Aamuissa säilyy nyt sama trendi: Ei meinaa saada silmiä auki. Tänäkin aamuna jatkan hetken unia, kunnes joudun kampeamaan itseni ylös. Puoli yhdeksältä olisi terapia ja haluan juosta viisi kilometriä ennen sitä.

Vähän seitsemän jälkeen ulos. Tuuli on edelleen viileähkö. Juoksen tällä kertaa ylimääräisen kiepin Yliopiston takaa, jotta ei tarvitse pyöriä korttelia ympäri saadakseen kilometrit täyteen.

Ensimmäinen virallinen terapiaistunto. Perustiedot ylös, puhua pälpätän ja sitten alkaa se mielenkiintoisin osuus. Ratkaisukeskeisen terapiamuodon lisäksi mukana on höyste liike- ja taideterapiaa. Makaan lattialla ja kuvittelen olevani solu ennen syntymääni. Kuusiminuuttinen tuntuu puolelta tunnilta.

Tämän jälkeen saan valita värejä ja pensselit, joilla maalaan. Ahdistus on suunnaton, koska perfektionistina en ole tottunut tällaiseen. Yht’äkkiä minulla ei ole mitään aavistustakaan mitä teen. Laitan värejä peräkkäin, testailen niitä sekaisin ja katson mitä tulee. Saan aikaan tumman möykyn, jossa on mustan, tummanvioletin ja punaisen sävyjä, keskellä hieman vihreää.

Katson teosta, enkä tiedä mitä sanoa. Ahdistaa koko maalaus. Ehkä se on kuvaus ahdistusmöykystäni? Siinä on enemmän tummia ja negatiivisia sävyjä. Vaikka otin eniten vihreää maalia, käytin sitä vähiten. Totean tämän terapeutille. En minä tiedä onko tällä mitään merkitystä. Mielenkiintoinen experimentti, mutta tuntuu, että jollain tavalla silti epäonnistuin.

Toimistolla jatkuu työkalujen ja asiakasprojektin kehitys. Vaikka focus edelleen hieman hukassa, pääsen aina takaisin urille. Tuottavia tunteja kertyykin yli viisi, joka on tuottavuusprosenteissa 88%. Loppuviimein tehokas päivä, vaikka epäilin toisin.

Pää on pyörällä tästä torstaista, mutta vihdoin pääsee relaamaan. Ei stressaa vieläkään yhtään, mutta kaipaan jo hieman kesälomaa ja vain olemista.

En meinaa saada silmiä auki. Taas tällainen aamu, kun tekisi mieli vain jäädä nukkumaan. Ei auta, että älytalo laittaa valot ja telkkarin täysille. Ei auta edes se, että vaimo laittaa kattolampun päälle. Nukahdan uudestaan ja meinaan myöhästyä lenkiltä. Tai eihän sillä mitään väliä ole, sillä olen tänään etänä. Mutta silti.

Viiden kilometrin aamulenkki, Diana Gabaldonin äänikirjaa. Hyvä sää, aurinko paistaa. Liian tuulista ja kylmää, mutta eiköhän se pian lämpene. On ainakin lämpimämpää kuin eilen, vaikka se asteissa mitataankin.

Työpäivän aikana ei meinaa säilyä focus projektissa, sillä OCD-luonteeni ei pysty päästämään irti VSCoden väribugista ja lähden ratkaisemaan ongelmaa itse. Joudun luovuttamaan, kun ei forkkinikaan toimi. Saan onneksi muutaman tunnin ”oikeitakin töitä” tehtyä, vaikka työkalutkin ovat tärkeitä.

Iltapäivästä iskee ahdistus, kun pojan uimakoulu menee päällekäin muiden asioiden kanssa. Pitäisi kai olla epäitsekkäämpi ja ajatella lapsen parasta, mutta vastahan hän viime kesänä kävi uimakoulun. Huono isä -fiilis taas. Vaikka asiaan saatiin jotenkin ratkaisu, ahdistus on tapissa.

Joskus vihaan itseäni, koska ahdistus on kuin pensaspalo, jota ei saa sammutettua millään. Sammutusyrityksistä huolimatta se on pian metsäpalo täydessä liekissä ja jokainen hyväkin asia on kuin bensaa liekkeihin heittäisi. Mikään ei enää saa mieltä muuttumaan kun kaikki on ilmiliekeissä. On pakko unohtaa koko roihu ja keskittyä tekemään jotain ihan muuta. Ehkä se siitä laantuu.

Tätä kirjoittaessa kiitän onneani siitä, että huomenna on terapia heti aamusta. Kunpa ahdistus kuitenkin laantuisi ennen sitä, jotta saan yöni nukuttua.

Meni taas valvoessa. Maanantai-iltana avaan television ja Suomen joukkue tekee heti peräkkäin kaksi maalia. Kyllä on maailma erilainen, kun Suomen joukkueella on moista itsevarmuutta. Nato, Ukraina, koronavirus… eipähän ainakaan käy elo tylsäksi.

Elämä ja kuolevaisuus on pyörinyt taas paljon mielessä. Jotenkin ei osaa päästää irti vieläkään ja vain antaa ajan kulua. Ikään kuin etsisi koko ajan jostain merkitystä samalla tiedostaen sen, että ei kaiken tarvitse aina olla niin justiinsa. Mietin, olenko oikeanlainen isä lapsilleni tai hyvä mies puolisolleni, vaikka tiedän oikean vastauksen.

Samaan aikaan olen iloinen siitä missä juuri nyt olen elämäni aikana, mutta menen pakokauhun valtaan kun ajattelen miten vähän vuosia on jäljellä ja vääjäämätön odottaa. Mitenhän oppisin ymmärtämään sen, että ihmisen ymmärrys ajantajusta ei riitä tätä hetkeä pidemmälle, vaikka asiaa kuinka miettii? Ehdin varmasti tehdä kaiken mitä ikinä haluankin. Muistutan itseäni siitä, että elämä on kuin elokuva. Kuten vaimoni aina sanoo silloin kun panikoin: Palaa tähän hetkeen. Nyt on nyt.

Ikuinen elämä on monen mielestä helvettiä, mutta minä haluaisin jatkaa elämää jossain muodossa, vaikka Upload-tyyliin.

Hyvä päivä, tuottavus vain 71%.

Ehkä unohdan liiallisen miettimisen hetkeksi ja ryhdyn harrastamaan eskapismia loppuillan osalta. Overwatchia tai sarjoja, en ole vielä päättänyt kumpaa.

Herään vähän ennen kuutta. Älyherätys napsauttaa päälle television, josta tulee Hisingenistä Casablancaan – matkalla eläkkeelle, Från Hisingen till Casablanca. Jostain syystä jään aina aikaisina herätyksinä katsomaan Janne Josefssonin höpötyksiä elämästä ja kuolemasta, näin tapahtuu tälläkin kertaa. Harmillisesti tänään esitetään viimeinen jakso, mutta ensi viikolla nähdään samalla ohjelmapaikalla Saaristomeren salaisuudet. Jotenkin nämä elämänmakuiset ohjelmat uppoavat minuun aamulla kuin sanomalehti eläkeläiselle.

Työssä on mukavaa, kunnon draivi päällä heti aamusta ja jatkuu pitkälle iltapäivään.

Mikä maanantai! Tuottavuus 87%. RescueTime + Freedom -kombo toimii.

Tuntuu, että nykyään olen super skarppi. Ehkä vähän liiankin? Ei tämä aina voi jatkua näin, eihän? Stressistä ei ole tietoakaan, se on tärkeintä.

Hyvää elämää.

Unta seitsemän tuntia. Nukun lauantain ja sunnuntain välisen yön kohtalaisen huonosti, varmaan johtuu Euroviisuvalvomisesta. Ukrainahan sen vei, aivan kuten ennustin toimistolla viikko sitten. Ymmärtäähän tuon, ihmiset haluavat osoittaa solidaarisuuttaan äänillä.

Pilvinen sunnuntaipäivä. Lepopäivä. Nautin koodaamisesta ja hyvästä (kofeiinittomasta) kahvista. Sarjoja, elokuvia ja Overwatchia. Vähän Pythonia. Näin on hyvä.