Aamun lenkkikelit alkavat olla kohdillaan. Aika kuluu nopeasti. Jos eilinen oli timanttinen, tämä päivä on ollut erilainen. Etäpäivä ja hidas startti. Aamu alkaa riitelyllä ja asioiden hoidolla, joista molemmista selviydytään voittajana. Ajoittainen negatiivisuus kuuluu elämään. Ei kaikkea voi aina viedä posin kautta, se ei vain ole yksinkertaisesti mahdollista. Ihminen ei ole kone. Tulee alamäkiä ja ylämäkiä. Se on osa tätä sekoilua.

Vaikka olen saanut nukuttua jälleen yli seitsemän tuntia, jostain syystä unet jäävät tällä kertaa kesken. Päivä lähtee käyntiin niin sanotusti ”väärällä jalalla”. Aamupala antaa uutta energiaa ja kahvikupponen piristää.

Päätän lähteä syömään päivällisen muiden kanssa, vaikka etätoimistolta teenkin. Keskiviikko on nimittäin keittopäivä. Verson kalakeitto on äärettömän hyvää, suosittelen lämpimästi. Ennen lounaalle lompsimista vien taas läjän romurautaa Clas Ohlsonin kierrätyspisteelle. ”Tässä olisi nämä isommat”, tokaisen tiskille. Alkavat varmaan vähitellen muistamaan naaman.

Romun mukana on myös älykelloni Fitbit Ionic, joka recallattiin hiljattain. Kuvittelin, että saisin jonkun nimellisen -20% alennuksen verkkokauppaan, sillä älykellolla alkaa olla jo useampi vuosi ikää. Sain kuitenkin kolmesataa euroa ja -40% alennuksen. Melko kohtuullista! Ostin itselleni uudeksi kelloksi Fitbit Sensen ja vaimolleni Fitbit Versa 3:n.

Lounaan jälkeen ties mitä sälää meinaa tunkea väliin, mutta pystyn pitäytymään aikatauluissani. Päivä osoittautuu oikein mainioksi kokonaisuudeksi.

Nyt olisi taas muutama tunti peliaikaa. Kirjaimellisesti peliaikaa, nimittäin Overwatch kiinnostaa. Ehkä sen jälkeen luen vielä kirjaa. Kello yhdentoista nukkumaanmenoaika on pitänyt tällä viikolla kiitettävästi.

Hyvä päivä tänään. Olen saanut paljon aikaan ja on ollut virkeä olo harvinaisen pitkään. Ottamani ajanhallintamallin myötä on tullut mentyä nukkumaankin ”ajoissa”, eli ennen yhtätoista. Unta kertyy silloin 7-8 tuntia. On hämmästyttävää, miten suuri merkitys päivän vireystasoon on jo yhdellä tai kahdella lisätunnilla yöuniin.

Tässä päivässä ei ole mitään ihmeellistä kerrottavaa. Paljon työasioita, perheasioita. Vaikka tekemistä riittää niin ei ole kiireen tuntua. Väsymys alkaa pikku hiljaa tuntua, mutta niin kuuluukin tässä kohtaa päivää.

Tänään olen kiitollinen hyvistä työkavereista ja perheestäni.

Saatan palkita itseni Overwatchilla ja energiajuomalla.

Luin tänään vihdoin Leo Straniuksen kirjan Tehokkuuden taika. Rick Pastoorin GRIPin ja monen muun teoksen muassa kirja antoi vinkkejä ja täydensi jo olemassa olevaa produktiivisuusmalliani. Olen aikatauluttanut, tilastoinut ja kellottanut kaiken tekemiseni jossain määrin jo vuosia, mutta nyt päätin kokeilla kuluvan viikon ajan myös vapaa-ajan aikatauluttamista. Muutama vuosi sitten kokeilemani SmarterTime osoittautui pidemmän päälle raskaaksi ja ahdistavaksi logitukseksi, joka levähti käsiin, mutta nykyään minulla on parempi malli tekemiseen ja kunnon työkalut.

Ehdin käyttää Tweekiä pari kuukautta ja kirjoittaa siitä blogauksenkin, mutta työkalu ei ollut kuitenkaan riittävä, vaikka klikkiotsikko ”paras työkalu” jäikin elämään kirjoitukseen. Olen käyttänyt Sunsamaa nyt muutaman viikon työasioissa, enkä enää vaihtaisi mihinkään. Se toimii Todoistin kanssa yksiin ja todennäköisesti hyvin pian korvaa sen kokonaan. Sunsama tukee täydellisesti muunmuassa Pastoorin GRIP-kirjassaan hehkuttamaa block based tasks -mallia, mutta myös Straniuksen aikataulutusmallia. Oma tyylini on vähän kuin näiden joustava hybridi, varmasti hyvin lähellä Straniuksen mallia.

Aika näyttää lisääkö vai vähentääkö tämä tehokkuuttani ja ahdistustani ja rajoittaako vai vapauttaako tämä aikaa elämässäni. Yhden päivän otannalla tuntuu hyvältä, eikä ollenkaan kiireiselle tai kaaottiselle. Päivällä passikuvassa ramppaaminen ja lasten asioiden hoitaminen hieman tuppasi ahdistamaan ja lisäämään kiireen tuntua, mutta sitä ne tekisivät ilman kalenteripohjaisia tehtäviäkin.

Aion kirjoittaa tästä todennäköisesti ihan kunnon blogitekstinkin, mutta varaan sille kunnolla aikaa. Asia on listalla ”ei tärkeät, ei kiireelliset” Eisenhowerin matriisin mukaan.

Tämä maanantai näyttää tässä kohtaa tältä (kuvankaappauksen otin juuri ennen kirjoittamisen aloittamista):

Tämän tekstin kirjoittamisessa kesti 16 minuuttia, 39 sekuntia. Tiedän, koska kellotin ajan.

Puoli yhdeksän. Se on ilmeisesti luonnollinen aika herätä juuri minulle. Lauantain ja sunnuntain välinen yö on yleensä viikon ainoa pätkä, jolloin pystyn nukkumaan yhdeksän tuntia hyvälaatuista unta. Kaikkina muina päivinä unimäärä jää liian vähäiseksi. Sentään en herää öisin. Ne uniongelmat, joita minulla joskus oli, tuntuvat nykyään utopialta.

Juha pyytää lenkille. Mukavaa vaihtelua. Ajattelin pitää lepopäivän, mutta sää on hyvä, joten lähden heti aamupalan jälkeen ulos. Järven kiertäminen ja kotiin takaisin kävely menee nopeasti. Kaksi ja puoli tuntia, noin viisitoista kilometriä, kuin siivillä.

Illalla elokuva, ruoanlaittoa, himmailua. Tänäänkin särkee päätä. Johtuu todennäköisesti siitä, että syön liian epäsäännöllisesti liikuntaan nähden, sillä päänsärky iskee aina liikkumisen ja syömisen välissä. Välillä ärsyttää, kun liikuntaa harrastaessa pitäisi syödä koko ajan jotain pientä. Syömisessäni on yhä opeteltavaa. Jos ei muussa niin syömisväleissä.

Huomenna taas työmaalle. Ennen sitä pelaillaanpas vaikka videopelejä.

”Tästä on hieman vaikeaa kulkea”, toteaa iäkäs mies jäälle mentäessä. Vanhus kantaa suksia kainalossaan. Totean samaa ja ehdotan siirtymistä vasemmalle, jossa on tasaisemman porrastukset. ”Pääsettekö jäälle varmasti?”, kysyn perään, mutta harmaahapsi on jo melkein perillä ja toteaa kiitokset, vaikka en edes ehdi ojentaa kättäni.

Kävellessäni jään poikki katson ympärilleni. Joku heittää keppiä koiralleen. Pariskunnat kävelevät kauempana. Aurinko paistaa. Ilmassa on positiivinen vire. Tämän takia lähden ulos, vaikka vapaapäivänä erakkoluonteeni leikittelee usein ajatuksella jättää lauantaiulkoilu väliin. Nyt muistan miksi kannattaa lähteä.

Klassinen lauantain kymmenen kilometriä lyhenee viiden kilometrin lenkkiin, koska Äijälän sillalla alkaa heikottamaan. Olen juossut liian lujaa huomaamattani, eikä kymmeneltä nautittu aamupalajogurtti ole antanut riittävästi energiaa. Päätän ottaa tiukan loppukirin ja lopettaa juoksemisen puolessa välissä. Olen silti tyytyväinen. Kirjoitan lenkkilokin ja jatkan kävelyllä. Matti kysyi Twitterissä porukkalenkille Halssilaan, mutta skippasin sen. Jotenkin on hirveän vaikea lähteä sosialisoitumaan, edes sitä vähää. Ehkä vielä joskus.

Loppupäivän vietän siivoillessa ja touhuillessa ja jossain vaiheessa on otettava muutama Overwatch-comppi. Sauna, kanansiivet. Tämä päivä on jo nyt mestariteos.