Nukuin viime yönä kaksitoista tuntia. Jostain syystä nukutti. Ehkä uusi vaimon lahjaksi saama Xiaomi Mi Smart Antibacterial Humidifier -ilmankostutin toimii tai sitten olin vain unen tarpeessa. En kokenut olevani erityisen väsynyt.

Päivän saavutukset

Kirjoittaminen ei ole vielä toistaiseksi tuntunut ”työltä”. Ulos lähteminen sen sijaan on tuntunut jo ajatuksena vaivalloiselta. Tänään otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja lähdin pihalle. Hyvä lenkki.

Perään tein vielä lihaskuntotreenin.

Päivän paras muisto

James Clearin ”Pura rutiinit atomeiksi” (alkuperäisteos Atomic Habits) on ihan sairaan hyvä kirja. Noin 70% kuunneltu BookBeatissa.

Päiväkirjan pitäminen on toinen hyvä esimerkki. Lähes jokainen hyötyisi siitä, että saisi ajatuksensa mielestä paperille, mutta useimmat lopettavat kirjoittamisen jo muutaman päivän kuluttua tai välttelevät sitä, koska se muistuttaa vaivalloista kotityötä.

Salaisuus on pysyä aina sen pisteen alapuolella, jossa tekeminen alkaa tuntua työltä. Brittiläinen johtamiskonsultti Greg McKeown rakensi päivittäisen kirjoittamisrutiinin kirjoittamalla vähemmän kuin mieli teki. Hän lopetti päiväkirjan kirjoittamisen aina ennen kuin se alkoi tuntua rasittavalta. Ernest Hemingway noudatti samaa neuvoa minkä tahansa kirjoittamisen suhteen. ”Paras aika lopettaa on silloin, kun sujuu”, hän totesi.

James Clear kirjassaan ”Pura rutiinit atomeiksi”

Huomaan olevani kuin Hemingway, eli tähän on hyvä lopettaa kirjoittaminen tältä päivältä.

Hyvä päivä tänään. Ajatukset olleet tehokkaasti videopelien maailmassa. Päivän fiiliskeskiarvo: 4.5/5. Viikon fiiliskeskiarvo: 3.5/5. ☺️

Joulupäivä. Yhdeksän tunnin yöunet. Kalkkunaa. Konvehteja. Overwatch. Sauna. Habanerosiipiä. Lisää konvehteja. Hyvä elokuva.

Tänään on tullut otettua pelkästään rennosti. Tai yritetty ainakin. Nyt on hyvä keskittyä pelkästään hedonistiseen oman onnen tavoitteluun. Sitä varten joululoma on keksitty. Ahdistus vähemmälle, rentoilu enemmälle.

Huomaan, että minun on vaikea olla nykyään ”tekemättä mitään” loma-aikaan. Pidempi pelailu ja oleilu tuntuu jotenkin väärältä. Ahdistaa kaikki, kun on yht’äkkiä kaikki aika maailmassa miettiä kaikkea sitä mikä tällä pallolla on pielessä, kaikkea puutetta ja vialla olevaa, keskeneräistä ja kamalaa. Kaksi päivää lomaa, enkä vieläkään ole ihan täysin päässyt ”lomamoodiin”. Osaisinpa vaan olla. Oispa lobotomia.

Ei auta.

Onneksi mielialakäppyrät ovat tänään sentään olleet noususuhdanteiset. Keskimääräinen viikon fiilis 3.6/5. Jospa ensi viikolla pääsisin neljään.

Taistelutoverit pyörimään…

Jouluaatto. Koko päivän on ollut enimmäkseen erinomainen fiilis. Päivä on sujunut suunnitellusti. Yöllä paketointiin (tai siis, tonttujen paketointiin) kului monta tuntia. Lahjoja oli jostain siunaantunut yllättävän monta. Yöunet jäivät vain kuuteen tuntiin, mutta se oli sen arvoista.

Joulukuusi näyttää kauniilta.

Käytiin syömässä Trattoriassa. Porukkaa ei ollut paljoa. Koronapassit esiin ja pöytään. Olin unohtanut mainita varatessani, että tarvitsemme valoisan paikan näkövammaisen vaimoni vuoksi, mutta onneksi se onnistui neuvotella vielä paikan päällä. Ikkunan vieressä oli mukava syödä. Pisteet Trattorialle.

Vatsan täyteen saatuamme lompsimme takaisin rapsakkaan pakkasen läpi kotiin joulusaunaan.

Ei ahdistanut yhtään koko päivänä, mutta sitten juuri ennen lahjojen avaamista iski paha ahdistuskohtaus, kun aivoni eivät voineet päästää irti eräästä vihonviimeisestä asiasta, jota siinä hetkessä tulisi miettiä. On jotenkin absurdia samaan aikaan odottaa lahjojen avaamishetkeä ja lasten reaktioita tuhannen täpinöissä, kun pääkoppa sanoo että kohta joku kuolee, jalat muuttuvat muovailuvahaksi ja kädet havaitsevat seismistä aktiivisuutta ihon alla.

Hengitän. Olen ja elän. Kukaan ei kuole, jos jokin bitti on poikittain. Tiedän sen vallan mainiosti. Silti pää krakaa. Miksi olen tällainen? Rauhoitu, hyvä mies.

Lahjaksi sain artesaanikahvia, ruutukuvioisen neulehupparin, Steelseriesin Qck Prism XL Neo Noir Edition -valaistun hiirimaton, kompressiosukat ja tietenkin Vihreitä Kuulia. Äidiltä tuli koko porukalle saunatuoksuja, kiitos mamma! Lapset saivat oikeastaan kaiken haluamansa, mitä lie Roblox-figuuria ja muuta. Lotalle taisi mieluisin lahja olla 40 euron lahjakortti Suomalaiseen Kirjakauppaan. Veeralle ostin Black Fridaysta ties mitä yllätyksiä, Air-fryeriä ja ilmankostutinta. Yllättyi iloisesti.

Joulun taikaa on ollut tänään ilmassa.

Hyvää joulua!

Vuoden viimeinen työpäivä lusittu ajoissa. Kolmelta juteltiin koko työporukan kanssa, toivotettiin joulut ja heipat ja lähdettiin lomille lompsis. Jotenkin huojentavaa, että kaikki hässäkkä on nyt hetken takanapäin. Minusta tuntuu, että loma tulee tuntumaan jopa lyhyeltä, mutta aion elää hetkessä ja päivän kerrallaan, jotta saisin sen tuntumaan edes vähän pidemmältä.

Lähdin Pandan tehtaanmyymälään hakemaan pari konvehtirasiaa, sillä kaikki bättre folk -rasiat olivat lähikaupasta loppuneet. Paluumatkalla huomaan linja-auton numero kolme nököttävän tehtaanmyymälän lähistöllä olevalla pysäkillä. Astun linkkiin. Tuttu numero.

Olen elänyt koko lapsuuteni Asmalammella ja vaikka tiedän, että kolmonen kiertää pidemmän reitin, haluan nähdä miltä kotiseutuni Jyskä näyttää. Viimeksi suhasin tätä väliä viitisentoista vuotta sitten.

Maisemia katsellessani nostalgia ja eräänlainen suru puskee pintaan, kun valkenee tieto siitä, että kaikki on katoavaista. Lapsuuden kotiani ei enää ole, eikä liioin isääni, joka siinä olisi viimeiset elinvuotensa asustellut. Asmalammen mutkaan on vedetty kokonaan uusi katu ja linja-auto ei enää kiertele idyllisiä pikkuteitä, vaan Sulunperän sähkövoimalan takaa. Eskin kioskin tontti on tyhjä, siihen on istutettu puita. Parikymmentä vuotta sitten aurinko paistoi ja kävimme ostamassa Eskolta jäätelöä uintireissujen jälkeen. Muistot tulvivat. Entistä ei enää ole.

Linja-auto pysähtyy. Muistot ovat ikuisia, mutta nykyhetki on ainoa mitä meillä todella on.