En oikein yleensä osaa nukkua vieraassa paikassa, mutta nyt uni tulee pian. Onhan kello nukkumaanmennessä Suomen aikaa jo ainakin kolme yöllä. Herään ensimmäistä kertaa joskus viiden jälkeen, joka on Suomen aikaa noin seitsemän aamulla. Sisäinen kello ei ole vielä asettunut uuteen rytmiin.

Huomaan pienessä huoneessani kattoikkunan, jonka luukun avaan aamulla. Sade ropisee kivasti sitä vasten. Sateen ropina tuudittaa minut uudelleen uneen ja seuraavan kerran herään kahdeksan aikoihin.

Torstaipäivälle ei ole kummoisia suunnitelmia, koska emme osallistu tapahtuman työpajapäivään. Lähden aamulenkille heti noustessani. Juoksen Douro-joen varrella. Kauniita maisemia. Puolivälissä lenkkiäni alkaa satamaan kaatamalla. Pieni suihku ei haittaa, enkä kiihdytä vauhtia. Nousen mäen takaisin ylös ja painun kämpille suihkuun.

Teen pari tuntia aamulla töitä ja sitten lähdemme työkavereiden kanssa kohti Praia dos Inglesesiä, Porton rantaa. Kävelyä tulee reilut viisi ja puoli kilometriä. Unohdamme ottaa vettä matkalle mukaan ja auringon porottaessa iskee nestehukka. Ruokakauppoja täällä on tosi vähän, emmekä löydä yhtään säädyllistä kojua tai kioskia, josta voisi ostaa juotavaa. Päätämme vielä käydä tsekkaamassa sataman, jonka jälkeen metsästämme juotavaa. Päänsärky ehtii iskeä.

Tykkään katsoa meren aaltoja, jotka törmäävät kiveen ja pärskivät vettä ilmaan. Rantatörmissä on sitä jotain. Sileäksi hioutuneet kivet ja heti sen jälkeen rosoiset kalliot luovat uniikkeja tekstuureja. Istun kivellä aikani. Mieli tyhjenee.

Rannassa on myös mukava luontoalue, paljon jännää ihmeteltävää. Jossain kohtaa lähdemme kävelemään takaisin. Jalat muistuttavat siitä, että nyt on kävelty jo paljon, mutta silti on vielä muutama kilometri matkaa Airbnb-asunnollemme. Pari mukavaa puistoakin tulee vastaan.

Tänään tekeminen jäi sightseeing-hommiin. Huomenna onkin sitten ”pääpäivä”, eli ensimmäinen tapahtumapäivä, johon minä ja muut dudelaiset osallistuvat. Ja kun puhun meistä, tarkoitan muita kuin supersankari-Timiä, joka on ollut koutsaamassa WordCamp Europe -järjestäjiä tapahtumanjärjestäjän mentorin roolissa.

Voi olla, että en loppupäivänä jaksa lähteä enää kylille. Olen tyystin poikki. PS. Kuvia voi kärkkyä toistaiseksi lähinnä Instagram-storyistani.

Terveiset ilmasta! Kirjoitan ensimmäistä kertaa koskaan lentokoneesta, 11485 metrin korkeudesta. #WCEU, here I come!

Kelataan ensin aamuun. Perinteinen aamulenkki, mutta tällä kertaa juoksen vartin verran, eli noin kolme kilometriä, sillä aikaa täytyy jäädä viime hetken pakkailuun. Toimistolla hetki töitä ja sitten matkaan. Junamatka on aika perinteisen pitkästyttävä kolmetuntinen. Eräs vanhus kertoo, että on ostanut lipun ilman pyörälippua, koska ei aikonut alunperin ottaa pyörää mukaan junaan. IT-työntekijä jakaa puhelimessa bisnessalaisuutensa koko vaunulle.

Nuoriso puhuu videopuhelua koko junamatkan. Toinen lapsi katsoo Tik Tok videoita äänet täysillä. Jollakin on vanhanaikaisen puhelimen ääni soittoäänenä niin kovalla, että en edes tiennyt että puhelimen äänet on mahdollista laittaa niin kovalle. Junamatka tuntuu kuin se kestäisi kuusi tuntia. Eikä yhteydet pelitä tietenkään kunnolla missään vaiheessa. Matkan ehkä rasittavin osuus.

Päätän ostaa Internet-yhteyden lentokoneeseen, mutta verkkomaksu ei mene läpi firman kortilla. Muistan ongelman ilmenneen aiemmin silloin kun jotain maksaa syöttämällä kortin tiedot nettisivuille. Minulla ei ole henkilökohtaista pankkitiliä Osuuspankilla, joten maksua ei saada vahvistettua. Tämä pitäisi käydä korjaamassa pankissa, mutta olen lykännyt asiaa tarpeettoman pitkään.

Maksamattoman lisäpalvelun vuoksi lähtöselvitys täytyy tehdä tiskillä. Hommassa kestää tuhottoman kauan, koska maksu on jäänyt jumiin, eikä sitä saa nollattua. Virkailija soittaa jonnekin tekniseen tukeen ja jään odottelemaan. Onneksi lento lähtee vasta useamman tunnin kuluttua. Olen menneisyyden lennoista oppinut, että on hyvä olla reilusti ajoissa, sillä mitä vain yllätyksiä voi tulla matkan aikana vastaan.

Lopulta onneksi saamme boarding passit kätöseemme. Turvatarkastus Suomen puolella on äärimmäisen helppo. Laukkua ei tarvitse purkaa, edes nesteitä ei tarvitse ottaa ulos. Jokin uusi tekniikka skannaa kaiken kroppaa myöten. Otan kuitenkin ruostumattomasta teräksestä tehdyn kellon pois kädestä ja tyhjennän taskujen sisällöt, luonnollisesti. Koko homma on minuutissa ohi, ruuhkaa ei ole ollenkaan. Kerrankin näin päin.

Pari tuntia odottelua. Evääksi löytyy ylihinnoiteltu kinkku-juusto-patonki. Pian pääsemme koneeseen.

Nousut ja laskut jännittävät minua aina suunnattomasti. Se on irrationaalista ahdistusta. Jokainen ääni triggeröi. Noustuamme helpottaa ja tuntuu samalta kuin olisi junassa. Internet lentokoneessa on ehkä paras juttu ikinä. Nopeakin tämä on, 30-50mbit.

Ensimmäisenä Porton puolella pitää metsästää WiFi ja katsoa sitten mistä löytyisi SIM-kortti datapaketilla.

Lentoani voi seurata tästä. Tämän kirjoittamishetkellä tuli katvealue (valtameri), joten kirjoituksen julkaisuhetkellä olen jossain Ison-Britannian yläpuolella.

Viileä tiistaipäivä. Herään nähtyäni unta, jossa olen metsässä veljieni kanssa. Tulemme aukealle, johon kömpii yksi täysikokoinen karhu. Myöhemmin porukkaan liittyy kaksi karhua lisää. Ihastelen otuksia, mutta veljeni kehottavat juoksemaan. Harvemmin muistan nykyään uniani tarkkaan. Tämäkin uni tulee mieleeni vasta viisikilometrisen aamulenkkini loppumetreillä äänikirjaa kuunnellessani, aasinsiltana jonkun kirjassa olevan eläimen kautta.

Työpäivä on rikkonainen, sillä sen leikkaa useampaan viipaleeseen muunmuassa terapia ja palaveri. Terapia on tälläkin kertaa melko intensiivinen. Ensimmäistä kertaa koskaan terapiaistunnon aikana silmiini kihoavat kyyneleet. On jotenkin haastavaa kuvailla sitä miltä ahdistus ja sen purkautuminen tuntuu. Saan sen lopulta puettua sanoiksi.

Tunteroisen aikana saamme paljon työstettyä. Vaikka tämä on kolmas varsinainen terapiajaksoni, tuntuu jollain tapaa, että ensimmäistä kertaa oikeasti asiat edistyvät. Pää on terapiatunnin jälkeen solmussa ja vielä olisi monta tuntia töitä tehtävänä. Onneksi tämä on poikkeusjärjestely tulevan Portugalin matkani takia, eikä jokaviikkoinen setti. Suosin terapia-ajaksi ennen tai jälkeen työpäivän, kesken päivää se on vähän outoa.

Huomenna lähden reissuun maailmalle iltalennolla. Lentäminen jännittää ja ahdistaa. Vaikka tiedän, että se on turvallista, korkeanpaikankammo ja kontrollin menettämisen tunne ovat läsnä. Lisäksi siinä on jotain selittämätöntä, en vain nauti lentämisestä. Parasta onkin lennon aikana keskittyä johonkin ihan muuhun kuin ympäristöön. Hyvä kirja tai elokuva messiin.

Pitäisi pakata. Painunpas tästä siis pakkaamaan, jotta ehtii vielä katsella elokuvaa sen jälkeen.

Enpä muista milloin viimeksi olin yhtä väsynyt kuin nyt. Kello on vasta vähän yli kahdeksan, eikä silmät meinaa pysyä auki. Suomen joukkue voitti kultaa mm-jääkiekossa ja kansa villiintyi bailaamaan läpi yön. Itse olisin halunnut nukkua, mutta Poju jatkoi raikaamista ja autot tööttäilemistään pitkälle aamuyöhön. Keskusta-asumisen iloja.

Nyt ei päässä liiku mitään. Huomiseen.

Sen verran uskomaton juttu, että pitää ikuistaa tännekin. Kiitos Eveliina, päivän paras juttu.