Sunnuntaipäivä on kulunut hurjaa vauhtia. Aamupala, järven kierto Juhan kanssa, lounas. Sitten äiti tulee kylään siskontyttärieni kanssa. Siinä se päivä vierähtääkin kahvia juodessa ja rupatellessa. Yht’äkkiä on ilta ja muistan lupaamani elokuvaillan. Katsomme vaimon kanssa Let Him Go (2020). Yllättävän hyvä. Arvio löytyy tuttuun tapaan Rollekinosta.

Rclonen säätö verkkolevylle jäi hieman kesken. Säädänpä loppuun.

Tänään ei ole kalenterissa mitään. Aion pitää päivän ”villinä korttina”, eli teen asioita ilman suunnitelmaa. Tavallaan kuitenkin alitajuisesti minulla on päähäni rakennettu kalenteri myös tällaisten päivien varalle. Vapaapäivänä otan rennosti ja menen fiiliksen mukaan. Katson sarjoja tai elokuvan, pelaan Overwatchia, syön jotain hyvää. Välissä saatan kuunnella äänikirjaa ja vaikkapa siivoilla samalla. On mukavaa, ettei tarvitse tehdä mitään ihmeellistä.

Lauantaisin juoksen yleensä kymmenen kilometrin lenkin, mutta nyt ensimmäistä kertaa tänä vuonna on jalkoja hieman särkenyt. Pidän siis lepopäivän tänään. Huomenna kiertämään järvi.

Hyvää lauantaita!

Tänään on hyvä fiilis. Pääsin lopettamaan työt ajoissa. Tehokas viikko. Oikeastaan supertehokas.

Nyt relaan.

Ei mulla muuta.

Kalenteriin ei mahdu kaikkea. On se ainakin järkevöitynyt siitä maanantaista, jossa oli aivan liian pieniä palkkeja. Kalenteriin liitetyssä tehtävälistassa on se hyvä ominaisuus, että tulee oikeasti tehtyä vain ne asiat joita ehtii tehdä päivän aikana. Nimittäin kaikkea ei ehdi. Ei millään. Tästä ”uudesta” tavasta (koko vuoden oikeasti ollut käytössä) pitäisi kirjoittaa pidemmästi. Paremmalla ajalla. Sitten joskus.

Normipäivä. Miten on jo torstai? Päivän työtehtävät vähän poukkoilevat. Tehtävä aina odottaa jotain minusta riippumatonta. Yritän taklata niitä mitä pystyn. Sen pitää riittää.

Työt venyvät iltakuuteen. Lopulta menee iltaseitsemään, kun pitää jotain välissä syödäkin. Kellon viisarit vilistävät eteenpäin.

Seitsemän jälkeen otan vaimon mukaan ja lähdemme noutamaan saapuneita henkilökorttia ja passia. Ne pitävät valtuuttaa, koska henkilöllisyyden todistamiseen tarvitsee henkilökortin tai passin – jotka siis ovat juuri ne, joita olen hakemassa. Siispä vaimo valtuuttaa. Noudettuamme paperit palaamme kotiin, vaikka alunperin oli tarkoitus käydä ostamassa PlayStation 4:een uusi kiintolevy. Clas Ohlson on menossa kiinni, eikä siellä myydä muuta kuin kalliita SSD-levyjä. Päätän hakea huomenna Multitronicista HDD:n.

Olen lähdössä kesäkuussa Portugaliin WordCamp Europeen. Viimeksi kävin ulkomailla vuonna 2019, Israelissa sirottelemassa isäni tuhkat ja Berliinissä, WordCamp Europe 2019:ssä. En hirveästi tykkää matkustella, mutta pitkästä aikaa on mukava nähdä jotain uutta.

Portugalissa en ole käynyt koskaan aikaisemmin. Hieman jännitän matkaa, mutta olen aina jännittänyt. Ei auta yhtään, että katsoin joku aika sitten kohutun Boeing-dokumenttielokuvan. Lentolippuja ostaessa varmistin, ettei lentokonekalustossa ole Boeingia. Finnair ja Air France ovat luotettavia ja käyttävät mm. Airbusia. Boeing on boikotissa.

Loppuisipa tämä vauhti jo. Maaliskuussa on mielialapäivyrini mukaan ollut vain kaksi päivää, jolloin ei ole ahdistanut laisinkaan. Päivissä on aivan liikaa sisältöä. Haluaisin jonnekin metsään tai vuorille, yksin, rauhassa. Välillä tuntuu, että en voi hengittää. On jotenkin niin tukala olo henkisesti. Terapeutitkin ovat kaikki kiven alla.

Kaikki on hyvin.

Huomenna on uusi päivä.

Jostain syystä sisäisen kellon sekoilu jatkuu edelleen. Heräsin nimittäin ilman mitään syytä täsmälleen samaan aikaan kuin eilen, kolmen jälkeen yöllä. Ärsyttävää.

Päivä on kulunut vähän liiankin nopeasti. Vähän kaikkea päässyt tekemään. Tytär täyttää tänään 13 vuotta, onnea Lotta! Ensimmäisenä herätessään lauloin totta kai onnittelulaulun. Hommasin hänelle keltaisen Mahalo-ukulelen ja headsetin pelailua varten. Olivat mieluisat lahjat. Lotta ja soitin, sitä on mukava kuunnella.

Pöydät ovat notkollaan herkkuja. Ei tarvitse syödä kuin muutamat fasupalat niin illan kalorimäärä on täynnä.

On jotenkin mukavaa, että ambivertti tyttäreni ei halua kotijuhlia. Menevät kuulemma kavereidensa kanssa syömään myöhemmin. Tyttö viihtyy enimmäkseen omassa rauhassa.

Tein lapsilleni huvikseni huuhaa-persoonallisuustestit muutama päivä sitten. Ei minulla siihen mitään erityistä syytä ollut. Oli mukavaa kysellä kummaltakin vuoron perään kysymykset ja tarkistaa miten hyvin tunnen omat lapseni. Kaksitoistavuotias Kolmetoistavuotias Lotta on ENFP-T, 54% ekstrovertti. Kahdeksanvuotias Manu on horoskoopinomaisen testin mukaan INFJ-T, 90% introvertti. Minä ja vaimoni olemme molemmat INFJ-A, 70-80% introverttejä.

Persoonallisuustesti on lähinnä suuntaa-antavaa ”millainen eläin olet?” -tyyppistä viihdykettä. Me olemme kuitenkin paljon monimutkaisempia olentoja kuin mikään yksittäinen piirre yksinään määrittää. Pääasia, että tiedämme itse ketä olemme.