Pyrin etsimään jokaisesta päivästä merkityksellisyyttä, vaikka aina ennen näiden kirjoittamista tuntuu, että ei ole mitään järkevää sanottavaa. Yllättävän usein vielä nykyäänkin epäilen itseäni. Miksi kirjoitan? Miksi teen näin? Miksi puhua pälpätän? Miksi etsin teoilleni ja sanoilleni tarkoitusperiä? Miksi analyyttinen pääkoppani yhdistelee, arvottaa ja miettii asioita pidemmälle kuin pitäisi?

Tiedän näihin kysymyksiin vastauksen. Olen tällainen. En voi itseäni muuksi muuttaa. Olen ihan hyvä näin.

Kyseenalaistan lokikirjaani päivittäin samaan tapaan kuin minuuttani. Ehkä se on sairasta, ehkä tervettä, mutta tiedän ainakin monta paljon huonompaakin asiaa kuin tämä.

Osa minusta karsastaa tällaista itsestään kirjoittamista. Olen pyrkinyt tunkemaan egoni aina sinne perimpään takaluukkuun, josta se saa tarvittaessa pilkistää juuri sen verran, että tungen sen kaksin käsin takaisin päivänvaloa piiloon. Mutta jos en omassa henkilökohtaisessa päiväkirjassa kertoisi juuri minun päivistäni, mistä sitten? Säätä ja sisäkasvien terälehtiä ei pysty loputtomiin kuvailemaan.

Siispä, jatkan samaan malliin tätä paatosta, merkitysten etsimistä elämässä. Sillä lopultahan tämä on vain yksi hemmetin pitkä oppikoulu.

Kalenterin katsominen aiheuttaa hetkellistä epämukavuuden tunnetta. Viikko tuntuu olevan vähän täynnä kaikkea. Maanantai, pojan haku koulusta, kotitoimistolle iltapäiväksi. Vastamelukuulokkeille käyttöä. Tiistai, hieronta heti yhdeksältä. Tulee tarpeeseen, sillä kroppa on aivan jumissa. Hieronnan jälkeen puhelu. Puhelun jälkeen töitä. Keskiviikko, viime viikolta siirtynyt terapia heti yhdeksältä. Kotiin, mutta kotitoimistolle vai toimistolle? Ei vielä tietoa. Ramppaamista on silti tiedossa.

Tänään vastaan tuli positiivinen valonpilkahdus odottamattomalta suunnalta. Enpäs vielä kerrokaan tämän tarkemmin mistä on kyse.

”Nauti iltapäivästäsi! Tänään suoritit 25 tehtävää ja saavutit #TodoistZero!”. Kaikin puolin hyvä maanantai.

Sumuinen sunnuntai. Järvi kierretty, maailmaa parannettu.

Päivän agenda:

• Lenkki Jyväsjärven ympäri
• Lohikeitto
• Sauna
• Elokuva
• Kirja
• Mahdollisesti Overwatch-pelit
• Unten maille 21-23

Se on mentävä, koska sauna ilmoittaa olevansa liian kuuma:

Nukuin rapiat kymmenen tuntia, yhdestätoista kymmeneen. Selvästi taas unen tarpeessa.

Heräsin ensimmäisen kerran seitsemän aikoihin. Jotenkin sisäinen kello on vinksallaan. Johtuu maanantain itsenäisyyspäivän vapaasta. Pääkoppa ei oikein osaa asennoitua nelipäiväiseen työviikkoon.

Oli jotenkin niin lokoisaa, että jatkoin unia hieman pidempään. Niskaa jomottaa sen verran, että korvissa tinnitti noustessa ylös sängystä. Onneksi tiistaina pääsen taas Tinolle, mestarin pojalle niksautettavaksi.

Vihdoin lauhtuu. Ellei pimeä tulisi niin nopeasti, kävisin juoksemassa. Ehkä käyn siitäkin huolimatta.

Aamupala, imurointi, Linux-konfigurointia, Kobon e-kirjojen järjestelyä…

Koetan rajoittaa kofeiininkäyttöä, joten kaksi kuppia kahvia saa luvan riittää. Tuntuu, että ei tuo kofeiini liikaa pääse vaikuttamaan, mutta pienetkin piikit ahdistuskäyrissä hieman mietityttävät.

Miksi viisarit vilisevät ja viikot menevät salamannopeasti? Odotan edelleen sitä, että vauhti pysähtyy.

Ajattelen, että ajallinen elämä on kuin tuulen henkäys. Lahja, jonka Jumala on antanut. Se viheltää nopeasti ohitse vaikka yli satavuotiaaksi eläisi. Rangaistuslaitos tai ei, maailmassa on vielä jäljellä paljon kaunistakin nähtävää ja koettavaa.

Rauno Laukkarinen, 22.1.2017

Loppupäivä rennosti.

Ei hätää.

Kaikki on hyvin.

Tänään mielialat ovat heitelleet härän pyllyä. Viikko on ollut jotenkin sekava ja siitä syystä hieman raskas. Töissä on ollut ihan mukavaa ja focus on säilynyt, mutta oma pääkoppa lahoilee muuten jotenkin liian helposti. En oikein aina tiedä mikä ahdistaa, mikä ahdistaa. Klassiset kaaoksen ainekset koko ajan ilmassa. Tai sellainen tunne, vaikka meininki on kaiken suhteen ihan hyvä. Ehkä sitä lomaa jo vähän odottaa ja kaipaa. Loppuisi hösötys ja kaikki hidastuisi edes hetkeksi.

Eniten voimavaroja olen saanut aivottoman pelailun myötä. Luova tekeminen, kuten musiikki, pianon soittaminen, kirjat ja kirjoittaminen saavat liian herkästi puristamaan mailaa entistä kovempaa. Milloinhan osaisi olla itselleen ”aivan riittävällä” tasolla?

Habitifyn mielialagraafi toimii niin, että mieliala täpätään painikkeella ylös aina kun mieliala vaihtuu. Näin datapisteitä saa aikaan useamman päivässä ja kokonaisuudesta tulee tarkempi. Jotenkin tykkään tästä James Clearin lanseeraamasta ajatusmallista, joka näyttää kokonaiskuvan yksittäisten piikkien sijaan.

Nyt on perjantai. Sushia naamaan ja sitten servulle…