkiin. Ihan vapauteen asti ampiaista en saa, vaan pistän sen ikkunan toiselle puolelle purkkiin kitumaan. Jotenkin pelko on yhä siellä, mutta pystyn puoliksi kohtaamaan sen. Pelkään kuitenkin sen verran paljon, että en uskalla vapauttaa ampiaista, sillä kuvittelen sen hyökkäävän naamalleni saman tien. Tämä on kuitenkin jo iso askel. Se on se perspektiivi.

Viikon takainen Randy Blythen lausahdus sopii jälleen tähän hetkeen:

If I start thinking too far in the future, man, I’m fucked!

Lamb of God, Randy Blythe on Alcoholism – Opie Radio

Luulin aiemmin, että minulla oli aihetta murehtia. Kuinka väärässä olinkaan.

Kaikinta surkuhupaisinta elämässä on, kun tajuaa asioiden todellisen laidan vasta sitten kun jotain tapahtuu. Miksi olemme näin tyhmiä olentoja?

Pakenen todellisuutta Baldur’s Gate 3 pariin. Siinäpä peli, jota on pitänyt pelata jo pidempään.

Olen juuri nyt herkillä. Tuntosarvet koholla. Pitää rajoittaa altistumista triggereille. Nyt on vain tämä hetki. Surulle, epätoivolle ja peloille ei saa antaa liikaa valtaa.

Sinulla on tunne. Sinä et ole se tunne. Anna tunteen tulla. Sitten anna sen mennä.

Rakkaus ei lopu koskaan. Ei, vaikka me loppuisimme.

Ensimmäinen työpäivä välibreikin jälkeen. En ole ainoastaan päivistä sekaisin vaan ihan muutenkin. Kaikki tuntuu raskaalta.

Juuri nyt osaan keventää työkuormaa. Tiedän rajani. Kuppini on piripintaan, sinne ei enää mahdu mitään. Ylivalumat saavat mennä, enempää en ota. Näillä mennään. Päivä kerrallaan, kun muu ei auta.