Meinasin myöhästyä. Parin kuukauden kirjoitusputki oli katketa. Tein töitä tänään kirjaimellisesti koko päivän ja tulin äsken vasta kotiin. Kyllä, tulin kotiin töistä noin puoli kahdeltatoista illalla. Tai siis yöllä. Hullun hommaa, mutta olenkin sairas mies.

Kelataan hieman taaksepäin. Tänään heräsin kuudelta ja lähdin aamulenkille, eli sama kaava kuin eilenkin. Sää on ollut tänään erittäin tuulinen ja liukas, sillä ulkolämpötila on lauhtunut kunnolla. Piti hidastaa vauhtia satamassa, jotta en olisi liukastunut. Mutta samalla hetkellä tuuli heitti pipon päästä.

Yhdeksän aikaan kävin rouvan kanssa ottamassa kolmannen koronarokotteen. Ei ole vieläkään juuri oireita tullut, mutta hieman kipeähän tuo vasen käsi on. Onneksi nukun oikealla kyljellä. Hoitohenkilökunta sanoi, että ei kannata lenkkeillä kolmeen päivään. Kysyin vielä erikseen, milloin voisin taas lähteä aamulenkille. Kuulemma sunnuntaina vasta, sydäntulehdusriskin vuoksi. Katkeaa hyvä kymmenen päivän lenkkiputki, mutta arvostan terveyttäni ja uskon hoitohenkilökuntaa. Mieluummin valitsen terveyden kuin jonkin uudenvuodenhaasteen läpäisemisen. Aina voi ottaa vaikka helmikuun juoksuhaasteen itsekseen uusiksi.

Töissä vilskettä ja vilinää. Tänään oli tarkoitus asentaa uusi palvelin, mutta pääsimme sen kimppuun vasta lounaan jälkeen. Samalla jatkoimme asioiden dokumentointia. Mitä kattavammaksi dokumentaatiota kirjoittaa, sitä enemmän huomaa siinä puutteita. On jännä juttu miten paljon sitä osaakaan, mutta miten vähän on laittanut järjestelmällisesti tietoa ylös. Jatkossa tämä(kin) asia on mintissä.

Jouduimme vaiheistamaan asennushommien toisen osan ensi viikolle, niin paljon on tekemistä. Ainakaan työt eivät lopu ja tekeminen on mielekästä.

Päivää ei jäänyt hirveästi jäljelle. Kotiin tullessani kaikki olivat jo nukkumassa. Hetken ihmettelen, että mitähän oikein tapahtui ja miksi. Joskus näitäkin päiviä tarvitaan.

Huomenna on hieronta heti aamusta maailman parhaalla hierojalla. Pitää aina tässä kohtaa sanoa, että minua hieroo sama ihminen, joka on ollut hieromassa F1-formulakuljettajia. Aika hullua sekin.

Valitsin myös olla huomenna etänä. Ehkä kotitoimistolla pääsee laskeutumaan tuurilla mukavammin perjantaihin, kun koko viikko on ollut aikamoista sosialisoimista ja myllyä.

Silmät painuvat kiinni. Toivottavasti ensi viikon palvelinhommissa ei mene ihan koko päivää… Onneksi kalkkiviivat häämöttävät.

23:51. Over and out.

Takki tyhjä. Ensimmäinen hieman ahdistavampi päivä tällä viikolla. Kun maanantaista tiistaihin sai olla aika rauhassa, tänään on todo-lista ollut pitkä kuin nälkävuosi.

Lehtijuttu on nyt ulkona. Kirjoitan aiheesta lisää vähän pidemmästi myöhemmin.

Päivän päätteeksi jaksoin vaivoin tilata pikaruokaa ja asettua mukavasti.

On silti mukavaa olla taas kotona.

Herätys seitsemältä. Jostain syystä älykäs herätys ei osannut herättää aikaisemmin. Kuusi tuntia ja neljäkymmentäkuusi minuuttia melko hyvää unta. Hampaiden pesu, lenkkivaatteet niskaan otsalamppu pipon päälle ja ulos juoksemaan. On muuten hieman jännempää juosta säkkipimeässä maaseudulla. Ilman otsalamppua ei olisi nähnyt mitään. Kahdenkymmenenneljän asteen pakkasessa hengitys höyrystyi eteenpäin ja haittasi alussa näkyvyyttä. Juoksin kilometrin ja sitten käännyin takaisin, jolloin kokonaismatkaksi muodostui kaksi kilometriä. Hyytävän kylmä ja hieman pelottava juosta pimeällä, mutta niin vain läksin. Huomenna uusiksi.

Klapit loppuivat ja uusia onkin ilmeisesti kuuden kilometrin päässä. Tätä emme voineet ennakoida. Jatkoroikka oli rikki, joten autoa ei saatu lämmitettyä. Muuten aivan mainio majapaikka, mutta näistä tulee hieman miinusta. Jäi takka lämmittämättä ja päivällä tuli sisälläkin hieman kylmä. Onneksi iltaa kohden ilma lauhtui. Paljuun mentäessä olikin enää seitsemän astetta pakkasta. Sitten tuli saunottua, vilvoiteltua ja taas saunottua.

Mukava fiilis tästäkin päivästä. Meillä on huippuporukka koossa. Firman työkalut, codebase, dokumentaatio, front end-puoli, back end-puoli ja kaikki muukin tekkiin liittyvä kehittyi taas huimasti eteenpäin. Jotenkin hyvä fiilis, kun asiat menevät eteenpäin. Ja ennen kaikkea on hyvä ilmapiiri. Tämä on kuin tiivis kaveriporukka, jonka kanssa saa viettää päivittäin laatuaikaa.

Huomenna matkaamme takaisin Jyväskylään.

Tällainen hiljainen ja syrjäinen paikka voisi toimia muulloinkin. Vaatisi vain riittävästi klapeja talvella ja jonkun autokyydin. Voisin hyvin kuvitella kirjoittavani täällä kirjaa omassa rauhassa.

Midnight Smooth Jazz soi. Hetken päästä unten maille, pimeään huoneeseen, säkkipimeään hiljaisuuteen. Kuin kohdussa taas olisi. Jotain upeaa tässä luonnon helmassa olemisessa on. Keskitalvella, keskellä ei-mitään. Ulkona on vain hetken valoisaa, ja sitten niin pimeää, että tuntuu kuin olisi yksin maailmassa.

Elämää, sen paremmassa muodossa.

Tänään starttasi Duden deviretriitti. Kyse on firman tapahtuma, jossa lähdemme kehitystiimin voimin keskelle ei mitään kehittämään tekniikkaan liittyviä asioita. Siinä samalla pyrimme ottamaan rennosti saunoen ja rauhoittuen. Tänä vuonna pääsimme oikeasti kauas pois, Mämminiemeen. Kelorakenteinen rakennus, jossa kaikki viimeisen päälle ja näköala järvelle.

Mikä olisi voinut mennä paremmin?

Harvinaista herkkua päästä saunasta suoraan lumihankeen paukkupakkasiin. Hangesta tultuani huomasin, että vihkisormustani ei ole enää sormessa. Sinne se jäi, lumihankeen. Olen laihtunut sen verran, että sormus on ollut jo pidempään löysällä ja välillä vaarassa pudota. Nyt kävi näin.

Rouva ei onneksi ollut tästä liikaa harmissaan. Loppuviikosta käymme kultasepänliikkeessä molemmat sovittamassa ja hommaamassa uudet sormukset.

Yhdeksään mennessä ylös, ulos ja lenkille. Hyvä fiilis edelleen. Vähän pilvistä tänään, mutta ei haittaa. Ahdistus on koittanut nostaa päätään tänään, mutta koitan keskittyä hyvään.

Otin lihaskuntoilut juoksuhaasteen ajaksi pois viikkotavoitteistani. En jostain syystä saa aikaiseksi sovittaa ylimääräistä jumppamaton esillelaittoa, treenaamista ja suihkussa käyntiä juoksulenkin ja lounaan väliselle ajalle ja myöhemmin päivästä ajatus tuntuu sitäkin vaikeammalta. Katsotaan taas myöhemmin. Ehkä.

Soittelin lenkin jälkeen pianolla Hans Zimmerin Interstellaria, sitä helppoa kohtaa. Jotenkin aina soittaessani tuntuu, että en osaa mitään. Mutta tiedän, että osaan jotain. Sen täytyy riittää.

Inventaarioprojekti etenee ja viiden pussillisen verran tavaraa jo annettu tai heitetty pois. Tänään pääsin vihdoin olutlasi- ja -paitakokoelmastani eroon, joku vanhempi mies kävi hakemassa pojalleen. 27 lasia, 3 t-paitaa. Ihmisille kelpaa tavara, samalla kun minä haluan hankkiutua siitä eroon.

Yksi asia päivässä kohti selkeämpää ja stressittömämpää elämää.