Toimistolla on mukava määrä porukkaa, lähes kaikki. Fiilis on tasaisen hyvä koko päivän ja työt sujuvat. On sellainen ”perjantaifiilis”. Iltapäivästä porukka alkaa valumaan baareihin. Minulla odottaa kotona kivaa tekemistä, nimittäin kahden tietokoneen asennus koteloihin. Tästä kerroinkin eilen.
Kotiin kävellessä pohdin suhdettani alkoholiin. En ole ajatellut asiaa aikoihin, mutta näinä hetkinä aine tuulahtaa mieleen. Muistan vielä tilanteet, jolloin olin alkoholinkäyttäjä, enkä kadu mitään. Ajat olivat ja menivät. Hohtonsa siinäkin.
Muistan, että kirjoitin alkoholista toisenkin, vähemmän paasaavan kirjoituksen, mutta jätin sen julkaisematta. Olutharrastajasta absolutistiksi – tipattomuus elämäntapana kuulostaa nykyään jotenkin saarnaavalta. En oikein jaksa enää koko aihetta, se kun ei liikuta elämääni millään tavalla. En tykännyt kuinka alkoholittomuus alkoi aiheena viemään miestä äärilaitaan. Sober curious-meininki alkoi tuntumaan yhtä äärimmäiseltä kuin puliukkous. Haluan olla ”raivoraitis”, mutta en enää puhu siitä. Se on jo osa minua ja identiteettiäni, enkä osaa ajatella asiasta toisin. Ja hyvä niin.
Mutta kirjoitetaanpa nyt silti vielä vähän tästä, kun on näköjään asia taas mielessä.
Joskus viihdytän itseäni, että mitä jos kääntyisin takaisin satunnaiseksi alkoholinkäyttäjäksi. Ajatus tuntuu vaikealta ja hieman ahdistaakin, mutta on hyvä jatkuvasti haastaa omaa ajatteluaan. Uudelleen aloittaminen olisi kuin vegaani ryhtyisi vuosien jälkeen syömään lihaa… ensimmäisenä herää kysymys: Miksi? Ei löydy syitä. Kun se ei enää maistu, niin ei maistu.
Jos alkaisin taas käyttämään alkoholia, minun olisi hyvin vaikea sisäistää oikeaa hetkeä, tapaa ja syytä juoda. Jos korkkaisin kaljan töiden jälkeen, ottaisinko toisen? Jos ottaisin toisen ja juttu luistaisi, voisi ottaa vielä useamman? Jos vihdoin pääsisin kotiin, olisin alkoholin vaikutuksen alaisena lasten seurassa. En ymmärrä enää nykyään, miten saatoin tehdä sen pienokaisilleni. Olin pikku hiprakassa tai vähän humalassakin varmasti vaaraton ja huoleton, mutta väärältä se nyt tuntuu, erityisesti kun vaimoni on kuulonäkövammainen. Olisi voinut sattua ihan mitä vain.
Jos taas en menisi kotiin, potisin siitä huonoa omaatuntoa ja ahdistusta koko illan. Laittaisin vaimolleni känniviestiä siitä, kuinka ahdistaa ja olen huono isä ja puoliso. Huojuisin Burger Kingin kautta kotiin sössöttämään, kuinka meni myöhään ja masentaa, kun lapset ovat jo nukkumassa.
Jos taas olisi ns. ”työasioita” tai ”äijien ilta” tai vaikkapa ihan muuten vaan oikea hetki ryyp…maistella hienoja oluita, iskisi sosiaalinen ahdistus jota lääkitsisin alkoholilla. Törmäisin aina vain lisää tuttuihin, puolituttuihin ja hyviinkin tyyppeihin, mutta väsyisin nopeasti ja ahdistuisin lisää, jolloin pakottaisin itseni juomaan lisää, jotta selviäisin ahdistuksestani. Kun vihdoin pääsen omaan rauhaan, sekin tapahtuu yksin kantapaikan pimeimmässä nurkassa, koska en kehtaa mennä pimeään kotiin katsomaan ihmisrauniota peilistä. Olen loppu, tweettaan mitä sattuu, otan äkäisen selfien ja painun kotiin nukkumaan. Haisen paskalle ja kuorsaan. Aamulla on hirveä krapula ja saan paniikkikohtauksen. Ihmettelen maailmanlopun meininkiä, vaikka kaikki on ”hyvin”. Serotoniinivarasto on tyhjä. Ahdistus jatkuu seuraavan viikon, vaikka en joisi tippaakaan. Naurattaisi, elleivät nämä olisi esimerkkejä ihan oikeista, perus menneisyyden kaljailloistani.
Kuvitellaan hetken, että olosuhteet sallisivat juomisen. Lapset olisivat jo isoja ja muuttaneet pois kotoa. Kävisin pubissa tai tupaantuliaisissa, nauttisin ölppästä. En omista ajokorttia tai autoa, joten se on pois yhtälöstä. Yrittäjänä voin päättää työaikani ja toivottavasti tulevaisuudessa työpäiväni ovat vieläkin järkevämpiä.
Tässä hypoteettisessa skenaariossa rajoittavia tekijöitä alkoholin käytölle ei enää olisi ympäristön ja olosuhteiden osalta, ainakaan kovin keskeisesti. Otan baarissa tai tupaantuliaisissa ensimmäisen oluen. Kevyt nousuhumala tuntuu päässä. Sitten sitä seuraa jomotus, ahdistus tai molemmat. Vaikkei näitä vielä heti iskisikään, sosiaalinen ahdistukseni ottaa vallan. Alan vetäytymään omaan rauhaan tai juon hieman lisää. Todennäköisesti jälkimmäistä. Vaikka pysyisin kahdessa kaljassa, ahdistus on nyt kunnolla päällä. Ihmettelisin, mihin tarvitsen tätä ainetta, kun voisin olla ”luomunakin”, ahdistuisin vähemmän ja voisin lähteä heti kun haluan. Voisin tehdä toki niin kaljankin kanssa, mutta aina on tuoppi kesken tai joku tarjoaa lisää. ”Ainahan voi vielä yhden ottaa”, oikeastaan haluankin lisää kun oikein makuun päästään. Pian olemmekin jo jatkoilla.
Sumuisena ja kännissä on huoleton ja parhaimmillaan iloinen, mutta samalla ei kiinnosta mikään mikä normaalisti kiinnostaisi. Olen pohjimmaiselta luonteeltani äärimmäisen utelias innostuja ja alkoholi tappaa minusta kokonaan sen puolen. Alkoholi pistää lykkäämään asioita, jotka tuntuvat siinä hetkessä ”liian työläältä”. Esimerkiksi jotkin appit joita haluan kokeilla, tietotekniset oivallukset, sivuprojektit, musiikillinen luovuus tai mikä tahansa oivaltavan viihdyttävä ja kiinnostava asia loistaa juodessa poissaolollaan. Jaksan joitakin hetkiä nauttia hyvästä keskustelusta ja parin tunnin ilotuksen jälkeen kaikki mikä tekee minusta minut on murhattu. Sinne unohtuivat budjetoinnit, todo-listalla tänään olevat kivat jutut, pianon soittaminen, lenkillä käyminen, statsien seuraaminen, serverin konffiminen, nimeä tähän jokin rollemainen kiva asia… Minua ei hetkeen ole. Innostusta on vaikea kerätä takaisin. Ehkä dagen efterin jälkeen, sitten kun saa kerättyä palasensa lattialta.
Alkoholinkäytön uudelleen aloittaminen ei veisi pois sitä mitä olen oppinut selvinpäin olemisesta: Selvänä voi paremmin, on virkeämpi, nukkuu paremmin, lompakossa on enemmän rahaa, kiinnostus säilyy omiin harrastuksiin, pääsee lenkille milloin vain, paino pysyy hallinnassa, keskittyy enemmän muihin kuin itseensä, suhde lasten ja vaimon kanssa on läheisempi ja ennen kaikkea ahdistushäiriö ei lähde ”spaikkaamaan”. Alkoholi yhdistettynä ahdistushäiriöön, herkkyyteen ja sosiaaliseen ahdistukseen ei ole todellakaan hyvä kombo. Minulla meni pitkään tajuta, että alkoholi oli se liukaste, joka piti hengissä suurinta osaa ongelmapaletistani. Alkoholi pitkitti henkistä kärsimystä ja toi myös mukanaan fyysisiä oireita, taloudellisia ongelmia ja rakoja ihmissuhteisiin.
En koskaan sano ”ei koskaan”, mutta hyvin vaikealta se tuntuisi taas aloittaa jokin, jonka on kokonaan lopettanut.
No, se siitä alkoholista. Olen mitä olen. On täydellistä näin. Tykkään nykyään siitä, kun voin keskittyä täysillä asioihin, joita rakastan.
Kelataan perjantai-iltaan. Löydän itseni ruuvimeisseli kädessä, asentamassa Peikon uutta koteloa. Huomaan hymyileväni ja laulavani:
Here’s a little song I wrote
You might want to sing it note for note
Don’t worry be happy
In every life we have some trouble
When you worry you make it double
Don’t worry, be happy
(Don’t worry, be happy now)
