Olen introvertti, eli en ole luonnostaan sosiaalinen, enkä varsinkaan lähtökohtaisesti hakeudu muiden seuraan. Jossain vaiheessa elämää kärsin jopa sosiaalisten tilanteiden pelosta. Aikuisiällä olen opetellut olemaan ihmisten seurassa, mutta olen silti aina kuin vieraalla planeetalla kotini ulkopuolella. Työporukasta on tullut vuosien varrella sen verran tiivis, että toimistolla viihdyn mainiosti.

Tekstitse viestiminen on minulle luonnollista ja elän elämääni pääosin digitaalisten laitteiden kautta. Siitä huolimatta olen joutunut vasta kolmekymppisenä opettelemaan mm. äänellä viestimisen Discordissa. Aloitin tiimi-FPS:n myöhään heränneenä vasta pari vuotta sitten hommatessani uuden pöytäkoneen. On ollut jotenkin vähän kuumottavaa pistää headset päähän, kun yleensä pysyn poissa kanavilta. Nettipelailun voice chat ja ”callouttailu” ei vain tule minulta luonnostaan. Minulla kestää pitkään päästä sisään edes nörttiporukoihin.

Minusta on jotenkin samaan aikaan siistiä ja pelottavaa pelata esimerkiksi Overwatchia erinäisten Discord-kanavien kautta suomalaisten muiden OW-pelaajien kanssa, vaikka en tunne heitä oikeastaan ollenkaan. Suurin osa pelaajista ei käytä oikeita nimiään tai käyttäjäkuviaan, joten ainoastaan heidän äänensä on tullut tutuksi. Joistakin äänistä aivoni on muodostanut jo jonkinlaisen visuaalisen kuvan, vaikka en ole koskaan nähnyt heitä. Tavallaan aika kiehtovaa. Jotain luonteestani kertoo myös se, että en juuri uskalla pyytää muita pelaamaan. Pelaan mieluummin yksinäni ja liityn mukaan muiden tiimiin silloin kun minua pyydetään.

On helpointa olla hiljaa ja kuunnella. Teen samoin niin livenä kuin peleissäkin. Puhelimen puhelintoimintoa en ole käyttänyt eläissäni mihinkään, luurini on ympäri vuorokauden äänettömällä. Sellainen vain olen. Tärkeät asiat tavoittavat viestillä. Ei ole täysin puhdasta sattumaa, että vaimoni on kuuro ja keskustelemme enimmäkseen äänettömästi, sillä IRC ja nörttipiirit ovat se todennäköisempi yhteisö tavata erityisiä ihmisiä.

Jotenkin tämä pitäisi lopettaa. Onneksi tämä on lokikirjan minuuttimerkintä. Teksti saakin välillä töksähtää. En ymmärrä mitä teen vielä hereillä, kun jo yhdeksältä meinasi nukkumatti viedä mennessään. Nyt on aika sammuttaa aivot hetkeksi. Huomiseen!

Tämä päivä on ollut niin vauhtia täynnä, että meinasi jäädä päivän lokikin kirjoittamatta. En edes tiedä mistä aloittaa. Pään sisällä on kaaos. Ehkä en edes yritä.

Ulkoilmassa on jäähileitä. Pakkanen rullaa naaman irti purevuudellaan.

Joskus mietin, kannattaako raha-asioista puhua näin avoimesti. Pistin puolivillaisen tweetin, jonka tarkoituksena oli uudelleenjakaa rahabloggaustani ja saada sitä kautta näkyvyyttä kirjalleni samasta aiheesta. Hommahan lähti niinsanotusti laukalle…

Olin vielä pari vuotta sitten jatkuvasti persaukinen, hyvä jos tilillä oli euro pari kuukauden lopussa. Jotenkin aina selvisi, jos ei muuten niin lainaamalla.

Isäni kuoleman jälkeen päätin, että nyt riittää kitkuttelu.

Lähtötilanne 29.7.2019:
-12430,70 €

Nyt:
+16989,11 €

— Roni Laukkarinen (rolle.social) (@rolle) December 8, 2021

Kaipaan vaihteeksi rauhaa, joten huomenna teen etäpäivän. Terapia harmillisesti peruuntui tänään. Syyksi sain tekstiviestillä: ”Työntekijän poissaolo”.

Sellainen oli keskiviikko.

Silmälasikotelo jää kotiin ja maski aiheuttaa linssien huurtumisen pakkassäällä. Kaksitoistavuotias tyttäreni ei vieläkään uskalla kulkea yksin bussilla (paikallisten kesken linkillä) ja kahdeksanvuotias on samaa sarjaa koulumatkan suhteen. Pojan hakeminen koulusta sattuu olemaan samaan aikaan kuin tyttären hammaslääkäri, eli kiireen ja kaaoksen ainekset ovat kasassa. Joudun valitsemaan odotanko pojan kanssa kotona vaimon saapumista vai käynkö tyttären kanssa sairaalanmäellä. Valitsen jälkimmäisen.

Aloitan tämänpäiväisen lokin kirjoittamista linja-autossa, mutta juuri tässä kohtaa jäämme pois. Eipä matka keskustan sisällä kauaa kestä.

Jämäviikon tehtävälista ei edes näytä mitenkään ylitsepääsemättömältä, mutta viikko on muuten ikävän repaleinen. Raavittavaa siellä täällä ja tällaisia keskeytyksiä ainakin vielä huomenna. Torstai on ainoa kokonainen työpäivä. Tänään palaveria yhdeksästä yhteentoista, pikainen lounas, kotiin hakemaan tytär, hammaslääkäriin, takaisin toimistolle, kolmelta palaveriin, neljältä voisi sitten aloittaa päivän työt. Huomenna lähes vastaavanlainen shitshow.

No, pitkäänhän sitä onkin saanut viettää lähes normaaleja päiviä. Kiireen tuntuun voi joissakin rajoissa vaikuttaa keskittymällä yhteen asiaan kerrallaan.

Pakkanen tuntuu tänään harvinaisen purevalta. Katsotaan viitsinkö lähteä tänäänkään juoksemaan kylmään ja pimeään. Ehkä vedän illalla lihaskuntotreenin sisällä sen sijaan. Maanantain kunniaksi. Paitsi tänään on tiistai. Hitto, miten sekavaa.

Suomen itsenäisyyspäivä. Maanantai. Hämmentävä kombinaatio. Pääkoppa asennoituu siihen, että ollaan töissä, mutta kalenteri sanoo muuta. Yrittäjän neljä työpäivää jää vähän vajaaksi väistämättä, joten tein tänään hieman töitä pohjustaen huomista.

Tänään on ahdistanut poikkeuksellisen paljon. Stressailen ilmeisesti tulevaa viikkoa. Muutaman tunnin työnteon jälkeen lähdin kuitenkin pois koneelta tekemään ruokaa ja ahdistus hieman helpotti. Täytyy pitää ajatukset kurissa ja rentoutua.

Mentaalinen vapaa-ajan tavoitteeni on ollut saada musaprojektiltani Streetgazerilta edes yksi biisi ulos tänä vuonna. Aihioita on tällä hetkellä 64, joista 5 ovat potentiaalisia ja täysmittaisia kappaleita odottamassa viimeistelyä. Näistä en ole enää yhteenkään tyytyväinen.

Kuten muutkin asiat elämässä, hyvää syntyy kertarykäyksittäin silloin kun motivaatio ja inspiraatio on kohdillaan. Musiikkin tuottaminen on jäänyt tietokonejuttujen, kirjoittamisen ja koodailun alle, eikä siihen liikene tarpeeksi aikaa. Vanhaan on tympeää palata ja uuteen ei riitä tarpeeksi aikaa tai energiaa. Ikuinen haaste, joka hieman ahdistaa.

On monesti tehnyt mieli kuopata koko musiikkiprojekti ja jättää homma sen osaavile. Toisaalta, koska kyse on harrastuksesta eikä mistään levy-yhtiön luotsaamasta ”oikeasta” toiminnasta, miksi en voisi jatkaa samaan malliin ilman tavoitteita. Onko tällöin muka säännöllisesti tultava jotain uutta ja hienoa ulos? Tänä vuonna ei ole tullut levyn levyä ja silti biisejäni on kuunnellut 8700 eri ihmistä melkein sadasta eri maasta. Ehkä pitäisi nyt antaa itselleni lupa olla puristamatta sitä mailaa? Olen itselleni liian ankara.

Tiedän osaavani paljon asioita, mutta kaikkea ei tarvitse tehdä heti, eikä kaikkea pystykään. Olen 33-vuotias ja ehdin kyllä julkaista sen kirjan. Ehdin tehdä jonkun oikeasti hyvän levyn, jonka biisien säveltämiseen olen pystynyt kunnolla panostamaan muutaman illan tai yön sävellystyön sijaan. First things first, eli oma jaksaminen, yritys ja perhe. Sen jälkeen kaikki muu.

Voin jo kuvitella itseni oman elämäni John Carpenterina soittelemassa vanhoilla päivillä. Tai oman elämäni Stephen Kinginä kirjoittamassa kirjaa kirjoitushuoneessa, jonka seinät ovat täynnä kirjahyllyjä ja jonka komein sisustuselementti on vanha ja jykevä mahonkinen kirjoituspöytä. Sitä aikaa odotellessa… älä kuitenkaan saavu liian pian.

Nyt on nyt. Kaikki ajallaan. Carpe diem.

Pöydällä odottaa iso kasa valokuvia. Kaivoin kaapista isän tiluksilta löytämäni valokuva-albumit ja muut irtovalokuvat, jotka pitäisi lajitella kansioihin. Kun kuvat ovat kansiossa, digitoin PhotoScanilla niistä parhaat talteen. Heti kuvien pöydälle ottamisen jälkeen muistin, miksi tätäkin hommaa sanotaan ”ikuisuusprojektiksi”. Jos kuvakasa ei huomisen jälkeen häviä pöydältäni, sullon albumit kuvineen takaisin kaappiin.

Kello herätti yhdeksältä, vaikka olin raottanut silmiäni jo joitakin aikoja aikaisemmin. Luonto kutsui, kirjaimellisesti. Aurinko paistoi jo aamulla ilahduttavan kirkkaasti. Neljä kerrosta päälle ja ulos kävelylle. Järvi tuli kierrettyä papa-Lain kanssa. Oikein leppoisa tunnelma, eikä haitannut yhtään, vaikka parta vähän jäätyi.

Jotkut kävelivät jo jäällä. Minusta se ei ole järkevää, sillä jää on vielä ohutta ja petollista. Edes Apetor ei pelastunut.

Mietteet saunassa, vaimon ituhippisapuskaa kitusiin ja valokuvia lajittelemaan.

Iltapäiväkahvit.

Päivän varsinainen kirjoitus:

• Paras app tapojen seuraamiseen (ja niiden ylläpitämiseen)

Tänään sanoja tuli plakkariin 1271.