Tänään oli vuoden viimeinen palaveri. Töissä meni ihan kivasti.

Uskaltauduttiin Prismaan neljän jälkeen. Vammaispalvelun taksin voi tilata minimissään tunnin päähän soitosta nykyään, eli vanhat säännöt taas käynnissä. Tällä haetaan sitä, että voidaan säästää kustannuksissa keräämällä muita samaan kyytiin. Valitettavasti palvelutaksin käyttö on niin pientä, että tämä ei koskaan toteudu ja kaikkien aikaa haaskataan turhaan. Tämän lisäksi tekstiviestitilaukset eivät toimi kunnolla ja joudun käytännössä aina soittamaan. On mukavaa, että Suomessa kuurosokealla puolisollani on erinäisiä palveluita, mutta harmillista kun kunnan tarjoamana ne eivät vaan arjessa toteudu koskaan kuten pitäisi.

Jouluruokaa ja muutama heräteostos. Mukaan lähti kalkkunan lisäksi valmiiksi paistettu ja viipaloitu gourmet-kinkku, jossa lihapitoisuus 95%. Löysin vihdoinkin sopivan takin lenkeille, yönsinisen oransseilla vetoketjuilla, merkkinä ja mallina Whistler Evarts M Softshell W-Pro 10000, lupaa täyden veden- ja tuulenpitävyyden ja hintakin kohtuulliset 49,95 euroa. Hyvä fiilis ostoksesta, ei tarvitse enää vaimon lenkkitakkia käyttää. Jalat ovat niin vellinä vielä eilisestä treenistä, että päätin pitää tänään välipäivän.

Huominen onkin mielenkiintoinen päivä, kun minua tulee valokuvaamaan oikea kuvaaja muutamaksi tunniksi. En kerro tästä vielä tämän enempää. Hieman jännittää tilanne etukäteen, vaikka tiedän, että se sujuu hetken koittaessa ihan hyvin.

Huomenna on vuoden viimeinen työpäivä. Hämmentävä fiilis.

Nukuin taas huonosti viime yönä. En tiedä miksi. Seitsemän tuntia luulisi riittävän.

Päätin olla loppuviikon etänä, joten tänään join aamukahvit kotona. En meinannut saada silmiä millään auki. Poika jäi kotiin, koska yskii ja valittelee kurkkuaan. Aamutelevisio on täynnä koronauutisia. Omikron sitä, koronapassi tätä. Eiköhän kohta ole taas täysi lockdown päällä. Sama se minulle, kun olen ollut lockdownissa viimeiset 33 vuotta.

Vedin töiden jälkeen hieman liian rankan Keep-treenin. Onneksi ruoka auttoi.

Päivittäistä reflektointia on nyt muuten tullut täyteen kuusi viikkoa:

Tänään on kuudes maanantai päivittäistä kirjoittamista. Olen nyt kirjoittanut 42 päivää putkeen, vähintään yhden tekstin joka ikinen päivä.

Mitä olen oppinut:
– Kirjoittaminen on vaivatonta
– Typoja eksyy tekstiin joka toinen päivä
– Otsikon keksiminen on edelleen vaikeinta

— Roni Laukkarinen (rolle.social) (@rolle) December 20, 2021

Ei taaskaan mitään asiaa, mutta ei se mitään. Päivä on ollut aika perinteinen. Kahvia, pari puhelua, koodia, sähköposteja, lihaskuntotreeni, elokuva, kirja, lepo. Overwatchin pelailu jäi tänään elokuvaillan alle. Huomenna sitten taas.

Lokikirjaani on tulossa muutamia kehitysideoita, esimerkiksi Gutenberg-lohkoja johdatteleville väliotsikoille. Olen tehnyt reflektoinnin jo nyt itselleni helpoksi, mutta haluan helpottaa tätä entisestään. Kaikki ajallaan.

Ilma viilenee taas. Hyvä niin. Loskapaska ei olisi toiminut jouluaattona. Nyt saadaan ainakin tänne Keski-Suomeen valkea joulu.

Töissä alkaa hiljalleen rauhoittua meininki, tai siltä nyt ainakin vaikuttaa.

Maanantain status:

• Puhdasta vettä 1640/1200 ml
• Koodia 167/160 min
• AD₃E-vitamiinit, Omega-3 ja sinkki
• Viimeisimmät yöunet 7 tuntia
• Aamupala
• Keittiön siivous
• Budjetointi
• Aamupaino
• Imurointi
• Lihaskuntotreeni
• Minuuttimerkintä-reflektointi (jota juuri parhaillaan luet)

Vielä on jäljellä lukutauko ja vaatteiden laittaminen kuivumaan. Habitifyn ja Nipton avulla arkiset askareet ovat muuntuneet mukavaksi tekemiseksi.

Ainoastaan kahvinjuonnin rajoittaminen epäonnistui, sillä tänään meni kolme kuppia. Kaksi kuppia kahvia arkipäivänä on yllättävän vaikea pitää.

PS. Dude ja minut mainittu tänään COSS ry:n artikkelissa.

Järvi taas kierretty. Taitaa jäädä vuoden viimeiseksi kerraksi. Juttu luisti taas, erityisesti sorsilla, jotka olivat vallanneet Halssilan mutkan kokonaan. Hauska näky. Vaak, vaak, vaak. Mistähän aiheesta he kokoustivat?

Joka app ilmoittelee vuoden edistymisen; Year in music, year in movies, year in sport. Rollemaan vuoden viimeinen tulee taas vuoden viimeinen päivä.

Viimeinenkin joululahja on hommattu. Tai siis, tontut kertoivat (ihan siltä varalta, jos tätä sattuu lueskelemaan jälkikasvuni – tuskin, sillä eivät he vielä tässä kohtaa jaksa isänsä juttuja seurata). Jossain vaiheessa pitäisi vielä varata nukkumaanmenoajan jälkeen tunteroinen paketointiin. Tai siis, tontut paketoivat.

Sauna lämpenee. Mittari näyttää tässä kohtaa 37.7. Viidenkymmenen ja kuudenkymmenen asteen välillä on hyvä. Joskus kuvittelin sata-asteisen saunan olevan paras, mutta tosiasia on, että seinämittari katonrajassa ei kerro koko totuutta. Lauteelta anturilla mitattuna se on sellainen 60-70 astetta ja harvoin siitä enää kuumemmaksi lämpeneekään. Seinämittari saattaa heilahtaa jopa 120 asteeseen löylyä heittäessä, varsinkin kun meillä on sellainen metallinen, joka imee lämpöä. Nätti se on, mutta ei kerro mitään todellista dataa. Onneksi on RuuviTag.

Tänään tiedossa on rentoilua. Huomenna starttaa vuoden viimeinen työviikko, joka vaikuttaa kohtalaisen hektiseltä sekin. Sitten onneksi helpottaa hetkeksi.

Koski kohisee. Unta alla neljä tai viisi tuntia, vain pari heräämiskertaa. Aika eläkeläistouhua, puoliltaöin pötkölleen ja ennen kahdeksaa tolpilleen. Yöpaikka on ollut ihan mukava, mutta jostain syystä huoneen lämpötila yläkerrassa on hieman koholla. Siitäkin huolimatta aamukahvin jälkeen tekee mieli mennä löylyihin.

Laituri kimmeltää liukkaasta jäästä. Jää tuntuu kuin piikkeinä jalkapohjassa, mutta uskaltaudun silti veteen asti. Hädin tuskin laskeudun vyötäröön asti, kun tunnen kylmän kangistavan. Pelkään myös vihkisormukseni putoavan laihtuneesta sormestani koskeen. On pakko kiirehtiä takaisin saunan lämpöön, kuitenkin varovasti, ettei liukastu.

Aamusaunassa on jotain hienoa. Ei silti kodin voittanutta. Olipahan juhlat illalla. Hyviä keskusteluja, eikä kenelläkään alkoholinkäytön varjopuolista tietoakaan. Ei ahdista enää niin paljon, kun alkaa vihdoin tottua olemaan vieraassa ympäristössä ja mieleen hiipii varmuus siitä, että täältä pääsee joskus poiskin.