Hei universumi, älä jooko kaada enää paskaa niskaan? Tämä alkaa olla jo uskomatonta. Stuntti seis nyt.

Tiistai meni niin hujauksessa, että en voi käsittää. On liikaa tekemistä – onneksi hyvää tekemistä. Olen edelleen iloinen siitä, että työni on tehdä asioita, joista nautin. Nörttijuttuja, joista saa vielä rahaakin. Toivottavasti tätä jatkuu niin pitkään kuin hengitän.

Minulla ei ole tästä maanantaista oikein hirveästi sanottavaa. Siispä klassiset ranskalaiset viivat esiin:

• Pitkä työpäivä
• Päänsärky
• Sadekuuroja
• Ahdistusta ja apatiaa

Tämä on sellainen päivä, joka harmittaisi, jos jäisi viimeiseksi. Unohdan hengittää normaalisti. En oikein tiedä edes mikä ahdistaa ja väsyttää. En pääse traumojani karkuun. Tuntuu, ettei tämä epämukavuus oikein lopu koskaan.

Everything is going to be fine. And then it will suck again. Over and over again until you die.

Kaikista vaikeinta on

• Tehdä päätöksiä. Jos jäät päätösten välille, se ahdistaa. Vaikka päätös olisi epämieluinen, se tuntuu silti paremmalta kun se on tehty. Vatulointi on mielelle raskasta.
• Elää päätöksen kanssa. Erityisesti silloin kun varmuutta ei ole, on vaikeaa hyväksyä päätöksensä, kävi miten kävi.
• Olla ruoskimatta itseään. On hankalaa olla itsensä kanssa, jos ei pääsekään tavoitteisiin tai päätös on tavallaan huono, mutta samaan aikaan hyvä.

Päätin olla juoksematta puolimaratonia tänään, koska syyt. Sen sijaan koodailin vähän.

Lauantaipäivän tiivistelmä:

• Sosiaalinen ahdistus
• Loikoilu
• Äkkäilyä
• Baldur’s Gate 3:sta ~6 tuntia

Jotenkin jäi reflektointi kokonaan välistä. Ahdistus on läpitunkevaa ja siihen ei auta muu kuin eskapismi.