Maanantai. Kuinka ihmeessä on taas maanantai? Ajatukseni harhailevat. Ihan hyvä toimistopäivä takana. Tyyntä ennen myrskyä. Poika sairastelee, toivottavasti ei koronaa. Toisaalta, ihan sama. Yskää ja kuumetta. Mistäs sitä tietää. Kunhan ei pahene. Sydän syrjällään katson pientä pötköllään tyynyistä ja peitoista muodostetussa ”pesässään”. Väittää, että kaikki on hyvin. Hyvä niin.
Edessä on vilkas työviikko. Pitää muistaa ottaa illat rennosti. Ajattelin, että katson vielä nyt illalla yhtä työhön liittyvää asiaa, mutta taidankin vain syödä hyvin ja pelata.
Ystävänpäivä. En juhli, mutta mukavaa, että ystäviä on, jos niitä on. Aamun tweetissä jaoin mietteitä ystävyydestä. Olen aina kokenut itseni ulkopuoliseksi, enkä ole koskaan oikein uskonut, että minusta joku oikeasti tykkäsi. Kai se on koulukiusatuksi joutumisen ja herkän luonteen syytä. Kunnollista itsetuntoa minulla ei ole ollut koskaan, mutta aikuisena olen hieman saanut omanarvontuntoa takaisinkin.
Vaikka minulla on varmasti muutama ihminen, jotka kokevat myös minut ystäväkseni, en oikein osaa olla se aktiivinen osapuoli ystävyyteen liittyvissä asioissa. Minä olen se, jota joskus ihmiset pyytävät lähtemään ulos ja olen myös se, joka usein kieltäytyy tapaamisesta. Elämässäni on ollut aikoja, jolloin en lähtenyt, vaikka ovelta tultiin hakemaan. Olen pitänyt itseäni huonona ystävänä, kun en vain osaa handlata mitään kaveruutta kummempaa. Onneksi tosiystävien kohdalla luonne, aika tai elämäntilanteet eivät vie ystävyyttä minnekään. Parhaat ystävät säilyvät, vaikka vuosikymmen välistä katoaisi jonnekin.
Ajatukseni palaavat kouluaikoihin. Toivoin kovasti ystävää, joka olisi kiinnostunut samoista asioista kuin minä. Pidin kauhuelokuvista, harrastin koodaamista, tietokoneita, pianon soittamista ja kirjoittamista. Kavereita oli jonkin verran, mutta käperryin aina omiin oloihini ja tunsin yksinäisyyttä, koska tuntui, että en kuulu porukkaan outoine nörtin harrastuksineni. En myöskään uskaltanut jutella porukassa, kuten muut. Olin hyvin introvertti, pääni sisällä elävä kummajainen. Tuntui, että olen outo. Nykyään tunnen paremmin itseni ja tiedän, että olen vain sisäänpäinkääntyneempi luonne. Olisi jopa mukava kokeilla sen aikaisten ystävien kanssa uudelleen. Ehkä tultaisiin paremmin juttuun vanhempana.
Luonteenpiirteeltäni olen INFJ, jollaisia on 1% väestöstä. Ei liene sattumaa, että myös vaimoni on INFJ – vaikka hän on monessa mielessä hyvin erilainen kuin minä, hän ymmärtää minua täysin. Siksi tulemme hyvin toimeen. Ilman häntä olisin varmaan täysin erakko Internetin ulkopuolella. Ystävänpäivänä muistaa ne tärkeimmät ihmiset, lähivuosilta ja vuosien takaa. Kiitos, ystävä.
Hyvää ystävänpäivää!
