I raised you in the dark, caught you reading by the sunrise
You wandered from the path, through the silence of the hillside
And don’t you know I could see it in you even then?
And don’t you know I was trying to hold back the darkness?

And are you really okay?
Are you really okay?

You woke me up one night dripping crimson on the carpet
I saw it in your eyes, cutting deeper than the scars could run

And don’t you know I could see it in you even now?
And don’t you know I want to help you? But I don’t know how

And are you really okay?
Are you really okay?

And I, I cannot fix your wounds this time
But I, I don’t believe you when you tell me you are fine

Please, don’t hurt yourself again
Just please, don’t hurt yourself again
Please, don’t hurt yourself again
Please, don’t hurt yourself again

Nukun huonosti, mutta pitkään. Eilisen ennätyslenkin vaikutukset näkyvät kropassa. Leposyke on pitkin yötä korkealla ja kropan lämpötila hieman koholla. Herään aamukahdeksalta, kun edelleen särkee päätä. Kai se on pakko ottaa se särkylääke, ajattelen. Otan 800 milligrammaa Buranaa ja painun takaisin pehkuihin.

Katkonaisten unien jälkeen on aika nousta puoliltapäivin, koska on lähdettävä hammaslääkäriin torstaisen lohkeamatapauksen johdosta. Osaavat hammaslääkärit saavat paikattua kohdan onnistuneesti, eikä toimenpide kestä kuin noin 20 minuuttia. Onneksi Suomessa osataan.

Loppupäivä onkin sitten erinäistä säätöä, toivottavasti myös pelailua. En ole pelannut videopelejä koko viikolla.

Minulla on jostain syystä jälleen sellainen ”app-levottomuus” päällä. Eli kilpailutan jatkuvasti erilaisia sovelluksia, ikään kuin en olisi tyytyväinen nykyisiin. En tiedä mistä se johtuu.

Ensi viikon kalenteri on kasattu. Viikosta tulee tiukka.

Ahdistus koittaa välillä puskea pintaan ilman mitään syytä. En anna sen häiritä.

Päivän koitokset:

• Deadpool & Wolverine elokuvateatterissa Veeran kanssa (kirjoitin arvion, mutta leffablogissani on sattumoisin jokin julkaisun estävä bugi, enkä jaksa korjata sitä nyt)
• 34 km juoksulenkki

Nyt ei ole energiaa pidempiä kirjoitella.

Olen aivan poikki. Hyvällä tavalla. Viikossa on ollut paljon sisältöä. Tänään tajuan, että firma on aika iso jo, 16 ihmistä jatkuvasti tekemässä on tosi kova juttu. Ollaan paljon isompi kuin moni tämän alan yrityksistä Keski-Suomessa. Hieno saavutus.

Töistä lähtiessäni tokaisen Juhalle, että tänään on lenkkipäivä. Juha muistuttaa, että ei kannata hullutella. Tajuan itsekin, että jos juoksen 34km lenkin sunnuntaina, voi olla jalat koetuksella maanantain työmatkalla. Ehkä taidan lepäillä nyt perjantain ja juosta lauantaina.

Huh.

Terapian kautta saan hieman jotenkin purettua enimpiä mielen päällä olevasta kuormasta. Työpäivä sujuu tuttuun tapaan vauhdikkaasti, mutta onnistuneesti. Kotiin hetkeksi jututtamaan lapsia, sitten elokuviin. On piristävää käydä pitkästä aikaa yksin elokuvissa. Odotus palkitaan.

Illan päälle takahampaasta lohkeaa iso pala. Tuntuu ikävästi terävyys limakalvoja vasten. Tätä en olisi kaivannut. Pitää varata aika hammaslääkäriin. En tykkää hammaslääkärillä käymisestä.

On hankala levätä. Kofeiinia kuluu nykyään laittoman paljon.