Selasin hiljattain omakanta-varmuuskopiotani. Olen tallentanut kaikki minuun liittyvät tekstit, koska mikään tietokanta ei säilytä tietojaan ikuisuuksiin. Varsinkin omat potilastietoni haluan omistaa myös itse. Löysin aiempien potilastekstieni seasta seitsemän vuoden takaisen tilanteen, josta haluan nyt jakaa katkelman julkisesti lukijani kanssa.

18.11.2015
Hoidon suunnittelu
Kuntoutus (Käynti)

Kyseessä 27-vuotias mies, jolla todettu ahdistuneisuushäiriö. Esitietojen osalta kts.yst. aikaisemmat käyntitekstit. Ak tavannut potilaan 20.11.2015. Silloin diagnosoitu F41.3 ja kyseessä nyt Kelan psykoterapia.

Potilaan psyykkinen vointi ennallaan. Melkein joka päivä on ahdistusta, lisäksi joskus paniikkikohtauksia. Potilaalla paljon töitä ja lisäksi kotona ajoittain iso vastuu vaimon sairauden takia ja koko perhe tarvitsee paljon apua ja tukea.

Usein tekee töitä iltaisin tai yöllä. Yö on rauhallinen aika potilaan mukaan. Mutta itse myöntää, että on koko ajan väsynyt ja nukkuu vain 3-4 tuntia. Jännittynyt, vaikea rentoutua. Paljon ajatuksia elämästä ja omasta pärjäämisestä.

Potilaan mukaan hänelle sopii kun on paljon tekemistä, koska vapaalla ajalla tulee enemmän ahdistusta ja huolia.

Potilaskertomus on lievemmästä päästä kuin vaikeampi tilanne 2013, jolloin kärsin dissosiaatiohäiriöstä. Yhteensä diagnooseja minulla on ollut yhtä aikaa kolme, enää vain yksi.

Muistan nuo ajat etäisesti, vaikka hyvin sumuisaa aikaa olikin. En ymmärrä, miten jaksoin moista, varsinkin kun monesti mukana oli vielä alkoholikin (muuten, jos luet yhden kirjoituksen tänään, lue tämä: Kuningas Alkoholi).

Olen onnekas ja sinnikäs. Vaikka monesti oli lähellä, en silti luisunut kuilun pohjalle, vaan pääsin sieltä hitaasti, mutta varmasti ylös. En ole enää vuosiin tehnyt öisin töitä tai ollut henkisesti rapakunnossa. Kärsin edelleen ahdistuneisuushäiriöstä, mutta se on hallinnassa ja hoidossa.

On jotenkin upeaa, että voi lopettaa työt neljältä ja tehdä jotain ihan muuta. Pystyn pysähtymään keskellä päivää ja nauttimaan juuri tästä hetkestä. Katson keväistä auringon valoa ja olen kiitollinen siitä. Tavalliset ”mindfulness”-hetket ovat osa päivittäistä arkea. Enää ei mene niin vauhdilla tai syvään päätyyn.

Tämä toimii. Hullu juttu, että täyskäännös lopulta onnistui. Onhan tässä ollut elämän alkutaipaleella ihan tarpeeksi vastoinkäymisiä yhden elämän kohdalle. Jatkossa niitä ei enää tarvitsisi tulla, mutta hyväksyn, että ne kuuluvat elämään.

Kävi miten kävi, ainakin asenteeni on tulevaisuuden suhteen positiivinen. Mennyt opettaa elämään juuri nyt. Vuoraan tieni jatkossa hyvillä asioilla.

Päivän kulku on ollut täsmälleen samanlainen kuin viime sunnuntaina.

Jostain syystä viikonloppuisin särkee päätä. Niin tänäänkin. Mikähän tässä nyt oikein on?

Tänään olen ollut kiitollinen lenkkikaverista, saunasta, inkivääristä ja sushista.

Katsotut elokuvat:

• Last night in Soho
• Spider-Man: No Way Home

Tänään ei ole jostain syystä hirveästi motia kirjoittaa. Lenkki, sauna ja oleilua. Hämmästelen, että kello onkin jo noin paljon, mutta toisaalta nukuin aamun ohitse. Heräsin puoli seitsemältä, mutta hetken hämmästeltyäni jatkoin unia aina puoleen päivään saakka.

Pohjoismyrsky kurittanut tänään.

Lenkkiloki:

Tuntui tällä kertaa raskaalta ja hitaalta. Silti kokonaisuus voiton puolella.

Plussaa:
– Uusi kello toimii hienosti
– Kaunis keli
– Vettä mukana: Ei iskenyt päänsärky
– Juoksin kymmenen kilometriä!

Miinusta:
– Liian tuulista, raskasta juosta vastatuuleen
– Ponnari olisi ollut hyvä idea, nyt tukka meni silmiin, korviin ja suuhun
– Kuulokkeet meinasivat pudota koko ajan tuulen ja hiuksien takia
– Vasemman kengän nauhat aukesivat neljä kertaa
– Silmälasit meinasivat lentää tuulessa, olisi pitänyt jättää kotiin

Strava

Harmaa perjantai. Sään lisäksi myös mieliala on heitellyt. Työpäivä sujuu hyvin ja töiden jälkeen palkitsen itseni sushilla. Loppupäivän kalenterissa ei ole mitään.

Nyt aion vain olla.

Aamulla vien pojan ADD-kyselyt perheneuvolaan. NEPSY tai ADHD ei minusta kuulosta meidän lapselta, mutta saa nähdä miten tämä etenee.

Palaveripäivä pitkästä aikaa. Jotenkin sitä osaa arvostaa asiakkaiden tapaamista livenä ihan eri tavalla, kun on tuota globaalia pandemiaa ja kaikkea. Jutustelua siitä mites korona teillä ja mites korona meillä. Palaveri menee hienosti.

Otan tänään tarkoituksella vähän rennommin, sillä viime päivät ovat olleet aikamoista tykitystä.

Töistä tullessa käyn hakemassa kestokahvitilaukseni Postin automaatista ja suuntaan seuraavaksi DHL:n automaatille. DHL:n automaatit ovat aina olleet aivan susia. Ensin syötät liian pitkän koodin, sitten nimesi, sitten koitat suhrustaa sormella jonkinnäköistä nimikirjoitusta, joka ei meinaa millään mennä perille.

Kahdenkymmenen yrityksen jälkeen en edes yritä saada itseni näköistä nimmaria aikaan, vaan suherran vaan jotain kunhan menee läpi. Näissä näytöissä tuntuu muutenkin olevan aina kosketushäiriö, eli piirtäminen aiheuttaa pitkiä poikkiviivoja. Välillä lähes mahdotonta saada nimmaria taululle. Vihdoin nappi kuitenkin aktivoituu ja pääsen navaamaan luukun. Luukussa on Fitbit, jonka aion unboxata illalla. Tästäkin taisin mainita eilen.

Illalla poika pyytää ostamaan Minecraft Realmsin Microsoft Storesta. Kiroilen, kun maksu ei mene läpi. Jotain kryptisiä store-erroreita. Virhe viittaa siihen, että Region olisi jotenkin eri Minecraft appissa verrattuna siihen mitä se on Microsoft Storessa.

Ei auta, vaikka kaikki asetukset ovat Suomessa, silti aina tulee dollarit ja virhe, että maksua ei voi tehdä jenkkien storessa. Kirjautuminen ohjaa nettiselaimeen, profiilin muokkaus ohjaa Xbox-tilille. Sekavaa paskaa, alkaa hermo kiristyä. Vaikka tähän asti on ollut niin hyvä fiilis koko päivän nyt kaikki on pilalla. Yritän kaikkeni puolitoista tuntia ja lopulta luovutan. Saa poika olla ilman Minecraft Realmsia. Pitäköön Microsoft tunkkinsa.

Nyt ruokailen ja hengitän.

Huomenna on perjantai.