Aivolohkoa rasittava väsymyksen tunne kasvaa samaa tahtia pimeyden laskeutuessa. Siitäkin huolimatta, että aamuisin ei meinaa silmäluomet liikkua ja olo on kuin vampyyrilla ilman veriateriaa sysimustassa yössä, on kokonaiskuva yllättävän tarkka ja henkinen olotila positiivisen puolella. Ei tässä mitään hätää ole, kyllähän sitä viikonloppuna ehtii sitten levätä. Tai viimeistään puupenaalissa. Tammisessa yksiössä. Pitkässä puupalttoossa.

Päivän tehtävälistaa tähän asti (oikeasti tehtäviä oli 42 kpl, joista tein 90%, mutta tässä tärkeimmät tätä lokimerkintää varten):

• 2421 ml vettä
• Pidempi blogikirjoitus kirjoittamisesta: Minustako kirjailija?
• Onnistunut omistajien palaveri, asiat menevät eteenpäin
• 4 tuntia 50 minuuttia koodaamista, joka on +58% keskimääräistä päivää parempi juuri tähän aikaan vuodesta

Terapia ja perheneuvola peruuntuivat. Porukka on nyt flunssassa joka puolella. Meillä on sairastaneet kaikki paitsi minä. Veera sairasti lenssun kaksikin kertaa. Ei sentään korona. Itse pysyn terveenä, koputtaa puuta. Ilmeisesti jotain vaikutusta päivittäisellä vitamiini- ja sinkkicocktaililla.

Lenkki taisi nyt peruuntua tältä päivältä. Mutta tällä kertaa sen arvoista.

Stressitasot 23%. Oudon tarkka luku, mutta mitä sitten?

Liikaa ajatuksia. On hankala rauhoittua nukkumaan, kun pään sisällä vilisee ajatusten valtatie. Päässä pyörii liiketoiminnallisia, taloudellisia ja teknisiä aiheita. Välillä ajatukset poikkeavat oman elämän haaveista lähipiirin tulevaisuuteen, ihmisyyden ja elämän peruskysymyksistä aina kuolemaan saakka.

Huolet ovat pysyneet mukavasti taka-alalla viime aikoina, mutta etenkin öisin ne nostavat päätään. Mietin kuurosokeuteen johtavan Usherin oireyhtymän kanssa elävän vaimoni näköaistia, että mitenhän se tuosta etenee. Se siis tosiaan on etenevä sairaus, jota ei näe päällepäin. Mietipäs omalle kohdallesi tilanne, jossa näköaistia viedään pala palalta pois… Välillä arjessa unohdan koko pirun sairauden, kun itse näen ja kuulen normaalisti. Ehdinköhän rakentaa ajoissa meille paremman elämän niin, että hän ehtii myös nähdä sen? Ehdimmekö yhdessä näkemään maailmaa?

Joskus myös mietin rooliani isänä. Olenko tarpeeksi läsnä? En minä ole kovin hyvä suunnittelemaan mitään ohjelmaa. Aika vähiin jäävät Leikkimaat ja huvittelut arjessa. Pitäisi osata keskittyä myös jälkikasvuun, eikä vain aina olla mäkättämässä siitä kun huone on sotkuinen. Vaikka suoriudun varmasti keskivertoa paremmin isänä, poden silti välillä huonoa omaatuntoa siitä, että lapset kasvavat ja unohdan antaa heille huomiota, jonka he ansaitsevat.

Välillä haikailen menneitä, vaikka se vasta turhaa onkin. Mitään en kadu, sillä sitä edesmennyt isäni teki ihan riittävästi. On kuitenkin hieman ikävä niitä aikoja kun lapset olivat pieniä ja isäni oli elossa. Olisin vienyt lapsiani enemmän papan luokse maaseudulle. Enää ei ole mitään. Ei pappaa, eikä tölliä. Kaikki on katoavaista.

No, ehkä lopetan tämän turhanpäiväisen murehtimisen ja yritän nukkua sen viisi ja puoli tuntia. Pari kuukautta sujui niin hienosti, mutta nyt on jäänyt jotenkin unet vähille.

Ehkä tämä tästä taas. Hyvää yötä.

Eilen kerroin Stand Up -appista seisomapöydän omaaville. Samalla idealla löytyy Macin menubarissa elävä sovellus veden juomiselle. Tämä pieni app nimeltään Mizu on ilmainen ja avointa lähdekoodia. Löytyy GitHubista.

Tänään on vielä vaikeampi saada silmät auki kuin eilen. Selässä nykii elohiiri jo toista päivää. Siis selässä. Elohiiri. Todella hämmentävää.

Menin jo kymmenen aikaan pötkölleen eilen ja katselin Another Lifen toista tuotantokautta, joka ei meinannut millään ottaa tuulta alleen, kunnes mielenkiintoinen jakso osui kohdalle vasta puoli yhdentoista aikaan, jolloin olin todella väsynyt. Toinen kausi on ollut jotenkin paljon saippuaoopperamaisempaa ja ylinäytellympää ensimmäiseen verrattuna. Pidän silti oikein kovasti, koska avaruus ja sen teoriat kiehtovat. Minulle ei ole mitään väliä, vaikka on vähän sinnepäin, kunhan kokonaisus pelittää.

Jätin jakson kesken ennen yhtätoista ja vaikka kello oli jo 23:05 kun suljin silmäni, laitoin tavoitteisiini että menin nukkumaan ennen yhtätoista. Vähän armoa pitää itselleen antaa.

Näin suunnitelmanomaisia unia siitä, että saavutin kaikki lähivuosien tavoitteeni, joita siis ovat:

• Streetgazerilta levy (tai edes biisi) ennen vuodenvaihdetta
• Tietokirjalleni kustannussopimus

Kumpikin kuulostaa tällä hetkellä mahdottomalta, sillä ihmisellä voi olla vain yksi ”projekti” (sunnuntaina kerroin kuinka en pidä sanasta) kerrallaan. Tällä hetkellä keskityn täysillä Dudeen ja tasapainoiseen elämään, jotta suoriudun töistäni ja koodailuistani. Musiikki ja kirjahommat odottavat sopivaa aikaa.

Kirjalle olisi tarkoitus kehitellä jossain välissä jonkinlainen esittelysivu, vaikkapa tänne Rollemaahan. Kirjani käsikirjoituksessa on 28747 sanaa, mutta en ole kirjoittanut sitä pariin kuukauteen motivaatiosyistä. Muita juttuja olen kirjoittanut päivittäin, kuten näkyy.

Uni jäi kesken ja varmaan siksi väsyttääkin niin paljon. Seitsemän ja puoli tuntia on joskus näköjään paljon huonompi juttu kuin kuusituntinen vakiomäärä. Ehkä tämä tästä pikkuhiljaa taas. Hyvää huomenta vain sinulle, joka tätä jostain syystä lukee.