Käteni suuntaa älypuhelimen suuntaan. Sammutan herätyksen. Raotan silmiä, jotta näen kellon. Se on puoli seitsemän. On kuukauden ensimmäinen päivä.

Suljen silmäni uudelleen. Pidän silmiä kiinni, mutta kuulen television äänen. Kuuntelen, kun joku asiantuntija selittää koronpassin tehottomuudesta. Samalla mietin, mitenhän tästä jaksaa nousta ylös. Olen selvästi herännyt liian syvästä unesta.

Kampean itseni ylös. Katson unikäyrät ja totean, että väsymyksen syynä ei ole väärä univaihe heräämisen aikana, vaan liian vähäinen unimäärä muutenkin. Edellisiltana olenkin tweettaillut kronotyypistäni, joka on yhdentoista vuoden datan perusteella neljännen tyypin yökukkuja.

Pikakelaus: Aamutoimet, aamulenkki, aamupala, pikakävelyä toimistolle. Työpäivä kuluu nopeasti. Ennen kuin huomaankaan, on jo iltapäivä. Olen tehnyt vaikka mitä aina dokumentaatiosta koodiin ja palvelimiin. Yhdessä palaverissakin istuin hetken ajan speksaamassa asioita. Hyvin meni työpäivä. Pari flow-tilaakin koen tänään.

Kotona siivoilua äänikirjaa kuunnellen. Sitten vähän videopelejä. Poika raivostuu, kun pitää keskeyttää pelit ja lukea lukuläksy. Lukee läksyn lopulta äitinsä kanssa, koska ”isi on tyhmä idiootti”. Teini-ikäisen tarttuu näköjään nuorempaankin.

Vähän liiankin ”perusarkinen” päivä. Tänään ei ole juurikaan ilonkiljahduksia kuultu, ei omasta eikä muiden suusta. Väsyttää ihan pirusti. Joku sanoi töissä, että tulisipa jo kesä ja kärpäset. Sitä minäkin odotan. Vaikka en paahtavasta auringosta pidäkään, valoisuus on heittämällä kivempi kuin tämä mörön perseessä kituuttaminen. Alkaa puuduttamaan jatkuva pimeys ja kylmyys.

Mieliala tänään: Vaisu, hivenen ahdistuksen sävyttämä, ailahtelevainen, ”ihan jees”, ”seiskamiikka”. Tällaisina mitäänsanomattomina päivinä on silkka mahdottomuus vastata kysymykseen: ”Mistä olet tänään kiitollinen?”. Fak juu. Jatkamme taisteluja huomenna.

Tuijotan ruutua kymmenen minuuttia. Apina pääni sisällä hakkaa symbaalia. Välillä mietin, miksi teen tällaisia kummallisia haasteita? Onko muka pakko kirjoittaa joka päivä? Aina ei jaksaisi tehdä ”tuottavaa” päivittäin. Toisaalta, sitä me ihmiset teemme. Muutamme happea hiilidioksidiksi. Siispä, kysymyksen esittäminen on samankaltainen kuin: Onko muka pakko elää joka päivä? Absurdi kysymys. Ei tietenkään ole pakko, mutta kannattaa.

After Life on kohta katsottu. Hieno sarja. Itkettää ja naurattaa vuoron perään. Pakottaa myös miettimään tämän kaiken merkitystä. Jostain syystä myös kirjavalinnaksi päätyi viimeksi samaa aihepiiriä läheltä lippaava Tänään olen elossa – Kuolevan miehen päiväkirja. Nämä ovat tärkeää kulutustavaraa, koska ne muistuttavat siitä, että meillä on vain tämä yksi elämä. Asioiden merkityksellisyyttä itselleen on tärkeä pysähtyä säännöllisesti pohtimaan, ettei vain kulkisi laput silmillä suorinta tietä hautaan. Sepä vasta tragikoomista olisikin.

On hyvä keskittyä päivittäin hetkeen. Sitä tämä päiväkirjan nakuttelu minulle on. Pysähtymistä. Välillä on hyvä tuijottaa ruutua, ajattelematta yhtään mitään. Ihminen ei väsyttyään jaksa mitään ihmeellistä, mutta kyllä se ajatus sieltä sitten aina lopulta tulee esiin…

Laitan jalkaa toisen eteen. Lunta on satanut koko lauantain. Juostessa lunta ei sada ja rantaraitti on aurattu. Yllättävän tyyntä, eikä juuri nyt lumen haituvaakaan ilmassa. Erinomainen lenkkisää. Yht’äkkiä maa katoaa jalkojen alta ja lennän kumoon. Tunnen kipua polvessani, mutta nousen ylös ja jatkan matkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Lumen alta paljastuu jäätä, jota en ole huomannut askeltaessani.

Kotona totean, että ulkoisia jälkiä ei ole, eikä polveen enää hirveästi satukaan. Ei siinä kuinkaan käynytkään, onneksi.

Olen elvyttänyt jälleen kodin inventaarioprojektiani. Huomaan, että Tweekiä en voi täyttää millään ”Inventaario”-päätehtävällä, koska koen sen liian isoksi möhkäleeksi ja ahdistun, kun en saa sitä koskaan suoritettua säädyllisessä ajassa. Tästä syystä olen lykännyt koko asiaa myöhemmäksi niin, että tekeminen on kuivunut kokoon.

Isompi projektityökalu tällaiselle projektille on ylimitoitettua. On haastava kombo saada tehtävästä palastellun, mutta helpon lähteä toteuttamaan. Kodin kaikkien tavaroiden läpikäyminen on jättimäinen möhkäle, joka tuntuu mahdottomalta saada valmiiksi. Kaikenlainen edistyminen motivoi jatkamaan. Jos edistymistä ei näe, homma tuntuu ylitsepääsemättömältä ja jää tekemättä.

Raha-asioissa edistymisen näyttää YNAB, tavoissa Habitify, työprojekteissa Timing, Clockify, WakaTime ja GitHub (muun muassa), mutta ”möhkälemäisiin” kotiprojekteihin ei toistaiseksi ole löytynyt vielä kunnollista tapaa seurata etenemistä. Keksin tähän kuitenkin eilen illalla ratkaisun: Edistymispalkit. Perkasin saman tien parikymmentä Androidin appia läpi haulla ”task list with progress bars” ja törmäsin toinen toistaan ylimitoitettuihin verkkopalveluihin. Sitten vastaan osui mainio Progress of Project. Sovelluksessa on puhtaasti tehtävät, alatehtävät ja edistymispalkit. Sovellus laskee prosentit ja piirtää visuaalisesti palkkia päätehtävästä ja kaikista sen alatehtävistä.

Nyt tiedän missä mennään ja on huomattavasti helpompaa nähdä edistymisensä. Aion tänäänkin lisätä muutaman tavaran inventaarioon. Paljon on jo tullut heitettyä turhaa roinaa roskiin tai annettua pois. Tervetuloa, minimalistisempi elämä.

Valtteri-myrskyä ei vielä näy Jyväskylässä. Lumen tulolle ei kuitenkaan loppua näy.

Loppupäivän epistola: Kirjan lukemista, inventaariota, Overwatchia, ruoanlaittoa. Ei mitään ihmeellistä. Tämä viikonloppu on tuntunut erittäin toimivalta. Oikein mukava fiilis juuri nyt.

Herään. Kerrankin unisyklin mukaan toimiva herätyskello toimii.

Otin eilen unen seurantaa varten käytöön kaapista puhelimeksi vanhemman, takalasiltaan hieman risaisen OnePlussan, jonka sonar toimii paremmin kuin uuden OnePlus 8T:n. Olen yrittänyt selvittää sitä miksi uusi puhelin nauhoittaa puolet yöstä nollaa, mutta tuloksetta. Edellinen Nord-malli toimii mainiosti.

Olen käyttänyt samaa unisovellusta 10 vuotta, vaikkakin aikaisemmin ultraäänellä toimivaa ominaisuutta ei ollut saatavilla. Sen tultua käyttöön pari vuotta sitten, en ihan heti halunnut käyttää älykästä herätystoimintoa, joten en huomannut puhelinmallien ongelmia.

Unen nauhoituslaitteella ei ole väliä, koska tiedot synccaavat pilveen (Google Fit) ja sitä kautta muihinkin appeihin (Health Mate, Fitbit), joten näen tiedot pääpuhelimessani, vaikka yöpöydälläni makaa nukkumisen ajan aivan eri laite.

En tarvitse Ouraa tai muuta erillistä sormessa tai kädessä pidettävää aparaattia unen seurantaan. Fitbitiäni en ole koskaan osannut pitää öisin, se painaa ja häiritsee nukkumista. Sitä paitsi jostain kumman syystä missään laitteessa, älysormuksessa tai unimatossa ei ole sitä tärkeintä, eli älykästä herätystoimintoa. Mitä tekee seuraamallaan datalla, jos sitä ei hyödynnä mitenkään?

Tänälauantaina nousen skarppina pystyyn puoli kahdeksalta. Aamurutiinit lähtevät käyntiin puoliautomaattisesti: Sängystä ylös, ei torkutusta, hampaiden harjaus, aamun punnitus, treenivaatteet päälle, vesilasi, vitamiinit, kalaöljy ja sinkki, 2-3 kilometrin lenkki, aamupala, aamukahvi.

Kahvi maistuu hyvältä. Artisan Cafén Kagumoini PB:tä mukissa.

Kahdelta Fonumiin. Heiltä jäi puhelimen takalasin oikealle puolelle parin millin rakonen viime asennuskerralla. Pääsenpähän taas lukemaan ja rauhoittumaan kahvikupillisen ääressä ilman elektronisia laitteita.

Tästä lauantaista tulee hyvä päivä.

Perjantai. Takki tyhjä. Tänään piti olla mukamas vähän rennompi työpäivä, mutta säädin silti palvelimia seitsemään asti. Minkäs sille voi, kun on niin mukavaa.

Viikonloppu alkaa. Lepoa.

Nyt syön sushia.

Jatketaan huomenna, kun on taas energiaa.