Kahvia & koodia

On hämmentävää, miten ahdistus on joskus ohikiitävä hetki, mutta joskus jää päiväkausiksi kytemään. Herätessä olo on vielä mitä mainioin, mutta puhelinta vilkaistaessa ahdistus puskee pintaan. Ennen hyökyaaltoa Twitterissä osuu silmään mukavanoloinen video, jossa on väritettyä videokuvaa vuoden 1939 Joensuusta. Jaankin pari ajatusta Niinivirran kanssa siitä, miten kiehtoo ajatus laitteettomasta, seesteisestä elämästä, vaikka olenkin teknologiaihminen.

Twitter ei minua ahdista, päinvastoin, se on enemmänkin minulle pakopaikka omaan ahdistusvapaaseen kuplaani. Olen tehnyt siitä itselleni viihtyisän.

Tänään on lepopäivä. Sunnuntaipäivässäni ei ole juurikaan suunnitelmallisuutta tällä kertaa. Aion koodata ja pelata. Toisin sanoin, enimmäkseen koneella istumista. Siitä minä nautin.

Ohhoh

Kelloa katsoessani totean, että jotain on unohtunut. Päivä on mennyt vähän liiankin nopeasti.

Pilvinen ja kylmä päivä. Herään aikaisin, seitsemältä, koska tarkoitus on rientää toimistolle. Enpäs kerrokaan enempää. Aika näyttää.

Elokuvailta venähtää, koska toimistolla onkin liian mukavaa. Energiatasot nollissa.

Huomenna lepopäivä.

On taas perjantai

Vilkas viikko. Kaikenlaista on päässyt taas tekemään. Hyvin puksuttaa tiimin koodi ja kaikki muukin. Oikein optimistinen fiilis.

Viikonloppuna on tiedossa pitkästä aikaa vähän toimistohommia lauantaiaamuna. Muuten voisikin sitten keskittyä rentoiluun, leffoihin, lenkkeilyyn. Jos saunassa kävisi. Sellaisia hyviä perinteisiä juttuja, niitä samoja, joita on tullut harrastettua muinakin viikonloppuina. Ei kyllä tarvitse mitään kovin kummoista tehdä, jotta saa meikäläisen iloiseksi.

Sushit naamaan ja sitten Overwatchia. Paitsi äiti uhkasi tulla käymään. Ehkä kohta heitän yläfemmat mammalle.

Ole mitä olet

Tänään on huomattavasti parempi päivä kuin eilen. Aamu alkaa aamulenkillä, kuten aina. Lenkin aikana kuuntelen Haruki Murakamin elämänkertaa. Minulla on kirjasta vain äänikirjaversio, joten pysähdyn kotiovella kirjoittamaan lainausta ylös:

Kaikkia ei voi miellyttää. Jopa baaria pyörittäessäni noudatin samaa käytäntöä. Baariin tuli monia asiakkaita. Jos yksi kymmenestä piti paikasta ja sanoi, että hän piti paikasta ja aikoi tulla uudestaan, se riitti. Yritys pysyisi pystyssä, jos yksi kymmenestä olisi kanta-asiakas.

Asian voi ilmaista toisinkin: Ei haitannut, vaikka yhdeksän kymmenestä asiakkaasta ei pitänyt baarista. Tämä oivallus heitti taakan harteiltani. Minun piti pitää vain huolta siitä, että se yksi ihminen, joka piti baaristani, piti siitä todella. Varmistaakseni sen, minun piti tehdä filosofiani ja näkemykseni kertakaikkisen selväksi ja pitää näkemyksistäni kiinni kärsivällisesti, kävi miten kävi. Tämän minä opin yrittäjänä.

Kirjailija Haruki Murakami elämänkertateoksessaan ”Mistä puhun kun puhun juoksemisesta” ajasta jolloin hän oli myynyt menestyneen jazzclubin ja aloitti kolmannen kirjansa kirjoittamista

Jaan lainauksen heti firman Slackiin kollegoille. Se on mielestäni loistava ja kiteyttää omatkin ajatukseni yrittämisestä. Uusin versio Dude.fi-sivuista (vuosimallia 2020) meni siinä kohtaa vähän metsään, että yritimme kumartaa vähän joka suuntaan, samalla tulimme pyllistäneeksi heitä päin, jotka ovat tottuneet dudemaisempaan, rosoisempaan tyyliin. Kokeilu ei kantanut niin suurta hedelmää kuin olisimme toivoneet. Seuraavassa uudistuksessa korjaamme tilanteen.

Olen suhtautunut yrittämiseen aina kuin Murakami. Yrityksen on oltava tekijöidensä näköinen, silloin se menestyy varmiten. Hajuttomuus, mauttomuus ja värittömyys ei kanna pitkälle.

Toimistolla on hyvä meininki. Tänään tahti on leppoisampi. Pääsen lopettamaan hyvissä ajoin ennen viittä. Jatkan tosin hieman kotona työasioiden näppäilyä, mutta koodaamiseen liittymätön liiketoimintapuoli ei tunnu työltä, vaan päinvastoin mukavalta tekemiseltä.

Olen viime aikoina nukkunut liian vähän. Saan unta vasta kahden aikaan ja herään ennen seitsemää. Järjettömän väsyilyn korvaan kofeiinilla. Ei kovin kestävä yhdistelmä, mutta kierrokset on nyt päällä. Koitan rauhoittaa aivoni viimeistään perjantai-iltaan mennessä.

Asiat tuntuvat luistavan. Mielialakäyrät ovat säilyneet jokseekin hyvänä ja ahdistuskin on pysynt hallinnassa. Näillä eväillä eteenpäin.

Hermot

Tänään on ollut harmillisen stressaava päivä. Herään päivään jo valmiiksi myöhässä ja kiirehdin asiasta toiseen. Päässä humisee ja samalla kun otan lisää kahvia, jotta pysyisin hereillä. Olen valvonut edellisyönä, koska olen halunnut saada firman CRM:stä täydellisen. Liiketoiminnalliset asiat eivät edes tunnu työltä. Kun pääsen kehittämään mitä tahansa firman osa-aluetta, tuntuu kuin olisin syntynyt tekemään juuri sitä.

Liian kivaa ei saisi kuitenkaan olla. Pitäisi osata malttaa jättää kesken ja jatkaa myöhemmin. Silloin kun innostun jostain, asiasta muodostuu minulle tietynlainen pakkomielle, joka on saatettava loppuun kertaistumalta. Se näkyy kaikista suurimmissa intohimon kohteissa eräänlaisena haitallisena perfektionismina. En nuku, enkä syö, ennen kuin asia on kunnossa. Aivan sama, vaikka menisi viisi tuntia putkeen.

Pojan palaveri blokkaa päivän kulun ja lisää kiireen tuntua entisestään. Pohdimme kahdeksanvuotiaani kolmatta luokkaa. Olen samaa mieltä siitä, oman toiminnan ohjaus ei ole hänellä vielä vaaditulla tasolla. Pieni poikani tuo mieleen itseni ennen muinoin. Muut lapset olivat niin isoja. Minulla ei juuri ollut kavereita ja viihdyin itsekseni. Poikani sijaan pärjäsin kuitenkin hyvin koulussa. Haluan tukea lastani kaikin mahdollisin keinoin, joten päätämme lopulta, että poju käy toisen luokan uudelleen, ihan siksi että hän saisi lisää itseohjautuvuutta, itsevarmuutta ja taitoja pärjäämiseen. Vielä pitäisi ”myydä” ajatus pojalle jotenkin hyvänä asiana.

Kotona jatkan töitä, vaikka kello on jo neljä. Poika kysyy apua läksyjen kanssa. Tyttärellä on jotain asiaa. Katson uudestaan ruutua, mihin jäinkään? Häiriötekijät ahdistavat, joten laitan päähäni vastamelukuulokkeet. MacBook Pro:n prosessori huutaa 1200%, eikä hiiri liiku. Hermo menee. Missähän se tammikuussa tilaamani M1 viipyy? Neljän tonnin masiinaksi tämä Mid-2019 malli on aivan kelvoton vehje. Jopa Late-2013 malli toimii paremmin, vaikka ei vanhuutensa takia enää täydellisesti. Ei auta kuin odottaa. Reboot. Ei toimi. Näyttö irti. Ai niin, sehän se. Mäkki toimii silloin kun siinä ei ole USB-C:llä liikaa laitteita kiinni. Erityisesti ulkoisen näytön kanssa toimivuus on vähän siinä ja siinä. Vihdoin pääsen jatkamaan koodaamista, vaikka pari ärräpäätä pääsee taas hukatun ajan ja lievemmän jäätyilyn jatkumisen vuoksi.

Saan vihdoin koodit pakettiin ja kello on puoli kahdeksan. Tämä päivä meni jotenkin täysin täristessä. Ehtisinköhän nollata pelaamalla Overwatchia… Pitäisi vielä hoitaa pyykit, saada lapset nukkumaan, syödäkin jotain. Sitten kello onkin jo kymmenen, eikä jaksaisi enää mitään.

Että minä sitten inhoan päiviä, jolloin aikataulut pettävät univajeen aiheuttaman keskittymiskyvyn heikkenemisen ja ramppailujen takia.

Hieman helpottaa tieto siitä, että huominen ei ole tällainen.

1 198 199 200 201 202 235

Kirjoitukset kalenterissa

tammikuu 2025
ma ti ke to pe la su
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031